Tekno-Marine on aivan suolesta

Ammattilaiset_asialla

Älkää vaan hyvät ihmiset erehtykä asioimaan Tekno-Marinen kanssa minä tein sen virheen kun ostin heiltä uuden sisäperä koneen ja vetolaitteen johon tuli myös asennus heidän alihankkialta.

Ostin Tekno-marinelta uuden koneen ja vetolaitteen asennus oli määrä tapahtua Raisiossa olevalla telakalla joka on Tekno-marinen alihankkia. Aikataulu petti pahasti aina luvattiin ,että viikonlopuksi veteen ,mutta ei kun kestää ja kestää vene oli koko asennuksen ajan ulkona kaikkien epärehellisten sekä eläimien ulottuvilla vaikka kyseisen firman nettisivuilla vakuutetaan että kaikki asennukset suoritetaan hallissa ja AMMATTITAIDOLLA eli vene on lukkojentakana koko operaattion ajan. Näin ei kuitenkaan ollut, lisäksi venettä ei ollut suojattu mitenkään ei sisätä eikä ulkoa vaan mustaa öljyä oli uimatasolla sekä takakannella ja mustia tahroja sisällä! No kun sitten juhannus ja muutama muu viikonloppu oli mennyt vituiksi katteettomien lupailujen myötä minulle ilmoitettiin ,että vene on nyt valmis ja luovutus kunnossa. Menimme hakemaan venettä vene oli kaikkea muuta kuin luovutuskunnossa: Mustia oljytahroja jokapuolella takana jo persilmälläkin näki ettei juuri ollut edes yritetty siivota jälkiä vaikka puhelimessa niin vakuutettiin. Sähköt päin persettä hupiakkuun ei tullut latausta koneen käydessä kaikki sähköt aivan rempallaan ja niputtamatta kaikki tankkimittarit oli kytkemättä joten niihin ei tullut virtaa . Penkeissä oli linnun ulostetta ja kun asiasta nätisti mainitsin asentajalle hän alkoi huutaa "Ettei hän ainakaan ole mitään lintuja täällä nähnyt!" Kaikki roskat ja paskaisia rättejä oli pitkin venettä sekä kaikki asennuksen aijaksi irroitetut asiat oli kiinnittämättä. Näitä veneen luovutus reissuja oli kaksi ja kummallakaan kerralla se ei ollut kunnossa. Sitten alkoi olla pinna katkeamispisteessä Soitin Raunolle ja sanoin muutaman valitun sanan hieman korkeammalla äänellä . Sanoin että nyt tämä pelleily saa loppua ja te hoidatte veneen mahdollisimman nopeasti kuntoon ennen en maksa senttiäkään asennuksesta. Homma on edelleen kesken lähetin sähköpostia helsinkiin ja valokuvat todisteeksi veneestä. mitään ei ole vastattu eikä kukaan ole ottanut yhteyttä saanähdä päästäänkö vesille ollenkaan tänävuonna..... ? Olen aikaisemmin asioinut Taivassalossa Piilinen KY:N kanssa ja aina on saanut tapella oikeuksistaan takuuasioissa mutta onneksi täällä ei olla luovuttaja tyyppiä joka tyytyy ensimmäiseen ei korvata vastaukseen. Meillä on tekniikan tietämystä ja lakiosaamista samassa perheessä joten meitä on turha yrittää kusettaa. Ja kaikki sen Taivassalossa tietää mikä Piilinen on . Rahat kun on saatu ei millään takuu asialla ole enää väliä eikä asiakkaalla. Meitä yritti kusettaa Volvon perän kanssa mutta ei onnistunut vaan joutui korvaamaan meille uuden alaosan kun myi meille käyttämättömän mutta noin 10v vanhan alaosan uutena jonka kuitissaan mainitsi. Yritti kyllä kovin sönköttää että , ei ole uuden takuuta kun se on ollut hänelä hyllyssä jo 10 vuotta . Sanottiin ,että meitä ei paskaakaan kiinnnosta saatko sinä Volvolta uuden perän takuuna ,mutta meidän kuitissä lukee uusi jolloin siinä on oltava uuden takuu. Meni puolituntia ja oli ilmeisesti siinä ajassa ollut lakimieheensä yhteydessä kun ääni kellossa muuttui täysin ja saimme takuuna uuden perän. Tiesimmä kyllä jo etukäteen mikä on ensimmäinen vastaus kun vaadimme takuuna uutta. Mutta meille äijä ei voinut muuta antaa uudet vehkeet Piilistä pitää ensin vähän potkia ni kyllä se siitä! ja ilmeisesti se on venealalla käytäntö vähän joka firmassa ,että koitetaan kepillä jäätä ennen ku tehdään niin ku kuuluu.

25

1546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-asiakas

      ei mitään uutta, ainahan se tekno-marine on aiheuttanut huolia

    • Eli alihankkija ryssi. Eihän tuossa Teknomarinrlla ole mitään osaa eikä arpaa sählinkiin?

      • Cruiseri

        Asiahan on niin, että katsotaan paperista mikä firma on vastaanottanut tilauksen ja laskuttaa palvelusta. Ja se firma myös on vastuussa toteutuksesta. Piste. Näin, jos muuta ei ole erikseen sovittu.


      • Eipä tuossa ollut mainittu, minkä firman nimi oli paperissa, oliko asennusfirma "vain" asentaja, vai toimiko se jälleenmyyjänä. Oliko motti ostettu jostain ja viety asennettavaksi jonnekkin jne. En myönnä enkä kiellä, etteikö Tekno Marinella olisi ollut välillä värikästä historiaa, mutta tuossa ylläolevassa taas haiskahtaa minun nenääni siltä, että tarinalla voi olla myös toinenkin puoli. Sekin, että samaa tarinaa kopioidaan eri ketjuihin innolla.


      • Ammattilaiset_asialla

        En mitenkään voinut vaikuttaa asennus paikkaan kun kyseinen firma on Tekno Marinen alihankkija. Eli koneen myi Tekno Marine asennuksella! Ja kyseinen asennus firma ei kuulu edes ennakkoperintärekisteriin enkä yhtään ihmettele ku sitä touhua kattelin!


    • emmätajuanäitä

      Olisko ne kuvat saanu kanssa tänne näytille?

      Jos alihankkija ryssii niin se ei ole asiakkaan ongelma ja sen alihankinnan ostanut firma on se joka vastaa.

    • Omat kokemukseni palvelusta pelkästään positiivisia neljännesvuosisadan ajalta. Varaosat ovat tulleet sitä vauhtia kuin posti on pystynyt toimittamaan. Tosin niitäkään ei ole Sole-Dieseliin tarvittu kovin usein. On kuitenkin kerrottava episodi tämän koneen alkutaipaleelta. Merikytkin laukesi eka kesänä. No, eihän siinä mitään, takuuhan on just sitä varten. Soitin Tekno-Marineen ja sieltä laitettiin jo samana päivänä uusi kytkin. Irroittelin viallisen ja panin menemään takaisin. Melkeinpä samaan syssyyn pääsin asentamaan uutta paikoilleen. Että silleen...

    • 242cc

      Olen kuullut paljon juttua Tekno-Marinesta, joten jännitti tehä kaupat.

      Ostin veneen ja vanha meni kaupassa osamaksuna. Varaosat on tulleet postissa ajallaan. Itse olen ollut tyytyväinen ja saanut tietoa kysyttäessä.
      Toisaalta tilanteet voi olla aika hankalia, koska on korjauksia, jotka väkisinkin menee suolasen hintaiseksi ja kestää. Oikeastaan veneiden ja moottoreiden korjaukset vaatii aika paljon tietämystä. Pitää usein tuntea ko malli hyvin ettei asennuksessa riko jotain sähköistä tai tuki ilmanottoa. Itsellä siis hyvät kokemukset, mutta ymmärrän hankaluuksiin joutuneitakin. Olenkin pysytellyt akselivetoisissa.

    • Tollolainen

      Tää aloittaja taitaa olla sarja-riitelijä. Halusi haukkua kaksi liikettä samalla kertaa.
      Ja että perheestä löytyy sekä tekniikka että lakiosaamista. Onneksi ei asu naapurissa, olisi varmaan heti haastamassa riitaa.

    • Tappelupukareita

      On olemassa asiakaskunta, jolla ei ole aikomustakaan saada hommaa hoidettua kunnolla, vaan homma on tarkoitus kriisiyttää jokatapauksessa, meni syteen, tai saveen. Tarkoituksena on usein saada tehdystä työstä ansiotonta alennusta riitelemällä ja hakemalla ns. Olemattomia vikoja. Näihin törmää aina aika-ajoin ja kokenut nenä osaa aavistaa, että kauppoihin ei kannata näiden kanssa lähteä. Ne on yleensä niitä tyyppejä, joiden kaveritkin tunnistaa, että "Penalla se on aina kaikki vaikeaa" kaikista pahimpia on ne, joilla on sitä " lakiosaamista" tai muuten vaan kotitarvejuristin taidot. Välillä ei riitä, vaikka kaupan purkaisi ja löisi rahat kouraan takaisin ja sanoisi, että tää oli tässä. Pitää saada vielä hyvitystä pahoitetusta mielestä.

      Näiden pahanilmanlintujen määrä on vakio. Niitä on 0,1-0,3% asiakasvirrasta. Jos olet oikein onnekas ja taitava neuvottelija, pääset näiden kynsistä liki ehjin nahkoin ja vähin nettikeskusteluun luikkivat ohi normaalin työn pariin. Jos taas olet kurkkuasi myöden täys tuota hevonpaskaa, etkä jaksa tapella idioottien kanssa, vaan lyöt kovan kovaa vastaan, olet helposti tuolla kuluttajariitalautakunnan listalla. Asiakas ei todellakaan aina ole oikeassa.

      • Kummassakaan noissa mainituissa liikkeissä en ole asiaoinut, enkä tiedä tuttavienikaan asioineen, joten tämä ei koske niitä mitenkään.

        Omakohtaisena kokemuksena nykypäivän "ammattilaisista", alasta riippumatta, voi todeta sen, että suurin ongelma heillä tuntuu olevan jälkiensä korjaaminen.
        Omassa veneessä, jossa moottorien huollot muuten ok. Mutta jostain syystä tuo remppareiska tallustelee rasvaisilla, likaisilla kengillään pitkin venettämme, jättäen kengänkuvia kajuuttojen matoille.
        Kolmen vuoden jälkeen tosin opin peittämään kokolattiamatot suojamatoilla, ennen reiskan saapumista, ja uusia jälkiä tulee pitkin venettä, onneksi nykyisin suojamattoihin :D


      • hipsunhipsun

        Kun Reiska seuraavan kerran tulee anna sille jo laiturilla tohvelit jalkaan. Niinhän maailmalla tehdään muissakin pyhissä paikoissa. :<)


      • Paskaaympäriinsä

        Yleensä nää reiskat vielä loukkaantuu, jos sattuu olemaan niin kusipäinen veneen omistaja, että haluaa veneensä olevan puhdas. Eihän nyt sellainen sovi! Puhdas ja siisti vene? WTF?


    • mulkeroinen

      Kuulostatapa todella mukavalta asiakkaalta. Huhhuh!

    • Päästään.asiaan

      No niin, näyttää asianosainen puljukin osallistuneen loanheittoon, muutaman viimekommentin perusteella. Hienoa!

    • LaatuOnMyyjänVastuulla

      Oma kokemukseni "hankalista" asiakkaista on sellainen, että he vilpittömästi kokevat tulleensa jollain tavalla väärin kohdelluiksi. Voi olla, että heitä on joukossa se prosentti, mutta vastaavastai on niitä, joille ei tunnu olevan mitään merkitystä onko homma tehty hyvin, huonosti vai ollenkaan.

      Helposti käy niin, että yksi virhe johtaa koko työn tarkastelemiseen suurennuslasilla ja silloin löytyy seikkoja, jotka olisi voitu tehdä paremminkin, mutta ei ehkä tarvitse tehdä normaalin työn puitteissa. Hyvin ja huonosti eivät ole ne ainoat mahdollisuudet.

      Asiakkaan kanssa pitää käydä läpi ne asiat, jotka häntä huolestuttavat. Työn kannalta oleelliset asiat pitää sopia kirjallisesti. Työn tekijällä on ammattilaisuuden mukanaan tuoma etulyöntiasema. Hänen pitää oma-aloitteisesti pistää sopimukseen kaikki asiat, joilla on työn kannalta merkitystä. On kohtuutonta olettaa, että asiakas tietää kaikkia mahdollisia sudenkuoppia.

      Ongelmat syntyvät, kun asiakkaan odotukset ovat suuremmat kuin toteutuneet asiat. On myyjän vika, jos asiakkaalle ei synny todenmukaista käsitystä työn lopputuloksesta, hinnasta, siihen kuuluvasta ajasta tai mitä ylipäänsä siihen kuuluu ja mikä ei. Myyjällä pitää olla näkemys siitä, missä mahdolliset kipupisteen ovat.

      Tuntuu siltä, että myyjä kuvittelee usein, että asiat, joita ei ole pistetty sopimukseen, saa tehdä miten sattuu. Näin ei asia kuitenkaan ole edes juridisesti. Kun asioista ryhdytän ratkomaan, niin myyjän vastuu asiantuntijana koskee myös niitä asioita, joita asiakas maallikkona ei osaa kysyä.

      Hyvä laatu on sitä, että asiakas saa sitä, mitä odottaa saavansa. Kahden identtisen homman laadun ero voi olla vain siinä, että toisessa asiakkaalla ei ole vääriä mielikuvia ja toisessa on.

      • MulQFaque

        Kyllä väärinymmärtäminenkin tuntuu olevan taidelaji, olipa kirjattu soppariin tai ei, hankala asiakas saa omituisesti aiheesta kyllä hässlingin aikaiseksi. Muutama on ollut pakko oikein käydä oikeudessa opettamassa sopimuksenteon saloista.


      • PuheetKuinMiehellä
        MulQFaque kirjoitti:

        Kyllä väärinymmärtäminenkin tuntuu olevan taidelaji, olipa kirjattu soppariin tai ei, hankala asiakas saa omituisesti aiheesta kyllä hässlingin aikaiseksi. Muutama on ollut pakko oikein käydä oikeudessa opettamassa sopimuksenteon saloista.

        En usko, että olet tehnyt niin edes yhdelle. Täällä jokainen voi uskotella olevansa vaikka teräsmies, mutta suurimman uhon taakse kätkeytyy surkein hilleri :D


      • MulQFaque
        PuheetKuinMiehellä kirjoitti:

        En usko, että olet tehnyt niin edes yhdelle. Täällä jokainen voi uskotella olevansa vaikka teräsmies, mutta suurimman uhon taakse kätkeytyy surkein hilleri :D

        Usko aivan mitäs haluat.


    • Jkioljj

      Asiakkaan syyllistäminen on hieno osa suomalaisuutta. Tavaran tarkastaminen ennen työn luovutusta on vittumaisuutta ja kriisiyttävää vikojen etsintää. Aina pitäis niellä kaikki paska ja siivota jäljet itse.

      Kaikki on kuitenkin on pakko tutkia ja tarkastaa jotta veneily olisi edes jotensakin turvallista. Veneala on täynnä harrastelijoita ja huonoa työmoraalia, perheesi turvallisuus ei heitä kiinnosta.

      Olen ollut Tekno-Marinen kanssa kerran tekemisissä ja tuloksena soppa jota setvittiin pitkään.

    • Ammattilaiset_asialla

      No 7 viikkoa siinä meni ennen kuin oli vene siinä kunnossa kuin sen olisi pitänyt vähintään olla 2viikon jälkeen. Tosin sopivan potkurin sain hommata veneeseen itse toisesta vene liikkeestä koska he kieltäytyivät maksamasta toisesta liikkeestä haettua potkuria. Kaksipäivää kesti oikean potkurin löytyminen. Ilman ongelmia ei kuitenkaan se viimeinenkään luovutus mennyt sain ajaa veneen takaisin ja valitin puutteista sähköinen kiertovesipumppu oli kytkemättä ja muuta. Tekno marinen potkuria ei ole vielä tähänpäivään mennessä kuulunut joten jos olisin jäänyt sitä odottelemaan vene olis varmaan edelleen siellä. Tästä projektista ei jäänyt kyllä oikeastaan mitään hyvää sanottavaa ja muutaman viikon ajon jälkeen sain vielä itse asennella uusia äänieristeitä takaisin kiinni kun osa niistä oli vain teipinvarassa ! Eihän ne pelkällä teipillä pysy kiinni kyllä siinä liimaakin tarvitaan.

    • Ikjuyhgtrgf

      No hienoa. Ettekö päässeet käyttämään lakitaotojanne?

      No ehkäpä aeuraavalla kerralla kuon teette isomman hankinnan?

    • Uhoajaraivoa

      Sehän meni hienosti. Firman nimi on loassa ja asiakaskin vaikuttaa kunnon sisäperäturbolta.

      Mutta ei tuo ihan tavatonta ole että noinkin kävisi.

    • Spedemies

      Tulihan tossa aloitusviestissä jo haukuttua kaksi firmaa nimeltä. Olisi tollo laittanut oman nimensäkin niin olisi ollut tasavertainen juttu. Muut kuluttajat voivat valita jos he haluavat asioida kyseisissä firmoissa ja kaikki muut veneyritykset voisivat arvioida jos haluavat kyseisen tekniikka/laki pariskunnan asiakkaakseen.

      • tyhmäkuluttaja

        Hyvä, että haukkui, niin voi ottaa oppia miten voi varautua henkisesti ja sopimus teknisesti siihen, mitä voi olla edessä.

        Spedemies= ammattimies tai konemyyjä tai tyhmä kuluttaja


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      171
      30865
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      247
      19855
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      412
      10294
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6485
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      26
      4468
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      195
      3922
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      63
      3622
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1557
    9. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      84
      1397
    10. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      50
      1349
    Aihe