Haluan jo etukäteen huomauttaa että tässä kirjoituksessani uskovaisilla tarkoitan (vanhoillis)lestadiolaisia. En halua luokata kirjoituksellani ketään, mutta epäilen että joku voi vetää tästä herneen nenään koska käytän paikoitellen rajujakin yleistyksiä.
Ja sitten itse asiaan.
Minua mietityttää sellainen asia, että ainakin täällä meilläpäin (pohjoisessa) on niin, että jos ihminen menee nuorena naimisiin niin se tehdään joko uskonnollisen vakaumuksen takia tai sitten raskauden vuoksi, koska ei haluta au-lapsia. Muita syitä nuorena naimisiinmenoon ei juuri tunneta. No korkeintaan se että toinen on uskovaisesta perheestä ja haluaa kunnioittaa perinteitä.
Itse olen 19 v ja naimisissa (01/05). En uskonnollisen vakaumuksen takia enkä siksi että jälkikasvua olisi tulossa, vaan koska rakastamme toisiamme ja halusimme sitoutua. Monille minun tilanteessa oleville kihlautuminen on sitoutumisen sinetti, mutta meille (ja monille muille) kihlaus oli aikanaan (kihloihin 12/03)lupaus avioliitosta joka lopullisesti sinetöi liittomme.
Ensireaktiot avioitumisuutiseemme olivat monelta taholta että: "Jaa joko sitä ollaan raskaana?" Ihan niinkuin ei muuten "saisi" mennä naimisiin.
Sanotaan että kihlaus on menettänyt merkityksensä nykyisin, mutta sama on kyllä tapahtumassa myös avioliitolle, jos ihmiset menevät naimisiin vain siksi että lapsista ei tule au-lapsia. En halua yleistää tai osoittaa ketään syyttävällä sormella, mutta minua vain ärsyttää se, että nuorena naimisiinmenemiseen pitää olla jokin "syy". Eikö rakkaus riitä syyksi?
Suurin osa tätäkin lukevista on varmaan sitä mieltä että 19-vuotias (ja mies on 22-v) ei ole vielä valmis sitoutumaan vakavasti. Mutta entä jos onkin? Me kaikki ihmiset emme kehity saman kaavan mukaan. Joku voi olla valmis itsenäiseen elämiseen heti yläasteen jälkeen ja toinen taas pysyttelee äidin helmoissa kolmikymppiseksi.
Ja sitten itse asiaan.
Minua mietityttää sellainen asia, että ainakin täällä meilläpäin (pohjoisessa) on niin, että jos ihminen menee nuorena naimisiin niin se tehdään joko uskonnollisen vakaumuksen takia tai sitten raskauden vuoksi, koska ei haluta au-lapsia. Muita syitä nuorena naimisiinmenoon ei juuri tunneta. No korkeintaan se että toinen on uskovaisesta perheestä ja haluaa kunnioittaa perinteitä.
Itse olen 19 v ja naimisissa (01/05). En uskonnollisen vakaumuksen takia enkä siksi että jälkikasvua olisi tulossa, vaan koska rakastamme toisiamme ja halusimme sitoutua. Monille minun tilanteessa oleville kihlautuminen on sitoutumisen sinetti, mutta meille (ja monille muille) kihlaus oli aikanaan (kihloihin 12/03)lupaus avioliitosta joka lopullisesti sinetöi liittomme.
Ensireaktiot avioitumisuutiseemme olivat monelta taholta että: "Jaa joko sitä ollaan raskaana?" Ihan niinkuin ei muuten "saisi" mennä naimisiin.
Sanotaan että kihlaus on menettänyt merkityksensä nykyisin, mutta sama on kyllä tapahtumassa myös avioliitolle, jos ihmiset menevät naimisiin vain siksi että lapsista ei tule au-lapsia. En halua yleistää tai osoittaa ketään syyttävällä sormella, mutta minua vain ärsyttää se, että nuorena naimisiinmenemiseen pitää olla jokin "syy". Eikö rakkaus riitä syyksi?
Suurin osa tätäkin lukevista on varmaan sitä mieltä että 19-vuotias (ja mies on 22-v) ei ole vielä valmis sitoutumaan vakavasti. Mutta entä jos onkin? Me kaikki ihmiset emme kehity saman kaavan mukaan. Joku voi olla valmis itsenäiseen elämiseen heti yläasteen jälkeen ja toinen taas pysyttelee äidin helmoissa kolmikymppiseksi.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ensimmäiseksi voisin kirjoittaa vanhan sanonnan: Koirat räkyttää, mutta karavaani kulkee. Tahdon sanoa sitä, että älkää välittäkö ympärillänne räksyttävistä koirista. Liitto on teidän, eikä kylän juoruämmien. Te olette päättäneet sen aloittamisesta ja te vastaatte sen jatkumisesta.
Muiden suhtautumista ei myöskään pitäisi ottaa henkilökohtaisesti. Jos teitä ennen vihityt nuoret parit ovat menneet naimisiin aina joko uskonnon tai raskauden vuoksi, niin on luonnollista, että teillekin ne oletetaan syiksi. Ei siitä tarvitse välittää. Aika osoittaa juoruilijoille, mikä teidän todellinen syynne avioliittoon on.
Mikä on nuori mikä ei? Itse menin viimekesänä kaksnelosena naimisiin. Mieheni on saman ikäinen. On tullut meiltä monet kyseleen ja taputteleen mun vatsaa et "millos se syntyy". Enkä ole raskaana eikä me olla lestadiolaisiakaan. Et aina sitä varmaan kiusotellaan kun naimisiin mennään... Ei kannata kuunnella muita.
Paljon onnea liitollenne!
Hmm. Tuo on kyllä ainakin tosi yleistä, että parin vihillä käytyä alkaa heti se, jokos on lapsia tulossa -narina. Uskon kuitenkin, että nämä kyselijät tuskin pahaa tarkoittavat, eivät vaan tajua, että sitä kysyy todella moni muukin.. Kait se on näille lapsen perään kyselijöille jokin ns. normisuhteen etenemiskaavaan kuuluva kysely. Ainakin meidän suvussa melkein poikkeuksetta lähes kaikki naimisiin menneet ovat pyöräyttäneet lapsen muutaman vuoden sisällä häiden jälkeen. Jos eivät ole sitä ennen kerenneet erota ;) vitsivitsi..
Lähipiirissä eräs tuttavapariskunta alkoi yrittämään lasta jossain vaiheessa naimisiinmenon jälkeen ja kun sitä ei alkanut kuulumaan niin kyllä siinä vaiheessa vissiin otti koville nuo lapsen perään kyselijät. Ei se ole aina niin helppoa. Toivottavasti itse älyän pitää mölyt mahassani tuon lapsen perään kyselyn kanssa. Juuri tuonkin takia, ettei kukaan saa hermoromahdusta. Saa nähdä kuinka pian itse hermostun vihille astelun jälkeen noihin lapsikyselyihin.. voisin melkein tehdä listan niistä ihmisistä, jotka aivan varmasti kysyvät tuota asiaa :-D ja katsoa kuinka lähelle arvasin oikein.
Olen tulevan kesän morsian ja vielä 18vuotias.Kun häämme pidetään on ikää karttunut kuitenkin "jo" 19 ja miehelläni 21.En ole raskaana, en lestaadiolainen mutta usko on vakaumukseni.Se ei kuitenkaan ole ainut syy mennä naimisiin.Mielestäni rakkauteen vain kuuluun myös sitoutuminen.Älä siis välitä seläntakana puhujista ja naapurin ihmettelijöistä, itse olen hyvin pieneltä paikkakunnalta ja tulen varmasti kuulemaan nuo samat kommentit...=)Onnea liitollenne!
Kirjoituksesi sai sisimpääni todella pahan olon. Ihmettelen mielipidettäsi, jossa ilmaisit uskonnollisesta vakaumuksesta ja au-lapsista... Ymmärsinköhän oikein, että uskovaiset menisivät noiden tähden naimisiin, vaikka ilman rakkautta! Uskon, että jokainen uskovainen menee naimisiin sellaisen ihmisen kanssa jota rakastaa ja kuten mainitsit, kihlaus todella on lupaus avioliitosta. Ja myös lapset kuuluvat avioliittoon, jokaisen uskovaisen hiljainen pyyntö on varmasti se, että pystyisi seurusteleen puhtaasti ja hyvällä omallatunnolla.
Kiitos Heini asiallisesta vastauksesta joka sai ajattelemaan.
Saanen huomauttaa, että uskonnollinen vakaumus ja au-lapset olivat kirjoituksessani 2 eri asiaa. Siis minulla on sellainen käsitys että lestadiolaiset menevät keskimäärin nuorempana naimisiin kuin "uskottomat". Luulen sen johtuvan siitä, että heille esiaviollinen seksi on synti, kun taas "uskottomille" (huono ilmaisu, mutta en keksi parempaa tähän hätään) esiaviollinen seksi ei ole paha asia, kunhan siitä ei tule jälkikasvua. Ja jos sattuu tulemaan niin monesti (huom, EI AINA) mennään naimisiin ettei lapsi olisi AU.
Rakastamisesta sen verran, että tuskin kovinkaan moni menee naimisiin ihmisen kanssa jota ei rakasta. Jos menee, niin silloin on kyllä arvomaailma pahasti sekaisin.
Olen aivan samaa mieltä!! Olen itse kohta 19 ja poikaystävä kohta 22. Emme ole vielä menossa naimisiin, koska haluamme ensin suorittaa opiskelut, mutta on jo päätetty, että naimisiin mennään kesällä 2008! Menisimme naimisiin jo nyt jos vain olisi sen verran ylimääräistä rahaa, että voisimme järjestää sellaiset häät, jotka haluamme. Ei nuoruus ole este sitoutumiselle, päinvastoin ihmisten pitäisi olla onnellisia siitä että olemme löytäneet elämänkumppanin jo näin nuorena!!
Omapa on asianne. Itse menin kihloihin 18-vuotiaana ja kuvittelin että kihlauksemme johtaa avioliittoon. No, onneksi emme ehtineet avioon, koska nuoruuden hölmöyttähän kihlautuminen oli. Seurustelimme kyllä noin kuutisen vuotta..
Onnea vaan teille!
oletko kenties ´katkera?? Jos jotkut haluavat naimisiin, niin eivät kaikki eroa, kuten sinä!!