Pääseekö muut Koodin keskusteluun?
T. netti Rikki?
Onko koodi suljettu?
46
1013
Vastaukset
- UrsusKarhu
Ei pääse. Miten pärjään ilman Kampin sedän, Sika-Tanen ja kumppaneiden juttuja :(
Onko tietoa, että miksi forum suljettiin? - eiyllätä
Joutikin sulkea, pelkkää trollausta enää. Taisi olla ylläpidon itse laittamia pilkkaviestejä jatkuvasti alaikäisistäkin urheilijoista nimillä ja kuvilla, samoin ne eriteviestit ja muut toistuvat trollaukset, pilkkaajia arvostelevat viestit taas katosi heti, samoin ylläpitäjän tiedot, jotka kuitenkin julkisia. Tavallisten ihmistenkin nimiä ja yksityiselämää koskevia tietoja tai valheita jatkuvasti vaikka olevinaan kiellettyä.
Olisihan siellä korjattavaa koodauksessakin, mutta tuskin siitä kyse. Jos laittaa kirjautumispakon, ei moni mene, vaikka ei siellä ollut nytkään enää käynyt kuin muutama trollien lisäksi.- einiin__
Samaa mieltä, joutikin jo sulkea, koska tietyt ihmiset olivat pilanneet koko foorumin. Mahtaa trolleja nyt harmittaa, kun eivät pääse enää kirjoittamaan sitä roskaa. Saavat syyttää vain itseään. Toivottavasti nyt hankkivat elämän, eivätkä siirry muualle. Kuitenkin minulla on hieman ristiriitainen tunne sulkemisesta; nyt puuttuu aktiivinen foorumi, joskin aktiivisuus taisi olla ainoastaan trollien ansiota.. Asiallista keskustelua siellä taisi olla loppujen lopuksi enää hyvin vähän.
- Tosimies2
KIITOS SCHWIDDU vaan teille joiden takia se lakkautettiin, homokulttuuriin erittäin keskeisesti kuulunut perinne varmaan jostain 15-20 vuoden takaa on siis päättynyt teidän SSATANAN niuhottajien takia. Huumorintajuttomat nirppanokat, epäilemättä just insinöörit ja maalaiset, jotka ei tajua mistään mitään helvetti.
- tulihansesieltä
Sait siis tahtosi läpi ja palsta suljettiin. Aiotkos trollata nimelläsi jos tulee kirjautumispakko, ei taida kantti riittää pilkata urheilijoita tai ketään omalla nimelläsi, vitun neiti. Mahtaa nyt swiduttaa kun elämäsi ainoa sisältö katosi, mitä jos menisit lääkärille ja yrittäisit saada apua mielenterveysongelmiisi.
- tosineitiolet
Et ole koskaan mies ollutkaan, nyt enää pelkkä katkera vanha ruma läski. Suurimmasta osasta ei sentään vanhoinakaan tule tuollaisia katkeria kaarinoita kuten sinä.
- Huhuuuuu
Minne nyt
- Sviddu
Toivottavasti hinuri, kampinsetä, pengerkadun bottom sekä karhupariskunta löytävät tiensä tänne jotta saamme edelleen kuulla heidän kuulumisistaan.
- kaikkienkukkienkukkia
Muistan koodin tai quntele-forumin ainakin vuodelta 1999 ellei kauempaakin. Ehkä palaa vielä jossain muodossa.
- Rahti-rane
Olen rekkakuski ja luen usein suomi24 keskustelujen rahtaripalstaa. Vapaa-ajan harrastusten takia olen lukenut paljon koodin foorumia.
Olenkin jonkin aikaa epäillyt että sama mies joka terrorisoi koodin foorumia jutuillaan postailee älyttömiä Lervo juttuja kokoajan rahtaripalstalle täällä.
- Trollinmetsästäjä
Töitä piti vähän tehdä, mutta saatiin se trollipesä suljettua :)
- Nevörforget2016
Kiitos kaikille jotka auttoivat koodin forumin sulkemisessa. Se oli täysin sekopäinen paikka jossa leviteltiin ihmisten yksityisasioita ja juoruttiin ihmisistä heidän nimillään. Muutama avohoitopotilas toteutti siellä kakka fantasioitaan.
- kävijää
Nevörforget2016 kirjoitti:
Kiitos kaikille jotka auttoivat koodin forumin sulkemisessa. Se oli täysin sekopäinen paikka jossa leviteltiin ihmisten yksityisasioita ja juoruttiin ihmisistä heidän nimillään. Muutama avohoitopotilas toteutti siellä kakka fantasioitaan.
Vitthu mikä tosikkodorka säki olet! "kiitos kaikille..." et jumankaut voi olla tosissa. Vaikka voithan sä, ilman huumorin häivää syntyny.
- Hinurit
Nevörforget2016 kirjoitti:
Kiitos kaikille jotka auttoivat koodin forumin sulkemisessa. Se oli täysin sekopäinen paikka jossa leviteltiin ihmisten yksityisasioita ja juoruttiin ihmisistä heidän nimillään. Muutama avohoitopotilas toteutti siellä kakka fantasioitaan.
Siinä meillä oikein kaks kukkahattutätiä. Kannattais joko herätä 2010-luvulle tai sitten ihan vaan suosiolla jäädä sinne 1960-luvulle.
- Suurimaailma
Se kenen mielestä ihmisten julkinen mollaaminen, pissakakkajutut ja jutut jotka ei naurata ketään on huumoria on pahasti sekaisin päästään.
- Rivien.Välistä
Suurimaailma kirjoitti:
Se kenen mielestä ihmisten julkinen mollaaminen, pissakakkajutut ja jutut jotka ei naurata ketään on huumoria on pahasti sekaisin päästään.
OIi siellä paljon muutakin, mutta sinähän se kiusaannut noista, joten ilmeisesti ne jäivät sitten päällimmäiseksi mieleen.
Edelleenkään ei selviä se mysteeri, miksi tietty joukko seuraa päivästä ja vuodesta toiseen jotain palstaa, missä on "vain mollaamista ja sekopäisiä pissakakkajuttuja". Jos näin on, niin eikös silloin kannata pysyä poissa? Mitäpä sitä aikaansa moiseen tuhlaamaan.
Jostain syystä sinä ja monet muut eivät pystyneet pysymään poissa. Jotain siellä selvästi oli, mikä veti puoleensa. Koska se ei ollut pissaa eikä kakkaa, niin ilmeisesti siellä oli sitten jotain muutakin sisältöä kuin vain sitä sekopäisyyttä. - Rivien.Ylitse
Rivien.Välistä kirjoitti:
OIi siellä paljon muutakin, mutta sinähän se kiusaannut noista, joten ilmeisesti ne jäivät sitten päällimmäiseksi mieleen.
Edelleenkään ei selviä se mysteeri, miksi tietty joukko seuraa päivästä ja vuodesta toiseen jotain palstaa, missä on "vain mollaamista ja sekopäisiä pissakakkajuttuja". Jos näin on, niin eikös silloin kannata pysyä poissa? Mitäpä sitä aikaansa moiseen tuhlaamaan.
Jostain syystä sinä ja monet muut eivät pystyneet pysymään poissa. Jotain siellä selvästi oli, mikä veti puoleensa. Koska se ei ollut pissaa eikä kakkaa, niin ilmeisesti siellä oli sitten jotain muutakin sisältöä kuin vain sitä sekopäisyyttä.Edelleenkään ei selviä se mysteeri, miksi seurasit päivästä ja vuodesta toiseen jotain palstaa, missä vain mollasit ja trollasit sekopäisiä pissakakkajuttuja. Kun kukaan ei niistä ollut kiinnostunut, niin eikös silloin olisi kannattanut pysyä poissa? Mitäpä sitä aikaansa moiseen tuhlaamaan.
Näköjään jatkat täällä, eikä täälläkään kukaan ole kiinnostunut. Mikset etsisi forumin missä olisi muita samanhenkisiä vai oletko ainoa? Minulle aivan sama, en lue viestejäsi, mutta mitä jos kysyisit mielenterveysammattilaisen mielipidettä niistä ja ajatusmaailmastasi yleensäkin. - MeidänJaska
Rivien.Ylitse kirjoitti:
Edelleenkään ei selviä se mysteeri, miksi seurasit päivästä ja vuodesta toiseen jotain palstaa, missä vain mollasit ja trollasit sekopäisiä pissakakkajuttuja. Kun kukaan ei niistä ollut kiinnostunut, niin eikös silloin olisi kannattanut pysyä poissa? Mitäpä sitä aikaansa moiseen tuhlaamaan.
Näköjään jatkat täällä, eikä täälläkään kukaan ole kiinnostunut. Mikset etsisi forumin missä olisi muita samanhenkisiä vai oletko ainoa? Minulle aivan sama, en lue viestejäsi, mutta mitä jos kysyisit mielenterveysammattilaisen mielipidettä niistä ja ajatusmaailmastasi yleensäkin.Onkohan tuo peepingtommi1 sama idiootti ? Samaa trolli roolia vetänyt täälläkin vuosia.
MeidänJaska kirjoitti:
Onkohan tuo peepingtommi1 sama idiootti ? Samaa trolli roolia vetänyt täälläkin vuosia.
ettet vaan olisi ihan itse ja yrität peitellä jälkesi? :) En ole koodissa edes käynyt koskaan enkä edes tiedä mikä palsta se on. Onneksi voit täällä trollata ja vainota, jotta elämälläsi on tarkoitus :)
- kompaan
peepingtommi1 kirjoitti:
ettet vaan olisi ihan itse ja yrität peitellä jälkesi? :) En ole koodissa edes käynyt koskaan enkä edes tiedä mikä palsta se on. Onneksi voit täällä trollata ja vainota, jotta elämälläsi on tarkoitus :)
Harvinaisen asiallisilta vaikuttaa koodin swiddu-trollin viesteihin verrattuna.
- Anonyymi
peepingtommi1 kirjoitti:
ettet vaan olisi ihan itse ja yrität peitellä jälkesi? :) En ole koodissa edes käynyt koskaan enkä edes tiedä mikä palsta se on. Onneksi voit täällä trollata ja vainota, jotta elämälläsi on tarkoitus :)
Ainakin olet asiaa tuntevana kommentoinut siitä koodissa täällä ja qx:ssä.
- isänttämies
kertoo suomen sananvapaudesta. muutama hapan pikkuhintti pystyy sulkemaan kokonaisen sivuston.
- sanosmuuta
Nimettömä kykenevät haukkumaan alaikäisiäkin, mutta ei ole miestä laittamaan omaa kuvaa arvosteltavaksi, saati sanomaan kasvotusten yhtään mitään.
- Päivänsanat
sanosmuuta kirjoitti:
Nimettömä kykenevät haukkumaan alaikäisiäkin, mutta ei ole miestä laittamaan omaa kuvaa arvosteltavaksi, saati sanomaan kasvotusten yhtään mitään.
Joo kertoo aika paljon sukupolvesta, jos peräänkuulutat tähän jotain kuvaa ja nimeä. Eli sulje tietokone ja jatka vaan sitä Seuran lukemista.
- tiedetään
Päivänsanat kirjoitti:
Joo kertoo aika paljon sukupolvesta, jos peräänkuulutat tähän jotain kuvaa ja nimeä. Eli sulje tietokone ja jatka vaan sitä Seuran lukemista.
"Tosimiehet" eli katkerat kaarinat olette vanhoja käpyjä hesan yksiössänne ja katkeria kun ette saa nuoria. Urheilijoillekin olette kateellisia, itsestänne kun ei ole enää mihinkään, toiset taas kehuu heitä ja sekös harmittaa. Parasta tosiaan että palaatte kiikkustuoliin sen Seura-lehtenne pariin, ei teistä ole digitaaliseen maailmaan, missä pitää tajuta rajansa.
Olette niin wanhoilisia ja suomettuneita, että ryssiä ei saisi edelleenkään arvostella eikä sanoa ryssiksi tai musuja musuiksi, mutta ne maksulliset musuthan ovatkin ainoita miltä voitte saada seksiä. Suomessa kaikki pielessä, mutta silti ette pääse pois täältä. Onneksi teitä aitoja snadilaisia jotka jaksatte vaahdota maalaisistakin, ei ole enää montaa.
Koska olette jo haudan partaalla ja lapsettomia, teitä ei haittaa vaikka mamuttamisellanne tuhoaisitte tämän maan. Persut ovat teille punainen vaate, mutta jotkut sentään osaa ajatella myös tulevia sukupolvia, eivätkä halua asua itsekään islamistisessa maassa. Sinä ajattelet vain persereiälläsi.
Näin päättyi eräs aikakausi:
Kiitos kaikille!
Hyvä Forumin käyttäjä!
Olemme päättäneet sulkea tämän keskustelupalstan nykyisessä muodossaan.
Haluamme kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita!
Ystävällisin terveisin,
Ylläpito- paska_homma
Miten kukaan edes jaksaisi päivästä toiseen siivota trolliviestejä pois, mutta ihmetyttää silti miksi poisti muita mutta ei ihmisten mollausviestejä. Vähän vaikuttaa että moderaattori oli itse niiden takana eri nimimerkeillä, tainnut seota jos kymmeniä vuosia palstaa pyörittänyt.
Sieltähän siivottiin pääsääntöisesti kaikki asialliset viestit. Pissa-, kakka-, dildoratikka- ja muut vastaavat viestit jätettiin.
Ja Hinuri EI OLE se Hinuri joka siellä höpötteli omiaan.
Palstalla kirjoitelleen HInurin oikean henkilöllisyyden tiedän, mutta sen paljastamiseen ei tarvetta ole. Jos tapaan hänet jossakin vaiheessa, niin voin kysäistä minne hän aikoo seuraavaksi siirtyä.
- Ramiantte
Harmi. Sekalaisesta sisällöstään huolimatta hyvä henkireikä ainakin maaseudun ihmisille.
- suosi.suomalaista
Eiköhän ne valittajat olleet tätä grindr-scruff-snapchat-kansanosaa. Harvapa sitä omaa oksaansa sahaa. Vanhempi kansanosa ja ne, joille tuo edellä mainittu maailma ei ole tuttu, lienevät häviäjiä. Ilman 300-500 euron panostusta älykännykkään ei ole pääsyä kontaktiin suomalaisten homojen kanssa, sillä niin kaposeksi nämä muut kontaktipaikat ovat käyneet.
Lähinnä ihmettelen, että miksi ihmeessä vaivautua lukemaan jotain sellaista, joka selvästi nostaa verenpaineet pilviin? En minäkään viitsi vaivautua lukemaan hellareiden palstoja puhumattakaan, että olisin vaatimassa niiden sulkemista, koska niissä kirjoitetaan jotain sellaista, mikä nostaa verenpainettani.
Hyvin tyypillistä suomalaisuutta, eli jos homma ei minua miellytä, niin varmasti siitä pidän huolen, että se loppuu. Edellisestä hyvänä esimerkkinä kaljakellunta. Ei näy, ei kuulu, ei häiritse, ja tapahtuu toisella puolella kaupunkia, mutta tapahtumasta paikallislehdestä lukeneet irjariittatellervokullervot kyllä pitävät huolen siitä, että moinen moraalittomuus päättyy lyhyeen, ja paikalle tullaan vaikka 100 kilometrin päästä ihmettelemään, kyyläämään ja valittamaan.
Tämä piirre on muuten suomalaisissa sellainen, että sitä on vaikea selittää ulkomaalaisille. Ehkä jenkkilän abortinvastustajat ja kristillisten naisten muodostamat "marttakerhot" saattavat olla lähin viiteryhmä, mutta niidenkään kohdalla ei tapaa samanlaista verenmakuista kiimaa ja asialle omistautuneisuutta kuin suomalaisen kohdalla. Ja valittamistahan suomalainen rakastaa. - oletväärässä
suosi.suomalaista kirjoitti:
Eiköhän ne valittajat olleet tätä grindr-scruff-snapchat-kansanosaa. Harvapa sitä omaa oksaansa sahaa. Vanhempi kansanosa ja ne, joille tuo edellä mainittu maailma ei ole tuttu, lienevät häviäjiä. Ilman 300-500 euron panostusta älykännykkään ei ole pääsyä kontaktiin suomalaisten homojen kanssa, sillä niin kaposeksi nämä muut kontaktipaikat ovat käyneet.
Lähinnä ihmettelen, että miksi ihmeessä vaivautua lukemaan jotain sellaista, joka selvästi nostaa verenpaineet pilviin? En minäkään viitsi vaivautua lukemaan hellareiden palstoja puhumattakaan, että olisin vaatimassa niiden sulkemista, koska niissä kirjoitetaan jotain sellaista, mikä nostaa verenpainettani.
Hyvin tyypillistä suomalaisuutta, eli jos homma ei minua miellytä, niin varmasti siitä pidän huolen, että se loppuu. Edellisestä hyvänä esimerkkinä kaljakellunta. Ei näy, ei kuulu, ei häiritse, ja tapahtuu toisella puolella kaupunkia, mutta tapahtumasta paikallislehdestä lukeneet irjariittatellervokullervot kyllä pitävät huolen siitä, että moinen moraalittomuus päättyy lyhyeen, ja paikalle tullaan vaikka 100 kilometrin päästä ihmettelemään, kyyläämään ja valittamaan.
Tämä piirre on muuten suomalaisissa sellainen, että sitä on vaikea selittää ulkomaalaisille. Ehkä jenkkilän abortinvastustajat ja kristillisten naisten muodostamat "marttakerhot" saattavat olla lähin viiteryhmä, mutta niidenkään kohdalla ei tapaa samanlaista verenmakuista kiimaa ja asialle omistautuneisuutta kuin suomalaisen kohdalla. Ja valittamistahan suomalainen rakastaa.Pahin trolli ei todellakaan ollut nuori, sehän oli katkera juuri nuorille. Eikä palstan ylläpitäjä/moderaattorikaan jos sama ollut alusta lähtien.
Ihmetyttää nuokin tämän palstan kik-viestit, ovatko oikeasti vanhoja jotka hakee nuoria tai yrittää käräyttää nuoria hakevia, alaikäisten luulisi käyttävän kännykkäohjelmia. Älykännykät alkaa olla lähes jokaisella, vain vanhimmilla ei.
- suomi.suomalaista
Niin, lisätäkseni vielä, kun unohtui: "Ja valittamistahan suomalainen rakastaa. Eli mikähän paikka mahtaa olla seuraavana vuorossa?"
Ehkäpä tämä homopalsta? - Jippikaijee88
Vieläkin naurattaa ja tulee hyvä mieli kun muistaa että koodin foorumi on suljettu.
- Bottomia
Missä Valas Ruusunen ilmoittelee jatkossa palveluistaan? Tietoa kaivataan.
- gonaman
Kyllä tosikot ikämiehet maalla olivat ne, jotka koodifoorumin menosta suuttuivat. Ei ollut ironia- tai muutamaan tajua maailman menosta. Homoissahan näitä nirppanokkia aina löytyy.
- Nirppanokkahinttimaalta
Onko se ironian puutetta tai tietämättömyyttä maailman menosta, jos ei hyväksy mielisairaiden kirjoituksia?
Sitä mitä koodin taso oli jo vuosia sen lisi voinut sulkea jo 3-4 vuotta sitten. - Päivän.Naurut
Nirppanokkahinttimaalta kirjoitti:
Onko se ironian puutetta tai tietämättömyyttä maailman menosta, jos ei hyväksy mielisairaiden kirjoituksia?
Sitä mitä koodin taso oli jo vuosia sen lisi voinut sulkea jo 3-4 vuotta sitten.Taitaapi olla se sivuston omistaja, joka päättää sulkemisesta. Ei sinun hyväksyntäsi, eikä sinun makusi tasokkuus.
- Ihanaa_
Yksi kertoi paivästä ja vuodesta toiseen vessanpöntönpesuohjeita ja toinen kertoi tapaamispaikasta ja vastasi itse omiin viesteihinsä. Muutama keskustelija pilasi vähäisenkin asiallisen keskustelun ja yksi höpötti päivästä toiseen jonkun puolijulkkiksen menoista ja tuloista. Nämä ihmiset ovat mielenterveysongelmaisia. Todella raikastavaa lopetttaa hullujen palsta.
- kakkakäikäle
Kuka nyt kertoo miten poikapillu taipuu tai kuinka ronklataan perä-aukkoa uimahallin suihkussa? Entä kuka levittää tietoutta vessaharjattomien homojen käytöshäiriöistä ? Tästä on iloinen turvamieli kaukana.
- Maailmaonpieni
Trolli on löytänyt tiensä tänne. Ei siinä kauaa mennyt.
- parikin
Swiddu yrittää epätoivoisesti muillakin palstoilla, ei näytä ketään kiinnostavan. Parempi kun jättääkin huomiotta, hukkuvat muiden s24 trollien joukkoon.
- pgpgpgpgpg
Todella hyvä. Kyseinen palsta oli *omituinen*, enkä osaa kuvitella, mitä tarpeita se olisi palvellut.
Ainoa puoli siellä mikä tuntui olevan jollain tavalla toimiva, ja ehkä järkeväkin, oli matkapalsta. En tiedä, kuinka moni sitä kautta löysi seuraa, mutta ilmoituksia ainakin oli riittävästi.- tuskinmoni
Vielä vähemmän luulisi kenenkään käyttävän nykyaikana niitä maksullisia puhelinlinjoja, puhelin-chattia ja maksullisia elokuvia. Niillä kai tehnyt aikoinaan rahaa, alkoi itse trollata tai esti ainakin asiallisen keskustelun kun ei rahaa enää tullut. Ihmettelen miksi kukaan koskaan maksanut kun joku höpissyt omiaan toisessa päässä, voinut tulla vaikka nauhalta. Eivätkä maksa veroja, puhelinnumero yleensä ulkomailla.
- Jeremias111
Kyllä homma on niin, että viimeisen kahden vuoden aikana koodin foorum on vajonnut yhtä alhaalle, kuin siellä mainostetut ulosteet vessanpöntössä konsanaan. En ole kukkahattutäti, mutta olen sitä mieltä, että sellaisia paikkoja ei voi olla missä viljellään pelkää saastaa ei muodoissaan. Sanotaanko näin, että fiksut kirjoittajat löytävät kanavan jatkossakin - niitä on digimaailma pullollaan. Typerät ja loukkaavat viestit tulee jatkossakin kitkeä pois kaikin mahdollisin keinoin ja jos kitkeminen käy mahdottomaksi (kuten koodin tapauksessa) pitää kyseinen foorum lakkauttaa. Tämä takaa sananvapauden jatkossakin.
- kiäh.kiäh
"... pitää kyseinen foorum lakkauttaa. Tämä takaa sananvapauden jatkossakin ..."
Vanhaa sanontaa lainaten; demokratia on liian kaunis asia kansan liattavaksi, käytöstä nyt puhumattakaan. Näyttäisi olevan samat askeleet sananvapauden kanssa.
Mutta mitäpä se sellainen maa, missä vielä 25 vuotta sitten saattoi tulla rangaistus neuvostovastaisuudesta, näistä tietää. Kunhan nyt saisivat edes ne Stasi-listat julkaistua :D
Vai että Suomi länsimaa? Ja hölöpönpölöpön.
- MattiSallasta
Niin onko joku muu foorumi nykyään? En käynyt quntelessa vuosiin, mutta nyt tuntui että tarvitsen vertaistukea, juttuseuraa tms muiden homojen kans. En tiedä muuta foorumia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768