Monet kerrat näkee erikoisia pohjaratkaisuja. Ihmiset ovat tietysti erilaisia ja mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Tässä itselleni tärkeitä asioita omasta mielestäni. Koska en ole miljonääri, tarkoitan n. 120-140 asuinneliöistä taloa.
- avara sisääntulo, ei kuitenkaan sellainen mikä vie liikaa neliöitä
- isot ikkunat
- talon sijoittelu tontille siten, ettei talosta tule näyteikkuna
- ei olokeittiötä, yhteys ruokailutilaan kuitenkin pitää olla, tiskipöytä ei saa näkyä sohvalta
- makuuhuoneet vähintään 10 neliötä/huone
- kaksi vessaa omana tilanaan, ei missään nimessä pönttöä pesuhuoneeseen
- mahdollisuuksien mukaan tilava vaatehuone
- kaikissa tiloissa ikkuna
Mikä teille on tärkeää?
Mukava pohjaratkaisu
9
225
Vastaukset
- NäinMeillä
Tuossa oli monia ihan hyviä asoita joita itsekin arvostan. Lisäisin kuitenkin muutaman asian:
-luonteva käynti sisältä ulko-oleskelutiloihin
-tilojen muuntelumahdollisuus tarpeiden muuttuessa (=ensin yksi iso yhteinen makuuhuone kahdelle pienelle lapselle, myöhemmin väliseinällä kaksi pienempää omaa huonetta tms.)
-yksi makuuhuone muista erillään (työhuone, vierashuone tms.)
-huoneet hyvin kalustettavissa (ei kolmea ovea ja viittä ikkunaa samaan tilaan, ei läpikulkutiloja) Muutaman muuttaisin ja muutaman lisäisin.
Lisäykset:
Riittävän pitkät lappeet varjostamaan kesällä ja estämään sadetta seinillä
Puusauna
Ei käytäviä
Makuuhuoneiden sijoittelu: omaa rauhaa sitä tarvitseville (=kaikki)
Mahdollisuuksien mukaan ei kantavia seiniä (helpompi muunneltavuus).
Muutokset:
- Ehdottomasti olokeittiö. Jokin erottamaan varsinaista olohuonetta (meillä takka). Ilman pitää liikkua, puheen kuulua ja henkilöiden näkyä
- Pönttö pesuhuoneeseen (saunan yhteyteen). Voi olla sermillä erotettuna.
- Ei missään nimessä vaatehuonetta. Mielummin riittävästi kaappitilaa.- kaupunkijuntti4
Käytännöllisyys edellä...
-Wc-tiloja on turha tehdä montaa, kyllä 1 wc-pönttö riittää. Mieluummin käyttää nekin neliömetrit johonkin muuhun, harvoin wc-hätä yhtäaikaa osuu, ja jonotus on keksitty.
-Tekninen tila ehdottomasti. Olen nähnyt miljoona kodinhoitohuonetta, jossa kaapistojen sisällä jakotukit, iv-koneet ja keskuspölynimurit viemässä tilaa. Tekninen tila kannattaa tehdä mieluummin vähän suuremmaksi, se toimii mainiosti hikisten vaatteiden kuivatuspaikkana. 2x2 metriä on aika hyvä koko. Siellä on helppo tehdä myös huoltotoimet, suodattimien putsaukset yms, eikä haittaa vaikka lattialle tulee vähän likaa.
-Kodinhoitohuone sitten mieluiten neliön muotoinen ja tilava, ei missään tapauksessa kapea käytävämallinen. Käytävämallisen kodinhoitohuoneen kulkuväylä tukkeutuu helposti vaatteista, ja kaappien ovet osuu kenkiin. Neliskanttinen kodinhoitohuone, jossa kulkuväylä menee toisessa reunassa. Lisäksi osalle seinälle kannattaa laittaa ennemmin jykevä naulakkorivi, johon saa takit yms vaatteet ripustettua. Ja naulakot mieluiten sellaisia, että niihin saa useamman takin yhteen koukkuun, ns päiväkotinaulakot. Lisäksi lavuaari, kuraritilä ja käsisuihku on hyvä olla olemassa, mieluiten ulko-oven läheisyydessä, ei kuitenkaan aivan heti oven edessä, vaan 80cm siitä johonkin suuntaan.
-Ei erillistä ruokailutilaa, vaan mieluummin tarpeeksi suuri keittiö, johon mahtuu ruokapöytä hyvin. Ruokailutilat ovat kyllä kaikkein turhin asia maailmassa, siellä syödään lähinnä viikonloppuisin, ja muulloin se on hukkatilaa. Kun ruokapöytä on keittiössä, niin sitä oikeasti käytetään, ja muruset pysyy keittiön puolella.
-Ei tupakeittiötä, vaan erillinen olohuone. Kukaan ei halua katsoa telkkaria kun astianpesukone möyryää vieressä, ja tiskipöydällä on likaisia astioita jotka eivät mahtuneet koneeseen.
-Saunaan puukiuas, ja sauna mieluiten tarpeeksi tilava. Ei lasiseiniä eikä muita hilavitkuttimia. Mahdollisimman yksinkertainen ja askeettinen sauna, jossa sielu lepää ja mieli rauhoittuu. Suihkutilaan sitten pelkkä suihku, eikä pönttöjä eikä lavuaareja. Saunan koko mieluiten yli 5 neliötä, esim 2x2,5m. Suihkutilan kooksi riittää 3 neliötä, esim 2x1,5m. Ja yksi suihku, nämä kahden suihkun suihkutilat ovat kyllä niin naurettava ratkaisu että. Kyllä sitä muut ehtii suihkuun vuorollaan, ei siellä tarvitse yhtäaikaa suihkutella.
-Saunan ja pesutilojen yhteyteen erillinen takkahuone tai oleskelutila, jossa voi rauhassa pukeutua vaikka olisi vieraita kylässä. Siinä huoneessa voi olla esim kotiteatterivehkeet, yms pelikoneet lapsille, sekä muuta viihdykettä. Siitä myös uloskäyntiovi, josta pääsee kätevästi terassille vilvoittelemaan.
-Ehdottomasti yksikerroksinen talo, saa suuremmat huoneet, eikä ole portaita tilaa viemässä.
120-130 neliötä on ihan riittävä neliömäärä, enempää ei asumiseen tarvita.
Enemmänkin autotalli on usein se, joka tehdään liian pieneksi. Hyvä autotalli on ensinnäkin vähintään 3 metrin sisäkorkeudella, jotta ei tule heti katto vastaan. Lisäksi katos kannattaa olla kahdelle autolle, sekä tämän lisäksi vielä erillinen sisätalli. Ja päätyyn käytävämallinen varasto. Hyvän kokoinen autotalli/varasto kompleksi on leveydeltään noin 8 metriä, ja pituus 16 metriä. Siihen mahtuu 8x8m katos, sekä 8x5m autotalli, ja vielä 8x3m varasto. Nämä siis sisämittoja, ulkomitat tähän, niin tallin ulkoleveys on 8,5m ja pituus 16,75m. Monestihan autotallista tehdään niin pieni ettei autosta tahdo mahtua ulos, saati tallissa mitään tekemään. Kyllä autotalli pitää olla se 8x5m vähintään. Sinne pitää pystyä ajamaan auto, ilman että tarvitsee siirrellä työkaluja, mopoa, ruohonleikkuria ja kompressoria yhtään mihinkään. Lisäksi autotallin seinien sisäpinta kannattaa olla esim peltiä, niin voi pestä autonkin sisätiloissa talvella, eikä haittaa vaikka vähän seinille roiskuu. Autotallista ei myöskään missään nimessä kannata tehdä varastoa, vaikka naiset niin vaatisi, vaan tekee tarpeeksi tilavan varaston erikseen, johon naiset saa sitten sulloa kaiken haluamansa, niin kuin haluavat, eikä se haittaa autotallielämää. Autotalliin siis myös pesupiste seinätelineineen, ja lattiakaivo mallia autokorjaamo, eli U-palkkielementti ja ritilä päälle. - tupa2
Riippuu perheen koosta. Kyllä jo 4 henkisessä perheessä 2 vessaa on passeli. Usein siellä pyöritään juuri samaan aikaan kaikki lähdössä. Mutta EI saunan pesuhuoneeseen toista pyttyä, ei ei ei. En käsitä mikä ihme buumi se on, asuntomessuillakin lähes poikkeuksetta oli taloissa pytty jossain pesuhuoneen nurkassa. Tehkää sitten vaikka ovi vessaan pesuhuoneesta.
Säilytystilaa ei ole koskaan liikaa. Kodinhoitohuoneeseen ikkuna ja muutenkin tilaa. Saunaan pukuhuone. Miksei kahta suihkua,? - kätevää jos on pieniä lapsia. Saunaan voi laittaa sekä sähkö-, että puukiukaan. Lapsille iso makuuhuone, aikuiset pärjää pienemmälläkin. - kaupunkijuntti4
Tarpeeksi iso autotalli on pääasia. Pitää olla tilaa harrastaa. Esim harrasteautoja, yms. Lisäksi koneet ja laitteet pitää mahtua johonkin. Sirkkeli, hitsikone, painepesuri, ruohonleikkuri, mönkijä, polkupyörät, kompressori, yms vievät aika pirusti tilaa. Eikä niitä huvita joka käytön jälkeen alkaa siirtelemään. Tilaa pitää olla autotallissa/hallissa niin paljon, että vehkeet voi jäädä aina niille sijoilleen, eivätkä ne ole vieläkään sisään ajettavan harrasteauton tiellä. Sanotaanko että pelkästään autotallin talliosassa pitää olla se vähintään 40 neliötä tilaa, muuten tulee hetiahdasta. Ja sinne talliin pitää rojujen lisäksi mahtua se yksi huollettava/pestävä auto kerrallaan.
- eimeillä
Karmeinta, mitä olen nähnyt on se, kun talon (huoneiston) ainoa vessanpytty, joka on sijoitettu keskelle pesuhuonetta, siitä sitten kuljetaan saunaan ja katsellaan lasioven läpi, kun joku helpottaa vatsanväänteitään. Meidän talossa on kaksi vc,tä, eikä se toinen vie tilaa, kuin 1,5 m2.
Toinen kauhistus on rojua täynnä oleva autotalli, jossa juuri ja juuri pääsee ulos autosta, mitkään huolto- tai korjaustoimet ei tule kysymykseenkään, näkemisistä on oppia otettu. - Kaupunkidooris
Ehdottomasti kaksi vessaa. Juurikin siitä syystä, että aamusella meikkaaminen, hiustenlaitto yms. saattavat hiukan kestää. Eikä myöskään ole mukava suorittaa em. toimenpiteitä kauheassa käryssä =) Kodinhoitohuone voi mielestäni ihan hyvin olla pitkän mallinen, kunhan se on tarpeeksi leveä. Oven vieressä tulee mieluummin olla vaatekaappi kuin naulakko, ainakin meillä naulakko on aina kaaoksen kourissa. Mielestäni mikään uimahalli sauna ei todellakaan ole järkevä. Vaatii tehokkaan kiukaan ja mihin sitä tilaa niin kauheasti saunassa edes tarvitaan? Nelisen neliötä on ihan passeli. Suihkussa sen sijaan tarvitaan todellakin enemmän tilaa kuin kolme neliötä. Lieneekö kaupunkijuntti4 lapseton?
- kaupunkijuntti4
Joo, kyllä meillä on 3 lasta. Ja yhdellä vessalla pärjätään. Saunassa on hyvä olla tilaa, että mahdutaan koko perhe kerralla sinne. Saunassa saatetaan istua pitkäkin tovi, suihkussa sen sijaan ei kauaa mene, siinä vain käväistään. Sen verran siinä kannattaa tilaa olla, että lasten punkka mahtuu lattialle. Ja kyllä sitä aikuiset vuorotellen itsensä osaa pestä, ei siinä yhtä aikaa kahden aikuisen tarvi olla. Lapset menee aikuisen kanssa saman suihkun alla muutenkin saippualla pestessä.
Vessasta vielä. Joo, meillä vaimon meikkaus tarkoittaa tukan föönauksen ja ripsivärin laiton, siihen menee 5 minuuttia (=ei ongelmaa). Puoli tuntia itseään meikkaavat voivat mun puolesta suksia, nojoo, jonnekin pimeään paikkaan. Eikä siinä mitään kauheaa ole, jos istun paskalla ja vaimo föönaa hiuksiaan, voidaan samalla jutella päivänpolttavia asioita. Jos naimisissa ollaan, niin kyllä sitä pitää voida avoimin ovin paskantaa. - ootavaan
No meillä on 2 teinitytärtä ja vaimo, voin kertoa että aikaa menee. Hermot menis yhden vessan kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798