Ja minä kun kysyin "sattuuko?"

Sain kaverilta autoa lainaan ja lähdin ajamaan heti, kun olin päässyt töistä. Mieleni oli jännittynyt, emme olleet viime aikoina juurikaan viestitelleet ja edellisestä tapaamisestakin oli jo pari kuukautta. Mieleeni nousi vaaleat rintasi ja se kuinka pyörältä ja leveältä perseesi näytti tiukoissa farkuissa. Heppi kohotteli housun etumusta tuon tuostakin ajaessani.

Oli jo myöhäinen ilta kun näin kansanopiston sinivalkoisen kyltin ja heti tuon takana näkyvän rakennuksen jyhkeät ääriviivat. Ajoin suoraan toimiston eteen ja näin valon pilkottavan ikkunasta, olisit varmaan vielä töissä. Nousin parilla harppaisulla betoniportaat ja tulin toimistoon.

– Hei, tervehdin sinua.
– Hei, sanoit ja katsoit minua nopeasti, mutta et tehnyt elettäkään noustaksesi. Samassa huomasin, että et ollut yksin. Toimiston tuolilla istui rennon näköisenä musta kaveri, aika nuoren näköinen, laiha pitkä poika. Samassa muistin, että lehdessä oli ollut uutisia, että paikkakunnalle oli otettu pakolaisia.

Hetkeksi tuli vaitelias hiljaisuus.
– No sinä oot täällä toimistossakin töissä, sanoin ja hymyilin.
– Niin oon ollu, sanoit ja katsoit edessäsi olevia papereita ja katsahdit nopeasti mustaa kaveria.
Olin aivan hämilläni. Miksi tuo tyyppi istuu täällä myöhään illalla sinun kanssa kahdestaan?
– Mulla oli se huone varattu, sanon ja kurkussa jo tuntuu pientä palan tuntua.
– Joo, tässä on sen avain. Se on huone 208. Sinä vissiin muistat missä se on? tyttöni sanoi.

Otan avaimen käteeni. Yritän tavoittaa tytön katsetta, mutta hän ei katso minua silmiin vaan oikeaan hartiaani.
– Kiitos, sanon. Otan avaimen ja paperin, jossa on nimeni, huoneen numero ja maksutiedot.

Mitä hittoa? henkäisen syvään ja puistelen päätäni läntsähdellessäni betoniportaita alas ja autolle. No, ehkä häntä vain ujostutti kun tuo asiakas oli tuossa. Mutta en tajua, miksi hitossa tuo tyyppi oli tuolla illalla tuolla tavalla istumassa? Menen autoon ja laitan viestiä. Hän on ollut paikalla 19 min sitten.
– Moikka, oon nyt sitten täällä. Tuutko käymään? Laitoin viestin perään iloisen hymiön.

Menen huoneeseeni. Katson portaita noustessani kännykkää. Jonkun ajan päästä tulee, että olet lukenut viestini. Jään seisomaan ja tuijotan kännyä. Ei tule mitään että hän kirjoittaisi. Katson hetken päästä uudelleen, ei vastausta, vaikka hän on ollut kännykällä 3 min sitten.

Makaan vuoteessani, kädet pään alla ja tuijotan kattoa. Kännykkä on vieressäni. Et ole vastannut.

Nousen vuoteesta ja laitan päälle paidan ja housut. Panen avainkortin taskuuni ja astun käytävään. Laitan oven hiljaa kiinni.

Menen ulos. On hämärää, parkkialueella on muutamia autoja.

Kävelen toimistolle. Se on pimeänä. Koetan ovea, lukossa. Oveen on kiinnitetty lappu, jonka kerrotaan olevan päivystäjän puhelinnumero. Mietin, vastaisitko jos soittaisin tuohon.

Lähden takaisin asuinrakennukseen. Olen juuri nousemassa portaita ylös, kun kuulen jotain ääntä.

Koitan edessä olevaa ovea, se on auki. Tämä on ruokasalin eteinen. Seuraavassa ovessa ei ole lukkoa ja pääsen pimeään ruokasaliin. Kävelen ruokasalia eteenpäin. Keittiöstä kuuluu ääniä.

Kävelen ohi ruokienottopisteen ja tulen keittiötilojen oven eteen. Seuraavassa ovessa ei ole lukkoa, se on heiluriovi. Raotan ovea hieman.

Nyt kuuluu ääntä, niin kuin puolukoita survottaisiin.

Näen sinut, tunnistan heti vaikka näyt vain silhuettina. Tuet pöytään käsilläsi ja annat persettä.

Näen kuinka se painuu sinuun. Hyi saatana miten märkä sinä oikein olet! Näyttää niin kuin työntäisit itseäsi vielä taaksepäin niin että perseesi painuu jo kaverin kiveksiä vasten.

Nyt kaveri ottaa ulos. Hirmuinen kalu, aivan kauhea. Miten helvetissä voit ottaa tuollaisen? Ja minä kun kysyin:
– Sattuuko?