Herkällä mielelläni kysyn.

Etukäteenjokiitos

Kuuntelin seuraradiota ja en ollut aikaisemmin kuullut siitä miten vanhoillislestadiolaiset uskovat. Minusta puhuttelevaa oli se, että puheissa julistettiin selkeästi syntien anteeksi antamusta. Lisäksi laulut ja nuorten uskovien haastattelut koskettivat.

Kysyisin nyt, että miten pääsisin konkreettisesti tutustumaan uskovaisiin? Katsoin netistä paikallisen rauhanyhdistyksen yhteystiedot ja toimintakalenterin. Minusta tuntuu, että haluan uskoa niin kuin olen viime päivinä seuraradiosta kuullut julistetuksi.

Voinko mennä mukaan seuroihin etukäteen ilmoittamatta vai tarviiko olla yhteydessä ensiksi puhelimitse rauhanyhdistykselle johonkin toiminnanjohtajaan? Olen noin viisikymppinen mies ja minulla ei ole mitään uskonnollista taustaa. Kuulun kirkkoon, mutta en ole käynyt vuosiin yhdessäkään tilaisuudessa. Asun Pirkanmaalla ja lähin rauhanyhdistys on Tampereella.

15

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kesäseuraradio

      Rauhanyhistyksen seuroihin on kaikki tervetulleita ja ei tarvi etukäteen ilmottaa tai olla yhteydessä sinne. Rauhanyhdistys on hyvä paikka tutustua uskovaisiin ihmisiin. Monia seuroja voi kuunnella netistä www.nettiseurat.fi

      • taivasuskoinen

        Ei, vaan se on nettiseurat.info

        Huomaa "info"-pääte.

        Muuten kaikki tuossa oli asiaa ja oikein, mutta tuo nettiosoite oli vain väärin.


      • taivasuskoinen

        Muita nettiosoitteita koskien ns SRK-vanhoillislestadiolaisuutta:

        Suomen uskovaisten yhdistysten ja keskusyhdistyksen yhteiset kotisivut:
        rauhanyhdistys.fi

        Suomen paikallisten rauhanyhdistysten kokoontumistilojen osoitteita, yhteystietoja ja nettisivuja:
        http://rauhanyhdistys.fi/fi/rauhanyhdistykset/

        Päivämies-lehden kotisivut:
        http://paivamies.fi/

        Suviseurat:
        suviseurat.fi

        Vanhoja saarnoja arkistoituina. Vanhimmat 1950-luvulta:
        http://rauhanyhdistys.fi/fi/seurat/saarna-arkisto/

        Amerikan uskovaiset:
        llchurch.org

        Ruotsin (ja Norjan) uskovaiset:
        sfcorg.se

        Monissa muissakin maissa on keskusyhdistyksiä ja kirkkoja, mutta niillä muilla ei tietääkseni ole nettisivuja.

        SRK-vanhoillislestadiolaisten uskonoppi pähkinänkuoressa:
        -------------
        Usko ja opetus

        Vanhoillislestadiolainen opetus perustuu Raamattuun ja evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjoihin.

        USKO on Jumalan lahja. Ihminen tulee autuaaksi yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen ansion tähden. Syntyessään tähän maailmaan jokainen ihminen omistaa Jumalan lahjoittaman elävän uskon. Jumala antaa jokaiselle syntyvälle lapselle uskon lahjan.

        KASTE on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa. Uskon lahjan omistava ihminen otetaan siinä seurakunnan hoitoon. Kasteen armosta langennut voi saada uskon lahjan takaisin parannuksen kautta.

        PARANNUS on mielenmuutos. Parannukseen kuuluvat katumus ja vaiva synnin tähden, mutta samalla evankeliumin uskominen. Evankeliumin ydin on synninpäästö, jossa luvataan kaikki synnit anteeksi Jeesuksen ansion tähden.

        EHTOOLLINEN on Jeesuksen asettama muistoateria. Se on tarkoitettu uskovaisille uskon vahvistukseksi.

        JUMALAN VALTAKUNNAN voi löytää maan päältä. Se on uskonvanhurskauden, rauhan ja ilon omistamista Pyhässä Hengessä.

        SEURAKUNTA on Pyhän Hengen kokoama uskovien yhteisö. Kaikki uskovaiset ovat Pyhän Hengen pappeja, jotka voivat julistaa syntejään katuvalle synninpäästön.
        --------------
        (Lähde: http://rauhanyhdistys.fi/fi/nain-me-uskomme/usko-ja-opetus/)


    • Jeesus_itse

      Kannattaa mennä esimerkiksi Lempäälän Rauhanyhdistykselle. Siellä on oikea Jumalan lasten henki ja siellä saat tuntea sitä taivallista iloa!

    • tämä_on_kutsuja

      Saatana kutsuu sinua, jos tunnet vetoa vanhoillislestadiolaisten seuroihin.

      • Jos_aloittaja

        on tosissaan - mitä nn aihetta epäillä - niin älä ota huomioon tuossa edellä olevaa saatana-kommenttia klo 7.00 tänä aamuna. Se o n tuo saatana eli vanhapoikaeläkeläinen Kalevi Laakso, joka tällä palstalla on pilkannut Jumalaa yhtäjaksoisesti jo 12 vuotta päivittäin klo 6.30 - 23.30 eikä siitä päästä eroon ennen kuin piru alkaa grillata sitä helevetissä.

        Tuommoinen aloitus on kuitenkin siinä mielessä hyvä, että palstalle saattaa joskus eksyä satunnaisia kävijoitä, jotka etsivät sielun ja mielen rauhaa ja kaipaavat syntien sovitusta. Synnithän saa uskoa anteeksi siitä Kesäsejuraradion julistuksestakin, ja sen jälkeen on mukava mennä tapaamaan toisia Jumalan lapsia rauhanyhdistykselle ja lähteä kulkemaan taivastietä Jumalan joukon mukana.


    • 12222

      Moi!

      Olet sydämellisesti tervetullut seuroihin tutustumaan!

      Ei ole mitään vaatimuksia etukäteen.

      Tervetuloa!

    • immanuelko

      Heinolassakin herkistytty, immako?

    • Etukäteenjokiitos

      Kiitoksia vastauksista kaikille. Löysin seuraradion hieman sattumalta kun asiakkaan autossa oli kyseinen kanava valittuna kun käynnistin radion. Tämä tapahtui perjantaina.

      Elämäni on ulkoisesti "keskimääräistä", käyn töissä ja on vaimo ja lapset, mutta sisäisesti en tunne rauhaa. Seuraradiota kuullessani puhe syntien anteeksiannosta ja Jumalan rauhasta vaikuttivat minussakin sellaista rauhaa, jota olen kaivannut.

      Olen kuullut viimeksi ehkä jossakin tv-haastattelussa piispan puhetta jossakin keskusteluohjelmassa mutta en siitä mitään ymmärtänyt. Seuraradiosta kuulemani julistus oli selkeää ja vaikutti myönteisesti sisäisessä maailmassani.

      Kiitos tiedosta, että seurat ovat kaikille avoimia tilaisuuksia. Kiinnostaisi mennä käymään ja katsomaan mikä on vastaanotto.

      • rauha.löytyy

        Vanhoillislestadiolaisuudessa sinä saat saatanan lahjoittaman rauhan.


    • Olet sydämellisesti tervetullut seuroihin! Voit mennä vapaasti minkä tahansa lähimmän rauhanyhdistyksen seuroihin asuinseudullasi. Olen iloinen puolestasi.

    • Lillit

      Mene ihmeessä seuroihin! Et tarvitse mitään lupia. Ovet on varmasti avoinna tulla.

    • Mitämerkillistä

      Turussa kuulemma seurapuheessa sanotaan, että seuroihin on tullut ikkunoista kurkistelevia. Mitähän mahtaa puhuja sillä tarkoittaa? Ollakko vai eikö olla tervetulleita, sanoisi Shakespeare.

      • Jos_Turussa

        on tullut seuroihin ikkunoista kurkistelijoita niin ei se vielä mitään verrattuna siihen, mitä Raamatussa on kerrottu, että yksi halvatun mies rojahti Jeesuksen eteen suoraan kato läpi, mutta ei se mitään, sillä kävi hyvin sille pummille sekä niillekin. jotka olivat vaivautuneet raahaamaan sen katolle:

        Mark. 2:
        1 Ja muutamien päivien perästä hän taas meni Kapernaumiin; ja kun kuultiin hänen olevan kotona,
        2 kokoontui paljon väkeä, niin etteivät he enää mahtuneet oven edustallekaan. Ja hän puhui heille sanaa.
        3 Ja he tulivat tuoden hänen tykönsä halvattua, jota kantamassa oli neljä miestä.
        4 Ja kun he väentungokselta eivät päässeet häntä tuomaan hänen tykönsä, purkivat he katon siltä kohdalta, missä hän oli, ja kaivettuaan aukon laskivat alas vuoteen, jossa halvattu makasi.
        5 Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi".
        ---
        Siinä menivät kattorakenteetkin saman tien, joten jos Kalevi ja Jussi oloivat paikalla niin ei ollut enää mitään mulkoiltavaa.


    • Kumpaan.uskot

      Raamatun mukaan usko Jeesukseen pelastaa sielun.

      Vanhoillislestadiolaisten mukaan usko vanhoillislestadiolaisen ihmisen suorittamaan synninpäästöön pelastaa sielun.

      Haluatko sinä avaaja uskoa Raamattua vai vanhoillislestadiolaisia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      233
      4169
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2634
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      40
      2380
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1436
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1426
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1087
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      963
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      936
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      921
    Aihe