Sunnuntaityö

Hei! Olen aivan toisen alan ihminen, mutta nyt tulin tehneeksi 11 tunnin työpäivän sunnuntaina ravintola-alalla.

Työnantaja teeskentelee tietämätöntä, antaa ymmärtää, että heillä painetaan pitkää päivää tunneista ja viikonpäivistä riippumatta jne.

Kysymykseni siis:

Olen tehnyt työtä sunnuntaina aamukahdeksasta iltaseitsemään. Työnantaja on vältellyt vastaamasta mitään palkkaukseen liittyvää, vaan vierittänyt vastuuta milloin vuorovastaavalle, miloin jopa kirjanpitäjälleen...

Tarkoitus oli, että tämä olisi koepäivä, ja sitten siitä eteenpäin olisi harjoittelupäiviä, siksi en itsekään aluksi pitänyt kiirettä minkäänlaisen sopimuksen tekoon.

En kuulu PAM:iin.

Ennakkoonkaan en saanut mitään tietoa palkan perusteista.

Eikös minulle kuitenkin kuuluisi:

- osaamisen ja pätevyyden perusteella normaali tuntipalkka
- sunnuntaityön vuoksi 100% lisää
- korvausta kolmesta ylityötunnista
- korvaus klo 18 jälkeisestä työnteosta
0133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


HuijattuOlo kirjoitti:

Hei! Olen aivan toisen alan ihminen, mutta nyt tulin tehneeksi 11 tunnin työpäivän sunnuntaina ravintola-alalla.

Työnantaja teeskentelee tietämätöntä, antaa ymmärtää, että heillä painetaan pitkää päivää tunneista ja viikonpäivistä riippumatta jne.

Kysymykseni siis:

Olen tehnyt työtä sunnuntaina aamukahdeksasta iltaseitsemään. Työnantaja on vältellyt vastaamasta mitään palkkaukseen liittyvää, vaan vierittänyt vastuuta milloin vuorovastaavalle, miloin jopa kirjanpitäjälleen...

Tarkoitus oli, että tämä olisi koepäivä, ja sitten siitä eteenpäin olisi harjoittelupäiviä, siksi en itsekään aluksi pitänyt kiirettä minkäänlaisen sopimuksen tekoon.

En kuulu PAM:iin.

Ennakkoonkaan en saanut mitään tietoa palkan perusteista.

Eikös minulle kuitenkin kuuluisi:

- osaamisen ja pätevyyden perusteella normaali tuntipalkka
- sunnuntaityön vuoksi 100% lisää
- korvausta kolmesta ylityötunnista
- korvaus klo 18 jälkeisestä työnteosta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu