Uppsalassa mellakoita

UppsalaankoLääkikseen

Tällänen juttu löyty iltalehden sivuilta. Pääsin Uppsalaan lääkikseen mut pistää miettimään onko sinne turvallista lähteä

"Uppsalassa levottomuuksia - yksi kuollut tulipalossa
Maanantai 18.7.2016 klo 11.34

Pelastuslaitos ei päässyt ajoissa paikalle alueen levottomuuksien vuoksi.

Yksi mies on kuollut Ruotsin Uppsalassa tulipalossa lauantaina. Viranomaiset eivät päässeet riittävän nopeasti paikalle, koska alueella oli voimakkaita levottomuuksia, kertoivat Ruotsin poliisi ja pelastuslaitos UNT:lle.

Tulipalosta kerrostalossa tehtiin hälytys kahden aikaan lauantain vastaisena yönä.

Uppsalassa on ollut useiden päivien ajan levottomuuksia, kertoo Expressen. Ihmiset ovat sytyttäneet useita tulipaloja ja heitelleet kiviä poliiseja kohti. Molotovin cocktail heitettiin myös linja-autoon.

Perjantai-iltana rauhattomuudet siirtyivät alueelle, jolla mies kuoli. Levottomuuksien vuoksi poliisin oli varmistettava pelastushenkilökunnan turvallinen pääsy palopaikalle ja pelastustoimet viivästyivät.

Tulipalon syttymisaika ja -syy eivät ole tiedossa.

Levottomuudet jatkuivat Uppsalassa myös sunnuntain vastaisena yönä, ja ainakin kuusi autoa sytytettiin tuleen. Pelastustoimi kertoi Expressenille, ettei se voinut työskennellä ilman poliisisaattuetta tietyissä kaupunginosissa.

- Gottsundassa on yhteiskunnallista levottomuutta, ja yksi asioista, joita tehdään, on autojen sytyttäminen tuleen, Torbjörn Karlsson poliisista sanoi.

Poliisi on UNT:n mukaan tunnistanut osan mellakoijista, joita on noin 30-50. He ovat poliisin mukaan 13-20-vuotiaita nuoria, jotka liikkuvat pienemmissä ryhmissä.

Lähteet: Expressen, UNT

NINA DALE
[email protected]"

Tossa linkki juttuun http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016071821925696_ul.shtml

2

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suvaitsemattomasti

      Olisihan niitä keinoja rajoittaa tuollaista toimintaa, mutta siinä on se että silloin on kyse suvaitsemattomuudesta sitä kohtaan, että voisi vapaasti harjoittaa yhteiskunnalle tuhoisaa toimintaa.

    • dhfytyty

      Totta se on tosi vaarallista.
      Sinun kannattaa ehdottomasti muuttaa maalle, rakentaa varustus talon ympäri, ostaa vuosien ruokatarpeet ja agrikaatti turvaamaan sähkönsaanti.
      Lienee myös parasta, että varmuuden vuoksi laitat alumiinihatun päähäsi ja istut keskellä olohuoneen lattiaa kaukana kaikista esineistä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      264
      3241
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      78
      1299
    3. 66
      1203
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1039
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      48
      933
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      931
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      48
      824
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      777
    9. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      772
    10. Olet hirviö

      Eikä kukaan saa mua muuttamaan mieltäni.
      Ikävä
      113
      716
    Aihe