Nix verstehen!

kyllä-ummarretaan

(eli "Ei ummarra!")

Näin vastaa yksi palstan halveksuva Ylimys AI-VAN ymmärrettävään kommenttiin.

Itsekukin voi nähdä mielessänsä, miten tuo Ei Ymmärtäjä vielä pyörittelee silmiään, huvittuneena (kuvittelemastaan) kommentoijan ilmaisukyvyttömyydestä.

BW, suomeksi kaikkitietävä, besserwisser siis, kiistää toisen kertoman peräjälkeen. Todenperäisyyttä haetaan, eikä kuunnella siltikään.

BW ei osaa olla avoin muitten ajatuksille.

BW kokee olevansa kaikkitietävä (tietenkin hän ajoittain myöntää keskeneräisyytensä, muttei ilman teatraalista anteeksipyyntöä).

BW ei ymmärrä mielipiteen ja tiedon eroa; hän olettaa, että muut eivät tiedä ja hän tietää.

Ylemmyydentuntoinen tyyppi on luotaantyöntävä persoona, jonka kanssa ei kukaan tykkää olla tekemisissä. BW-Sijaisvanhemman ei tarvitse perustella sanomisiaan, koska tottakai asia on niin kuin hän sanoo.

Mutta paskamaisinta on se, että tuollaisilla tyypeillä on todellinen valta toisten lapsiin. Nuo elukat nauravat partaansa, kun he luulevat, että lapsien vanhemmat ovat heille kateellisia.

6

167

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ymmärretäänLUEttua

      "Minusta on hienoa, että sellaiset ihmiset, jotka ovat lapsuudenkodissaan nähneet, kuinka suuria vaikeuksia sijoitetuilla lapsilla usein on, haluavat kuitenkin auttaa niitä vanhempia, joiden oma kantokyky ei riitä."

      Tällä tavalla kertoo sijaisvanhempi. Se ottaa kotiinsa muiden lapsia. Sen omilla lapsilla onkin varsin hyvä sauma sisäistää sellainen harhakuvitelma, että HE ovat ilmanmuuta POISSULJETTUJA kaikenlaiselta Huolen Vyöhykkeeltä!

      Tuo sijaisvanhempi ei ymmärrä, eikä tule ikinä ymmärtämäänkään, että se näin, automaattisesti, siirtää jälkeläisilleen kastijakokulttuuria vastaavan käsityksen ihmisten eriarvoisuudesta. -Säälinsekainen auttaminen on halventavaa.

      Tuo sijaisvanhempi ei kykene tajuamaan kehitysavun pointtia! Ihmisiä kuuluu tukea ihmisarvoa kunnioittaen; toisen ihmisen "oma kantokyky" ei todellakaan ole jonkun harhakuvitelmissa elävän sijaisvanhemman määriteltävissä!

      • Outosairaustuokii

        Ylemmyydentuntoa eräillä on riittäny.On nääs ihan kaikesta se parempi elikkä oikea näkökanta.


      • Hyvhyvyydessäparas

        "Oman mustasukkailun vuoksi ollaan valmiita törkkäämään hänet jopa laitokseen, ettei kukaan pääsisi kiintymään lapseen. Huh huh. "

        -Näin kertoo hyvyydestä puolikuollut sijaishoivaaja.

        Mitenniin laitoksessa ei voisi kiintyä lapsiin? Onhan samalla myös lapsilla ennenkaikkea enemmän mistä valita se oma mieluisin työntekijä ihan itse ja kiintyä häneen.

        Jos sinun hoivattavasi vanhemmilla on päihdeongelmaa, niin se on sinun tarina. Lasten sijoittamisiin ei tarvita oikeita perusteita ollenkaan. Tunnekylmä karski lasten noukkiminen on tätä päivää, itke sinä miten lystäät epäkiitollisesta valinnastasi. Vain laitoksien oloja on edes vähän mahdollisempi valvoa; eikö edes se lohduta noin lapsirakasta ihmistä? Lapsen voinnista on kuitenkin kyse, ei sinun.


      • huonosijari

        Lisäksi on usein veteen piirretty viiva, mikä on sijaisperhe ja mikä laitos. Olen nähnyt sijaisperheen, jossa on ollut kaikkiaan yli 10 lasta ja laitoksen, jossa on vain muutama lapsi. Ja koulutuksessa vielä valtava ero.

        Kannatan ehdottomasti ammatillisia perhekoteja ja laitoksia. Hoito ja huolenpito on varmasti parempaa, kuin huonoissa sijaisperheissä.


      • paljonkuullut
        huonosijari kirjoitti:

        Lisäksi on usein veteen piirretty viiva, mikä on sijaisperhe ja mikä laitos. Olen nähnyt sijaisperheen, jossa on ollut kaikkiaan yli 10 lasta ja laitoksen, jossa on vain muutama lapsi. Ja koulutuksessa vielä valtava ero.

        Kannatan ehdottomasti ammatillisia perhekoteja ja laitoksia. Hoito ja huolenpito on varmasti parempaa, kuin huonoissa sijaisperheissä.

        Vaadittava pätevyys tulee ehdottomasti koulutuksen myötä. Lastensuojelulain tunteminen kuuluu olla hallussa. Rajoituksia ei saa keksiä summamutikassa "meidän tapana" -tyyliin. Myös kirjauksia tulee voida valvoa vaikkapa kiinnipitotilanteista, että onko lasta varmasti ymmäretty ja kuultu ennen kiinnipitoa tai "todisteitten" kuvaamista. (Kuvien ottamisiakin sijaisperheissä saatetaan tehdä, ja ihan ne omat lapset hyväksytään kirjureiksi).


      • Simpsooni
        paljonkuullut kirjoitti:

        Vaadittava pätevyys tulee ehdottomasti koulutuksen myötä. Lastensuojelulain tunteminen kuuluu olla hallussa. Rajoituksia ei saa keksiä summamutikassa "meidän tapana" -tyyliin. Myös kirjauksia tulee voida valvoa vaikkapa kiinnipitotilanteista, että onko lasta varmasti ymmäretty ja kuultu ennen kiinnipitoa tai "todisteitten" kuvaamista. (Kuvien ottamisiakin sijaisperheissä saatetaan tehdä, ja ihan ne omat lapset hyväksytään kirjureiksi).

        Sijaisperheen vanhemmat eivät missään nimessä saa asettaa omia lapsiaan tuollaisiin työtehtäviin eikä mihinkään muuhunkaan aktiivisiin rooleihin kasvatustilanteissa.

        Tässä riittää työsarkaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      101
      1643
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      39
      1185
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      960
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      170
      796
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      750
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      200
      695
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      689
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      657
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      590
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      588
    Aihe