hiljaisuus 23-06 talonyhtiössä

vaijeri

aluksi asuivat hiljaisesti 1/2 .v. sitten heidän todellinen karva paljaustui lauloivat karakoeta käytävällä polttivat tuppakka käytävä oli tuhkakupppi ,päisää kiipeilevät rännejä pitkin kun ovea ei tultu aukaisemaan ravintola illan jälkeen.Muita kuin he asuvat siellä heidän tuttuja monesta kaupungista kaukaakin ja nekin laulaa jatsaria lattiaan koputtaa alakerran asukas kärsii eniten monesti silmät xx olleet ,haluavat ajaa alku-eräiset asukkaat -ois ravintolat ja baarit on lähellä eikä siinä vielä kaikki -esunkestäviä hakkereita 2,s välein hyökkäys .1 asukas on jo asunnon -annut asuntonsa myyntiin ,ettei tarvise tehdä harakirä .

12

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • örmynmörmyn

      Jos nyt ensin opettelisit kirjoittamaan.

      Toiseksi mikäli asukkaista on haittaa tee valitus isännöitsijälle.

    • Kuulostaa

      Onko housuissa prässit?

    • Vertakattoon

      Kato sopiva tilanne (seuraamalla niiden liikkeitä eri kellonaikoina). Ota, tai jos et itse uskalla, palkkaa gooni vetäisemään tämä yhteisönjäsen syrjään. Tiukka varoitus ja ehkä murtaa nokkaluun ja kertoo että seuraavasta sekoilusta juuri ko. Pirpanalta lähtee kuulo ja puhekyky jos säilyy hengissä. Auttaa kummasti mutta vaatii vähän esivalmistelua.
      Muista kuitenkin että pelkkä,sanallinen uhkaus ei mitenkään toimi vaan tarvitaan myös reipasta väkivaltaa.

    • kolahtiko

      Paljon vaikeampi juttu ,tosi vaikea ties vaikka samoja hakkereita kuin tv 1 a studio näytettiin minun siniset silmät aukenivat muuttuivat ruskeiksi .Hakkereilla on yhteisön tuki ,onneksi amerikassa ei pelätä siellä kunnon tuomiot .täällä suomessa 10.v. menee ennekuin herätään tähän ongelmaan ps. Joskus muulloin lisää seurataan tilannetta jos muuttuu huononpaan suuntaan

      • papataa

        Jyrisee kuin ukkonen olisi ulkona ei näy ukkosta ulkona ,talon sisältä jyrinä tulee jostakin tai kuin auto kävisi nurkalla tyhjäkäyntiä 6h radioaalto laite .Uskomatonta mutta totta tekniikka huippua ,vai vanhentunutta ainakin tehokasta ja toimii ja simsalapim rahat ovat kadonneet tililtä mitään jälkeä ei jää ?


      • kohtajotakin

        MItä pitempään ne täällä lojuvat erikoisyksikkö kiusaajat: tulivat minua kiusaamaa tänne kuuntelevat tietokoneen kautta panevat radiosta kuulumaa ,sen naapureille suuttuisivat meille .Ei niille pysty puhumaan järkevästi ,sovittelemaan eivät kuule kuin omiensa liigan jäsenien äänet vain .Kovasti jäseniä satoja ihmisiä tässä alueellakin,milloin lopettatte sitten kun olette imeneet ne rahat erikoiskalustollanne ,tulostin uudet rikosilmoitukset


      • suttaa

        ajavat autoilla tuloa odottaen ,100 auton letkapolkka ajetaan ympäri kaupunkia


      • pillitpussiin

        JO muidenkin rahat lähtevät kävelylle 26€ ostos onkin oudosti maksanut 2600€ joko kohta..........muutkin huomaavat kurittoman pelinne.


    • EI HILJAISUUTTAA LAINKAAN, KLLÄ TÄHÄN MAILMAAN ÄÄNTÄ MAHTUU

      • totuusvapat

        Voititta taistelun ja koko sodan loistavaa taktikointia tuomareita, lääkäreitä, poliiseja mukana arkipäivänä käyn poliisilla


      • poisjo

        poistakaa tämä viestiketju joku joka on tili kiitos


    • jokokohtalopp

      pois on saatu ,hiljaiset pahemmat tulivat tilalle niiden kavereita

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6617
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2049
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1790
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1170
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      53
      1037
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      972
    Aihe