Vuokranantajalle valehtelu

Toivo-menetetty

Etsimme mieheni ja 1-vuotiaan tyttömme kanssa kaksiota. Olemme jo melkein 2kk käyneet näytöissä, pukeuduttu aina siististi, menty hyvissä ajoin paikalle, tyttömme on ollut aina mukana ja käyttäytynyt mallikkaasti. Olemme olleet erittäin kiinnostuneita asunnoista ja kyselleet paljon lisäkysymyksiä. Lisäksi olemme ehdottaneet, että voimme itse tehdä ehostusta asunnossa omalla kustannuksellamme (esim. maalata seinät valkoiseksi yms.).

Mieheni on kokopäivätöissä, itse olen tytön kanssa kotona ja opiskelen samalla. Missä siis mättää, kun emme saa millään asuntoa? Mikä meissä on vikana? Olemme myöskin tehneet selväksi, että asuisimme vähintään neljä vuotta asunnossa, koska ennen kouluni loppumista emme missään nimessä voi ostaa omaa asuntoa, emmekä varmasti heti senkään jälkeen. Pitäähän minunkin ensin saada töitä yms. että saamme edes asuntolainaa.

Harkitsen vakavasti valehtelua, että saisimme asunnon. Että jättäisimme tyttömme hoitoon ja menisimme näyttöihin kahdestaan muka lapsettomana pariskuntana. Alamme olla epätoivoisia, kun kouluni alkaa jo ensi kuussa ja nykyisestä asunnostamme on 15km matkaa koululleni. Lisäksi miehenikin työmatka lyhenisi 10 kilometrillä... Ja luottotiedot meillä on kunnossa!

6

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BobBuilder

      Syy voi olla tuossa: "Lisäksi olemme ehdottaneet, että voimme itse tehdä ehostusta asunnossa omalla kustannuksellamme (esim. maalata seinät valkoiseksi yms.). "

      Näitä on nähty; vuokralaisen maalaamia tammilistoja ja -ovia, itse tehtyjä sähköasennuksia (reikä seinästä ja jatkojohtoa seinän läpi, jne jne.), itse "asennettuja" suihkukaappeja, jne jne.

      • PilalleMenee

        Samaa mieltä. Vika on remontointihalukkuus.


    • Kokemusta.on

      Se kersa ei käyttäydy mallikkasti, kun pääsette siihen asuntoon. Se alkaa juoksemisellaan ja hyppimisellään terrorisoida alakerran asukkaita.

    • Toivo-menetetty

      No kyllä pitää huonot äänieristykset talossa olla jos tuollainen 10kg neito aiheuttaa liian kovaa ääntä "juoksemisella ja hyppimisellä". Tottakai hän kasvaa ja alkaa painaa ajan kuluessa enemmän, kuin tuon 10kg, mutta ainakaan nykyisessä asunnossamme ei edes vastasyntyneenä tullut mitään valituksia ja naapurit eivät kyselyjemme mukaan edes olleet kuulleet mitään vauvan itkua, vaikka yölläkin itki monesti. Ja tosiaan nykyisin nukkuu siis tietenkin yöt jo kokonaan.

      Ja emme tietenkään luvatta tekisi mitään ehostuksia, vaan olemme kysyneet, että JOS vuokranantaja haluaa, voimme tehdä omakustanteisesti esim. maalausta. Mutta tietenkin jos hän kieltäytyy niin emme tietenkään mitään tee ilman lupaa!

      Mutta kannattaa siis ensi kerralla jättää lapsi kotiin ja näytellä lapsetonta pariskuntaa. Ja olla ehdottamatta mitään omia remontteja.

    • hhtl

      Itselläni kaksi vuokrakaksiota. Esimmäisen pienempi 43m2 ostin reilu vuosi sitten ja toisen suuremman 55m2 nyt keväällä.

      Vuosi sitten ostamaani tuli vuokralaiseksi nuori naisopettaja, ja tuolloin sain sen kuvan että hän kyllä asuu useamman vuoden. Mutta alkukesästä tuli tieto, että saa opettjan viran muualta, joten muuttaa nyt pois. Tosin hänen työkaveri, eli toinen naisopettaja oli asunnostani kiinnostunut. Joten solmimme hänen kanssaan sopimuksen. Toivotaan että hän asuis useamman vuoden.

      Suurempaan asuntoon otin vuokralaiseksi nuoren pariskunnan (20-21v). Nuorella naisella alkaa 4 vuoden amk opinnut, n. 2,5km päässä asunnosta ja mies on osa-aika töissä ja opiskelee siinä ohessa. Toivon mukaan nuoren parin jo reilu kaksi vuotta kestänyt suhde kestää...... jolloin asunnosta pois muutto tarvetta tuskin ilmenee.

      ELI syynä asunnon saannin vaikeuteen voi olla se, että haette kaksiota. Mutta kauanko meinaatte asua kaksiossa, kolme ihmistä, ja onko teitä pian neljä? Monet vuokranantajat hakevat mahdollisimman pitkäaikaista vuokralaista.

    • Vuokranantajanainen

      Kertokaa rehellisesti, miksi haette asuntoa. Onko nykyinen asunto liian pieni, kallis, liian kaukana ym. Voitte tuoda suosituksen edelliseltä vuokranantajalta, tarjota vaikka ylimääräistä vuokratakuuta tai suurempaa vuokraa, kuin pyynti, sopimuksen tekoa heti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2615
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1937
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1665
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1626
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      35
      1599
    8. 91
      1543
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      117
      1408
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe