AVIOEROSTA...

Olen aikoinani eron tuskat läpikäynyt mies. Tämän avioeron tahtoi vaimo, vaikka hän ensin sanoi tahtovansa minut. Minun lisäkseni rakas vaimoni tahtoi myös lapsia. Hän tahtoi kokea äitiyden ja sen hän myös kahdesti saikin.
Sitten hän tahtoi, että muutamme toiselle paikkakunnalle, että hän viihtyisi paremmin. Tahtoi hän myös omakotitalon, no pitihän sellainen hommata. Hän tahtoi olla kotiäiti, että saa nukkua pitkään. Niin hän saikin olla kotiäiti, nukkua pitkään ja käydä omissa harrastuksissaan.
Mutta sitten hän tahtoikin avioeron! Hän tahtoi ja sai eron.
Myöhemmin hän tahtoi, että hoitaisin lapsia. Minä en enää tahtonut...
Tahdoin muuttaa ulkomaille asumaan, ja muutinkin. Elatusmaksut kuitenkin olen tahtonut maksaa, kuten maksankin. Lapsia tahdon tavata joka kesä kun käyn Suomessa.
Exäni muuten vieläkin tahtoisi vaikka mitä, muuta ei enää näytä onnistuvan tahtomisissaan.
Tällainen oli tahdonasia meidän perheessä. Lapsia säälien...
Terveisin iskä.
56851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Niin tyypillistä. Kannattaa pysyä sinkkuna ja käydä tankkaamassa...

Äänestä
  • Kaikki kuten em. paitsi että asun Imatralla edelleen...

    Äänestä

  • Jars.ki kirjoitti:

    Kaikki kuten em. paitsi että asun Imatralla edelleen...

    Voimia Jarskille! Oot hyvä tyyppi ja oisit ansainnu kunnollisen vaimon. Ei ymmärtäny siunkaa eukkos hyvän päälle, katuu varmasti.

    Äänestä

Otan osaa sinun kusetuksesta, mutta muista, jokainen maksaa itse omat tekemisensä. Oli ne sitten hyviä tai pahoja tekemisiä. sanan laskukin sanoo " sitä saa mitä tilaa" ja " niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan" X vaimosi tulee maksamaan kalliin laskun elämisestään, usko se. Sinulle toivotan voimia ja onnellista ,tasaista elämää eteenpäin.

Äänestä

Kaikki sympatiani ovat miehen puolella. Älkää miehet olko heti niin tossunalla!

Äänestä
  • Ei ole ! Minun sympatiani on
    naisen puolella . Nainen ei ole saanut tai ei ole osannut ottaa
    henkistä kontaktia mieheensä.
    Jos kontakti on ollut vain fyysinen ja arkisten asioden
    hoitamista eikä ollenkaan todellista kommunikointia
    syvällisellä tunteen tasolla ,
    niin sitä ei vain jaksa. Vika
    on myös miehessä . Olisko
    niin että yhteistä aikaa on
    ollut liian vähän . Miehet
    ei uskalla olla tunnetasolla
    sellaisia avoimia! Vaimo
    ei ole ehkä henkisesti jaksanut
    kestää koko avioliittoa . Se
    materia ei korvaa henkisiä
    puutteita ja arvoja!
    Ja jokainen nainen ja mies
    vaatii ehdotonta rehellisyyttä
    ja toinen toisensa kunnioittamista! Muuten ei
    jaksa! Nykyaikana rehellisyys
    ja toisensa kunnioittaminen
    on vaativaa , koska niitä
    houkutuksia on joka lähtöön.
    Puolison kunnioittamiseen
    kuluu myös huolehtiminen
    etteivät esim. miehen sukulaiset myöskään pääse
    verbaalisesti loukkaamaan
    puolisoa. Jos pääsevät , eikä
    mies asetu vaimonsa puolelle
    niin ainut pakotie on ero!
    Puolisoiden välin ei saisi tulla
    kukaan sivullinen eikä kukaan
    sukulainen eikä kukaan .
    Sehän voi sopia kateellisille
    miehen sukulaisille että tulee
    ero , mutta eivät ehkä tule
    ajatelleeksi että mies kärsii
    myös. Asia kannatais yrittää
    hoitaa vaikka siten,että tilasi
    ajan hypnoterapiaan , niin
    " rubikin kuutio " ehkä avautuisi!

    Äänestä

turha on nais psykopaatteja edes muistella. paha on paha ja ilkeä on ilkeä, ei sille mitään voi.

Äänestä
  • Saatat olla sitä ehkä itse .
    Narsisti yleensä laittaa syyttömän kärsimään,jos
    paska pystyy ryyppämiseltään.Ehkä itse
    olet se naispsykopaatti .
    Sopisi hyvin kuvaan.

    Äänestä

"miksi eronneet miehet eivät pidä yhteyttä lapseen..."

Niinpä. Tulikohan tuossa isän kertomuksessa vastaus? Mielestäni hyvin pitkälti kyllä, ikävä kyllä.

Äänestä

mut tuoha on iha ku miu entine eukko!!!!! sen tahoo piti kuunnella muute se nosti nii hirveen metelin et kuulu naapurii asti. eron sekkii tahto ottaa mut tulikii katumapäälle ja pyys takas. en mie menny ennää.

Äänestä

No kukapa nainen tuollaista miestä pitää, joka ei osaa edes kirjoittaa kunnolla äidinkieltämme. En tarkoita viestiketjun avaajaa, hän sentään kirjoittaa sinne päin.

Äänestä
  • Ohoh! Minä taas en pidä pilkun nus, eiku siis pilkunviilaaja miehistä. Ovat enempi nipottajatyyppisiä. Olen pahoillani pilkkumies, vaikutat pikkumaiselta.
    Jos olet aviossa, voi tulla vaikeuksia. Toivottavasti oot poikamies!

    Äänestä

  • naisnäkökulma kirjoitti:

    Ohoh! Minä taas en pidä pilkun nus, eiku siis pilkunviilaaja miehistä. Ovat enempi nipottajatyyppisiä. Olen pahoillani pilkkumies, vaikutat pikkumaiselta.
    Jos olet aviossa, voi tulla vaikeuksia. Toivottavasti oot poikamies!

    Avoliitossa olen ja naiseni tykkää siitä että asiat on jämptisti eikä vaan "sinne päin". Myös kolme "exääni" ovat arvostaneet jämtiyttäni.
    Ja minä en ala kanssasi tarinoimaan pilkun, enkä muunkaan nus''''sesta vaikka kuinka sellaista haluat kommentoinnistasi päätellen. Harmiksesi en ole poikamies, joten mahdollisuutesi tämän "kiihkeämpään" kanssakäymiseen minun keralla on pyöreä nolla. Sorry!

    Äänestä

  • pilkkumies kirjoitti:

    Avoliitossa olen ja naiseni tykkää siitä että asiat on jämptisti eikä vaan "sinne päin". Myös kolme "exääni" ovat arvostaneet jämtiyttäni.
    Ja minä en ala kanssasi tarinoimaan pilkun, enkä muunkaan nus''''sesta vaikka kuinka sellaista haluat kommentoinnistasi päätellen. Harmiksesi en ole poikamies, joten mahdollisuutesi tämän "kiihkeämpään" kanssakäymiseen minun keralla on pyöreä nolla. Sorry!

    No jopas siinä on itserakas äijänkäppänä! Kehtaa kehaista, että ihan kolme "exääkin", ja neljäntenä, vaan ei ilmeisesti viimeisenä on taas yks avokki. (naurua...)
    Katsos, minulla kun on se yksi ainoa ja oikea aviomies mies ja neljä yhteistä lasta. On siinä vällyjen alla pitänyt vipinää...:):)
    Meillä on elo niin kiihkeää, että pilkunviilaaja ei ole sellaisesta edes unta nähnyt!
    Hellitä vähän, ettet ole niin kireä ja katkera. Parempaa kesän jatkoa toivottaen!
    P.S. Muuten, miksi ne exäsi ovat exiä, jos kerran ovat arvostaneet pilkkujasi?

    Äänestä

  • pilkkumies kirjoitti:

    Avoliitossa olen ja naiseni tykkää siitä että asiat on jämptisti eikä vaan "sinne päin". Myös kolme "exääni" ovat arvostaneet jämtiyttäni.
    Ja minä en ala kanssasi tarinoimaan pilkun, enkä muunkaan nus''''sesta vaikka kuinka sellaista haluat kommentoinnistasi päätellen. Harmiksesi en ole poikamies, joten mahdollisuutesi tämän "kiihkeämpään" kanssakäymiseen minun keralla on pyöreä nolla. Sorry!

    Pilkkumies on hieman yksinkertainen. Vaikuttaa neuroottiselta, vähän harhaiseltakin. Ei kiusata reppanaa.

    Äänestä

  • Olishan se akka voinut ennen ensimmäistäkään tahtomistaan tarkistaa miehen oikeinkirjoitustaidon,jos se nuin tärkeää on.

    Äänestä

  • huono_selitys kirjoitti:

    Olishan se akka voinut ennen ensimmäistäkään tahtomistaan tarkistaa miehen oikeinkirjoitustaidon,jos se nuin tärkeää on.

    Niin olis. Eikä pilkuntarkan äijän tai ämmän kanssa toinna yhteen mennäkään.
    Yhteiselossa kun on paljon isompiakin asioita jaettavana!

    Äänestä

  • Nyt on miehillä erokin helpompaa kuin 70 luvulla /
    ei tarvitse avoero oikeuden
    käynnissä vastata avioerotuomarille kun hän
    kysyy että oletteko tehnyt
    huorin , niin ei tarvitse vastata
    että olen , niinkuin silloin piti .
    Se on helppoa nykyään ,
    ainakin juridisesti !
    En tiedä sitten tunnesyistä
    onko sen helpompaa kuin
    ennenkään. Ero ei ole hyvä
    ratkaisu / parempi on ratkaista ongelma vaikka
    terapialla tai hypnoterapialla
    Siinä selviäisi muutkin ongelmat samalla!

    Äänestä

Tsemppiä ja hyvää kesää avioerostaan kertoneelle isälle! Lienet jo voiton puolella, kun pystyit kertomaan.
Meitä on paljon saman kokeneita; kaikkensa antaa perheelle, mutta sekään ei vaimolle riitä. Surullista.

Äänestä

Vika on aina miehessä!

Äänestä
  • Miun akka se alko pettämään aina ku silmä vältti. Aina valehteli ja kiels kaiken, enneku sain napattuu kuvan ite teossa.
    Nyt miul on kunnolline vaimo ja ollaa oltu jo 9v. kimpas. Eli asiat hyvi nykyää.

    Äänestä

  • tälleemiul kirjoitti:

    Miun akka se alko pettämään aina ku silmä vältti. Aina valehteli ja kiels kaiken, enneku sain napattuu kuvan ite teossa.
    Nyt miul on kunnolline vaimo ja ollaa oltu jo 9v. kimpas. Eli asiat hyvi nykyää.

    joo, mut kyll tuo siun nykyinenkin antaa aika liukkaat kyyvit, ou jeee!!!!!

    Äänestä

Älkää miehet (pojat) antako valtoja naiselle. Alkuun kun olette ihastuneita, silloin nainen ottaa yliotteen ja siitä et sitten pois pääse. Muista miun sanoneen ! Mies on luomakunnan kruunu! ja nainen hänen alamainen.

Äänestä
  • Just noin! Tuon kun pojat/miehet muistaisivat silloin seurusteluvaiheessa! Harmittavan moni ei ajoissa hokase. Sitten on kaksi vaihtoehtoa: Jäädä tossun alle tai erota.
    Oikean onnen oppii tuntemaan vasta häiden jälkeen, mutta sitten se on myöhäistä!

    Äänestä

Ihmisenä kehittymättömien
ihmisten ei tietysti kannattaisi
mennä koko avioliittoon.
Varmaan se on olevinaan vitsi
että mies on joku pää , joka
päätää kaikesta? Joskushan
tuo näkyy olevan ihan miehen
suku ja sen sukulaiset jotka on
niin tyhmiä ja röyhkeitä että
yrittävät tosiaankin tehdä siitä
vaimosta alamaisen.vaikka
vaimo olisi paremmin palkatussa
työssäkin ja enemmän koulutettukin niin nää ukon
sukulaiset tekevät kaikkensa
mitätöidäkseen sitä vaimoa.
Periaatteessa sellaisesta miehesta ja sellaisista sukulaisista pääsee eroon eroamalla.

Äänestä

Naisille sen verran , että älkää
pelätkö avioeroa . Kyllä paskan
ja paskan paskat sukulaiset voi
jättää. Ihmisoikeudet nimittäin
koskevat myös vaimoa!!!

Äänestä
  • Ei naiset eroa pelkää. Päinvastoin! Kun ei kuuta taivaalta pysty arvon madamelle tarjoamaan, niin ero vireille vaan. Tämän saman olen kokenut kuten aloittajakin.
    Talonkin rakensin niin, että frouva vaan valitisi mieleisintä (ja kalleinta) materiaalia.
    Eikä sekään riitä, että on raitis ja uskollinen ja tekee suurimman osan kotitöistäkin.
    Kyllä exä koittaa ruikuttaa takaisin, kun häneltä elintaso romahti. Arvaa vaan menenkö! Mikään muu ei sureta enää kuin lasten kurja kohtalo.

    Hankaliin sukulaisiin ei tarvitse pitää yhteyttä. Se kannatta tehdä selväksi, että he eivät kuulu parisuhteeseen, eivätkä perheeseen.

    Äänestä

Ei todellakaan kuulu suku parisuhteeseen!
Jos esim. anoppi on niin tyhmä, että koittaa aina tunkea tykö, niin siitä pitää uskaltaa sanoa. Jos sekään ei auta, niin sitten ei vaan aukaise ovea!

Äänestä

Joop. Piti laittaa ekaks anoppi aisoihin ku muutettiin tänne. Se oli AINA ovikelloo hakkaamassa.
Tehkää asia selväks, jos on em. ongelma.
Puolison kanssa se liitto solmitaan eikä anopin!
Fiksu anoppi ei tunge itseään pyytämättä kylään.

Äänestä

Anoppi ja muu suku huitsin nevadaan. Mustalaiset ne on jotka suvun voimin pyörii. Sano sillee sille anopilles!

Äänestä

Suoli24 on akkain temmellyskenttä.
Kirjoitelkaa miehetkin reilusti avioero-,ym. asioista. Älkää antako ämmien päättää kaikesta!

Äänestä

Jokainen nainen on miehensä rahat ansainnu! Menneet, nykyiset ja tulevat.

Äänestä
  • Entäs VELAT ? Onko Jokainen
    nainen ansainnut myös yhteiset velat , jotka tyhmä mies on järjestänyt!?
    Yleensä nainen on työssä ja
    on ITSE ansainnut OMAT rahansa , jotka jotka jostain syystä syystä muuttuvatkin
    yhteisiksi ja varsinkin kun
    on kymys velkojen maksamisesta!

    Äänestä

Nimim. huora...n suusta nyt kuulitte totuuden!
Hän tosin itse on ihan persaukinen luuska, katkera sossunelätti eukko.

Äänestä

Miehet huom! Jos avioon aiotte, tehkää AVIOEHTO. Minä tein ja nyt kiitän...
Sillä näitä ao. kyllä riittää!

"huorat
26.7.2016 18:54
Jokainen nainen on miehensä rahat ansainnu! Menneet, nykyiset ja tulevat."

Äänestä

KIITOS infosta sepeteukselle, täyttä asiaa! paljon on naisia, joilla "piolokinen kello tikittää" ja tahtovat lapsen ja elatusmaksut. liiankin moni nainen haluaa rahaa ja himoitsee omaisuutta.

Äänestä

En ees lukenu kaikkea , mutta
" miehensä rahat ansainnut ?"
Jo sen takia kannattaisi naisten erota , että vaikka naisella on isommat tulot niin kun menet
naimisiin , niin yhtäkkiä ne
muuttuukin miehen tuloiksi ?
Ja jos avioliitossa huoritellaan
niin ei muuta kuin ero vireille !
Mies ja sen sukulaiset saa puhua
paskaa keskenään vaikka turpa
vaahdossa , mutta sitä ei kannata
jäädä kuuntelemaan .
Sen verran löytyy kyllä niitä
rantaleijonia eikä ne välttämättättä huorittele!

Äänestä

Ja ps. Mielestäni paska ketju .

Äänestä

Miusta tää on hyvä alotus, miehen näkökulmastakin edes joskus. Ihan mielenkiintoinen ja asiallinenkin. Paitsi tuo "pilkkumies", mutta se on toisaalta aika hassu ja saa vähän nauraakin. Elämässä pitää olla huumoria, jota aloittajalla näyttäisi olevan. Se ehkäisee katkeroitumista!

Äänestä
  • Kerrankin HYVÄ KETJU ! Miesten kokemuksia elävästä elämästä kaivataan tänne!
    Eukot pulisee muutenkin liikaa JOKA paikassa ja AINA.
    Harvoinpa mies suunvuoroa saa,,,,

    Äänestä

  • suulaatakat kirjoitti:

    Kerrankin HYVÄ KETJU ! Miesten kokemuksia elävästä elämästä kaivataan tänne!
    Eukot pulisee muutenkin liikaa JOKA paikassa ja AINA.
    Harvoinpa mies suunvuoroa saa,,,,

    Näin se menee. Akka huutaa kuin katkaisulaikka, jos kaikki ei mene sen mielen mukaan! Erolla uhittelua on harvasepäivä. Lasten takia oon koittanu jaksaa.

    Äänestä

Avioerossa on usein kysymys rahasta. Siitä , että onko parempi
pysyä suhteessa ( rahan takia) vai onko parempi erota ( rahan takia).Usein asiaan saattaa vaikuttaa manipulointi!

Äänestä

Ootko kommenttien antaja jo ite
eronnut tai Ootko jo saanu jonkun jota kadehdit eroamaan.

Äänestä

Kauhealta tuntuu lukea miten katkeria toiset voi olla :( Ei kannata yleistää, ei kaikki naiset ole kamalia, pettäjiä, rahan perässä juoksijoita. Toisille riittäisi ihan vaan uskollisuus.

Äänestä
  • Totta puhut "väripaletti". Tuo, että toisille riittäisi ihan vaan uskollisuus, oli hyvin ihanasti sanottu. Kunpa kaikki, niin naiset kuin miehetkin voisivat olla uskollisia!
    Luin ketjun alusta asti. Siinä miehiä koitetaan varoittaa tulevasta (mahdollisesta) erosta.
    Eihän tässä yritetä saada eroa aikaiseksi, vaan karttaa koko avioon menoa.
    Mutta ken on jo ottanut sen askeleen, niin OLE USKOLLINEN PUOLISOLLESI, äläkä ryyppää. Näin avioliittosi kestää.

    Äänestä

Kerro kommenttien antaja , montako eroa olet saanut
järjestymään ilkeydelläsi ?

Äänestä

Sinä et tainnut haluta lapsia kirjoituksesta päätellen. Yleensä niitä halutaan avioliitossa. Tuollaisia vanhemman henkisesti hylkäämiä lapsia on Suomessakin paljon.

Äänestä
  • Ai kuka siis ei halunnut lapsia? Tuon aloittajan vaimo tahtoi lapsia ja sitten eron. Mies meni ulkomaille töihin. Joten ei voi olla läsnä henkisesti eikä fyysisesti.

    Tosi on, että erolapset kärsivät. Suomessa todellakin on ihan liian paljon hyljeksittyjä lapsia. He ovat niitä tulevia mielenterveyspotilaita.

    Äänestä

Miettikääpä sellaista akkaa, joka vaatii ja saa kaiken ja kiitokseksi eristää miehensä kaikista miehen ystävistä ja sukulaisista eikä pysty/halua antamaan riittävästi seksiä miehelleen, joka sen vuoksi pitää salasuhdetta ihmisen kanssa, jolta saa rakkautta ilman mitään vaatimuksia.Sanotaan sellaisessa avioliitosta"pillu tekee nöyräksi" eikö niin?

Äänestä
  • "Arvoton" Tarkoititko että ei pysty antamaan tarpeeksi
    pillua? Onko antanut ( se vaimo nimittäin ) tarpeeksi rahaa siihen huusholliin?
    Jos vaimo on niin väsynyt
    ettei jaksa enää olla nus.....vana? Vaimolle olisi
    kyllä tosi hyvä , että se mies sitten menisi ja vähän helvetin nopeesti
    sinne missä saa sitä " rakkautta" ilman vaatimuksia!
    Onko niin että vaimo ei saisi
    mitään vaikka tuo mahdollisesti isommat tulot perheeseen kuin mies?
    Kutsutaanko sitä vaatimiseksi
    jos vaimo omilla tienaamilaan
    rahoilla vaikka ostaakin jotain
    itselleen.? Ei silti ! Ihan paska
    juttuhan se avioliitto on useimmiten. Miehet ovat
    useimmiten suht kieroja melkein kaikki! Arvot on
    täysin sekaisin silloin , jos
    ( avoliitossa) aletaan puhua
    pi ....n antamisesta ja rahasta!

    Äänestä

  • "Arvoton " Miten köyhältä
    ukolta muka mikään vaimo
    vaatisi mitään . Normaalissa
    kotitaloudessa on maksettava
    ensin pakolliset menot / usein
    molempien tuloista yhteensä
    vaimon tuloista sekä miehen
    tuloista siis molemmista.
    Ja mitä siitää jää , niin saattaa
    olla aika vähän.On sellaisiakin
    avioliittoja , että molemmat kyttää ettei vaan kumpikaan
    käytä siitä
    summasta omiintarpeisiinsa
    periaatteessa paljon mitään.
    Ja jos mies on se vahvempi /
    esimerkiksi kovaäänisempi
    niin vaimo ei silloin osta
    edes huulipunaa , koska mies
    määrää sen. Itselleen kyllä
    ottaa erivapaukuksia sivusuhteessa , jossa lehmä
    " ei vaadi mitään ." Esimerkksi Jos vaatisi vaikka rahaa,niin silloinhan lehmä olisikin huora!

    Äänestä

Jos sinulla "arvoton" on sellainen vaimo, niin lähde kiireesti siitä yhtälöstä. Parempi on asua vaikka räystään alla kuin sellaisen vaimon kanssa. Älä tuhoa itteäsi ja tapaa sinä vain omia sukulaisiasi älä anna sitä määrätä.

Äänestä

Elämä on niin paljon helpompaa ja halvempaa ilman naista. Jää rahaa jopa omaan käyttöön.

Äänestä

Sellainen suhde on hyväksi kun molemmat asuvat erillään. Kumpikaan ei kahlitse toista ja tavataan silloin kuin halutaan, mutta se edellyttää molemminpuolista uskolisuutta ja luottoa. Eikä niin, että toinen (mies) viuhtoo monen naisen kanssa .

Äänestä
  • Justiisa nii ! Eikä se toinen (nainen) saa muhinoija muitten miesten kanssa. Nää uskollisuuspointit ku muistatte, nii hyvi pärjäätte. Sillo teil on hyvä kummallakkii.

    Äänestä

Mies saa siihen pillun puutteeseen kaikista parhaiten
sellaiselta yksinkertaiselta leski
akalta joka luulee että suhde on
vain reiän antamista ! Leski saattaa asua pienessä yksiössä
jossa sen tavarat on hyvässä
järjestyksessä ja koti ns. siisti!
Puutteessa olevan miehen ei tarvitse puhua paljonkaan kun
rupee saamaan . Voi vähän haukkua vaimoaan ja kehua
( ei minkään näköisiä leskiämmää).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isä.kertoo kirjoitti:

Olen aikoinani eron tuskat läpikäynyt mies. Tämän avioeron tahtoi vaimo, vaikka hän ensin sanoi tahtovansa minut. Minun lisäkseni rakas vaimoni tahtoi myös lapsia. Hän tahtoi kokea äitiyden ja sen hän myös kahdesti saikin.
Sitten hän tahtoi, että muutamme toiselle paikkakunnalle, että hän viihtyisi paremmin. Tahtoi hän myös omakotitalon, no pitihän sellainen hommata. Hän tahtoi olla kotiäiti, että saa nukkua pitkään. Niin hän saikin olla kotiäiti, nukkua pitkään ja käydä omissa harrastuksissaan.
Mutta sitten hän tahtoikin avioeron! Hän tahtoi ja sai eron.
Myöhemmin hän tahtoi, että hoitaisin lapsia. Minä en enää tahtonut...
Tahdoin muuttaa ulkomaille asumaan, ja muutinkin. Elatusmaksut kuitenkin olen tahtonut maksaa, kuten maksankin. Lapsia tahdon tavata joka kesä kun käyn Suomessa.
Exäni muuten vieläkin tahtoisi vaikka mitä, muuta ei enää näytä onnistuvan tahtomisissaan.
Tällainen oli tahdonasia meidän perheessä. Lapsia säälien...
Terveisin iskä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu