Vuosisatoja naisten sekä tyttöjen koskemattomuus

SUOMESSA

Vuosisatoja naisten sekä tyttöjen koskemattomuus SUOMESSA

Minun ajatukset on tällä hetkellä niissä naisissa jotka haluavat tuhota tämän vuosisataisen idyllin turvallisuudesta ja naisen sekä tyttöjen koskemattomuudesta.
Nämä nk. vihervasemmistolaiset suvakit, joista kuitenkin suurin osa näistä on naisia ja sukupuolisesti jotakin muita kuin heteroja, jonkun hölmön tukiverkosto Rasmuksen kanssa ovat valmiit uhraamaan naiset ja nuoret tytöt älyttömille sisäsiittoisille arabeille ja yöntimoille.

Viimeisenä tällä kertaa pohdin sitä, että miksiköhän meillä on perustuslaki ja olemme oikeusvaltio. Meidän lakimme perustuu järkevien juridistien monivuotiseen harkintaan.
Näillä maahamme tunkeutuneille heidän lakinsa perustuu ainoastaan Muhamedin kirjoituksiin sekä radikalisoituneeseen uskontoon.

Meidän lakimme ovat taanneet meille puhtaat sukupolvet kun vastaavasti islamisteilla on sisäsiittoisuus enemmän sääntö kuin poikkeus.
Puolitoista tuhatta vuotta sisäsiittoisuutta ja muslimin uskoa niin ei tarvitse heidän käytöstapojaan lainkaan ihmetellä.

Näin ollen siis täytyy olla niin, että nämä suvakit, vihervasemmistolaiset sekä rasmuslaiset toivovat kotimaansa islamisoitumista. Entäpä sitten naisen asema?

1

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sitaatti

      "Tuo Turkin tilanne enteilee myös lisää harmia, kukahan tuonne enää matkaakaan tekee, ei liioin mihinkään noihin häiriö maihin.
      Eipä sitä voi tänä päivänä missään varmuutta turvallisuudesta antaa, niin on maailma hulluksi mennyt.
      Tuhoaako ihmiset itse nämä elämisen mahdollisuudet, niin luonnon kuin eläjienkin osalta?"

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      158
      4490
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2518
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2167
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      29
      1279
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      1139
    6. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1102
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      993
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      936
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      48
      889
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      108
      865
    Aihe