VARO MAANTIEROSVOJA

AUTOBANDITS

Autotoday

Yle on julkaissut jutun varoittavan jutun maantierosvoista. Se on juttu, jonka jokaisen autoilijan kannattaa lukea, ajoipa kotimaassa tai ulkomailla.

Jutun mukaan maantierosvojen nykyisin käyttämä kikka on luottamuksen herättäminen. Varkaat esiintyvät mielellään poliiseina, tiepalvelumiehinä tai hinausauton kuljettajina. Usein kaikki alkaa puhjenneesta renkaasta, todetaan Ylen jutussa.

Jutun mukaan Unkarissa ja Serbiassa on nähty tiepalveluautoja, joissa on Saksan autoliitto ADAC:n tunnukset. ADAC varoittaa kuitenkin, että sillä ei ole näissä maissa omia autoja.

Keskusrikospoliisi muistuttaa jutussa, että suomalaiset ovat erittäin otollisia kohteita maantierosvoille. Suomalaiset eivät ole kotimaassaan tottuneet varkauksiin ja tulevat ulkomailla täysin yllätetyiksi.

Ylen jutun mukaan tyypillinen tilanne esimerkiksi eteläeurooppalaisella maantiellä voi mennä niin, että turistin matkailuautosta tyhjenee yllättäen rengas. Auton pysäyttämisen jälkeen paikalle saapuu hinausauto tai tiepalvelutunnuksilla varustettu auttaja. Renkaanvaihdon kanssa auttava ystävällinen henkilö ei välttämättä halua edes maksua.

Matka jatkuu, eikä autoilija aina heti edes huomaa, että autosta on viety reppuja tai muuta tavaraa, varoitetaan jutussa.

Juttu on hyvin perusteellinen opas autoilijalle. Jutun lopussa varoitetaan muun muassa uudesta jarrukikasta: Usein se tehdään, niin, että skootteristi kiilaa tai jopa kaatuu auton eteen, jolloin kuljettaja jarruttaa voimakkaasti. Samalla toisen skootterin matkustaja avaa auton ovet ja varastaa esimerkiksi käsilaukun.

Kikka perustuu siihen, että nykyaikainen auto valmistautuu rajussa jarrutuksessa mahdolliseen törmäykseen avaamalla lukituksen, todetaan jutussa.

Lue myös nämä aikaisemmat varoitukset

Varoitus poliisilta: Ulkomaalaiset pysäyttelevät nyt autoja

Poliisi: Soita heti 112, kun autoasi pysäytetään

Poliisi julkaisi listan yleisimmistä huijauksista: ”Arvotavaroista kiinni tukevalla otteella”

Hätävilkut päälle – näin myydään nyt rihkamakoruja

2

998

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2830
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      533
      1741
    3. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      316
      1395
    4. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1374
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      58
      933
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      66
      812
    7. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      39
      732
    8. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      35
      715
    9. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      48
      704
    10. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      704
    Aihe