onko kellään kokemusta häiden järjestämisestä teltassa. Haluaisin järjestää hääni meren rannassa vanhempieni mökillä, mutta näen jo mielessäni kauhukuvia tuulen tai sateen kaatamasta teltasta. Mitä sellainen teltta maksaa, vieraita noin 50-80? Ja tuleeko siinä mukana joku lattiarakenne, nurmikko on vähän liian pehmeä tanssimiseen. Vai oletteko tehneet tanssilavan itse? Entäs lämmitys ym.?
ulkoilmahäät
meri-ihminen
21081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kerran ollut telttahäissä. Niissä, kuten ulkoilmahäissä muutenkin sää ratkaisee aika paljon. Tuolloin oli hyvä ilma, joten kaikki meni hyvin. Tanssipaikka oli teltan vieressä, ja se oli rakennettu levyistä. Jos olisi satanut, tanssipaikka olisi katettu, eli siihen oli varauduttu.
Eikös merenrannalla tuule lähes koko ajan? Jos tuuli on kova, voi se vituttaa, kun tavarat lentelevät koko ajan. Älä ala pelaamaan pikkutelttojen kanssa, vaan hommaa kerralla sellainen, joka kestää. Kunnon telttaa ei sade tai tuuli riepottele.
Lämmitysvermeitä on erilaisia, mutta parhaiten toimivat minusta sähkösäteilylämmittimet. Täytyy myös muistaa, että esimerkiksi lämmin ruoka lämmittää. Samoin ihmiset tuottavat jonkin verran lämpöä. Muista mainita kutsussa selvästi, jos nurmikko on pääasiallisena alustana. Näin vieraat osaavat siihen varautua.
Olen ollut kesähäissä, joita varten oli rakennettu ulos katoksia ja telttoja. Vieraita oli noin 60. Noh, kävipä sitten niin että hääpäivä olikin sadepäivä, eikä ihan mikään heppoinen kuuro sellainen, vaan rankkasadetta riitti ja piisasi ensimmäisiksi juhlatunneiksi. Vieraat ahtautuivat sisälle, jonne ei todellakaan tällainen joukko olisi mahtunut, mutta kyynärpää toisen suussa siellä sitten olimme. Sade lakkasi, ja aurinko alkoi paistaa. Siirryimme ulos.. mutta rankkasateen jäljiltä katokset olivat vähän kärsineet.. niitä kuivailtiin ja korjailtiin. Maa muuttui aika nopeasti kuravelliksi.. Morsian vaihtoi korkkarit kumppareihin. Noh aiheesta riitti juttua ja huumori lensi koko illan.. hauskaa oli.