Valmistuin juuri pitkähkön opiskelun jälkeen hyvin paperein ja palasin kotipaikkakunnalleni. Nyt tuntuu kuin olisin tyhjän päällä. Koulussa oli helppoa seurata lukujärjestystä ja tiesi, mitä piti tehdä, missä pitää olla, kavereiden kanssa oli helppo viettää vapaa-aikaa. Nyt en jaksa miettiä tulevaisuutta päivääkään eteenpäin.
Masennus ja itsemurha-ajatukset eivät ole minulle vieraita. En edes tarkkaan muista, koska olin ensimmäisen kerran hyvin masentunut, kai jo yläasteella jonkinlaisen koulukiusaamisen takia. Lääkärillä en ole koskaan käynyt näissä asioissa.
Ennen pystyin puhumaan eri kavereille murheistani ja ajatuksistani, mutta nyt kaikista on tullut niin läheisiä, etten haluaisi paljastaa heille heikkoa kohtaani. Ja monilla heistä on omat ongelmat, en halua lisätä heidän taakkaansa. Haluaisin hakea ammattiapua, mutta eläessäni tällä hetkellä täysin vanhempieni tuella en voi rasittaa heitä taloudellisesti enempää. Olen ainoa lapsi ja he ovat tukeneet opiskeluani niin, etten ole tarvinnut opintolainaa. Asun nyt heidän luonaan ja se osittain rasittaa, koska koen pettäneeni heidät, kun en edes jaksa hakea töitä ja suunnitella oman asunnon hankintaa, enkä ole edes kiinnostunut seurustelusta. Olenhan lähes 30-vuotias nainen, pitäisi olla itsenäinen ja suunnitella omaa elämää, mutta kun ei kiinnosta.
Mistä saisin apua? Jos menen terveyskeskukseen, ovatko mielenterveyslääkkeet ensimmäinen ehdotus? Masennukseni on ajoittaista, nyt sitä on kestänyt kuukauden verran, mutta elämääni mahtuu myös hyviä hetkiä, nytkin tiedän paremman ajan tulevan ehkä huomenna. En väheksy lääkkeitä, mutta en halua syödä niitä, jos keskusteluilla on mahdollista saada tulosta.
Masennus ja itsemurha-ajatukset eivät ole minulle vieraita. En edes tarkkaan muista, koska olin ensimmäisen kerran hyvin masentunut, kai jo yläasteella jonkinlaisen koulukiusaamisen takia. Lääkärillä en ole koskaan käynyt näissä asioissa.
Ennen pystyin puhumaan eri kavereille murheistani ja ajatuksistani, mutta nyt kaikista on tullut niin läheisiä, etten haluaisi paljastaa heille heikkoa kohtaani. Ja monilla heistä on omat ongelmat, en halua lisätä heidän taakkaansa. Haluaisin hakea ammattiapua, mutta eläessäni tällä hetkellä täysin vanhempieni tuella en voi rasittaa heitä taloudellisesti enempää. Olen ainoa lapsi ja he ovat tukeneet opiskeluani niin, etten ole tarvinnut opintolainaa. Asun nyt heidän luonaan ja se osittain rasittaa, koska koen pettäneeni heidät, kun en edes jaksa hakea töitä ja suunnitella oman asunnon hankintaa, enkä ole edes kiinnostunut seurustelusta. Olenhan lähes 30-vuotias nainen, pitäisi olla itsenäinen ja suunnitella omaa elämää, mutta kun ei kiinnosta.
Mistä saisin apua? Jos menen terveyskeskukseen, ovatko mielenterveyslääkkeet ensimmäinen ehdotus? Masennukseni on ajoittaista, nyt sitä on kestänyt kuukauden verran, mutta elämääni mahtuu myös hyviä hetkiä, nytkin tiedän paremman ajan tulevan ehkä huomenna. En väheksy lääkkeitä, mutta en halua syödä niitä, jos keskusteluilla on mahdollista saada tulosta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
On valitettavaa kuulla, että väsymys ja masennus on iskenyt. Se tapahtuukin yleensä silloin kun ei ole muuta ajateltavaa millä työtää itsensä muistaminen pois. Yksi taho on joka ei varmaankaan ensimmäisenä Sinulle määrää lääkkeitä vaan kuulostelee tilannetta on, diakonia työntekijän vastaanotto. Sinun ei tarvitse olla minkään uskonnon vakaumuksen omaava. Tärkeintä on, että saat puhua ja tukea eteenpäin menemiseen sekä itsensä tukemisee.
Toivottavasti löydät oman kanavan jota kautta löydät apua!
Pärjäile!
---
Satu
apua saat myös varmasti paikallisesta sosiaalitoimistosta. sekä taloudellista että henkistä ja oikeisiin auttamispaikkoihin ohjausta.ota rohkeasti vaan yhteyttä sosiaalityöntekijään ja kerro avoimesti tilanteestasi