Tappo on Teppo

Rajansa koulujenkin
lakkauttamisilla
Vielä ennen tulevaa syksyä päätetään monen peruskoulun ovi panna kevätjuhlan jälkeen pysyvästi säppiin. Koulujen lakkauttamiset eivät näytä saavuttavan lopullista pistettään.
Koulujen lakkauttamiskehitystä vauhdittanee vielä niiden toimintaedellytysten heikentyminen, mikäli sisäministeriön valtionapu-uudistus suunnitellusti toteutuu.
Tarkoituksena on korvata pienten kyläkoulujen korotettu valtionapu avustuksella sellaisille kouluille, joissa on runsaasti vieraskielisiä oppilaita.
Vuoden 2004 aikana toimineista vajaasta 3 700 koulusta alle sadan oppilaan kouluja on vielä 1 982. Lakkautustahti oli kiivaimmillaan viime vuosikymmenellä. Nyt tahti on vakiintunut mutta suunta on edelleen vähenemään päin.
Toisaalta ikäluokat pienenevät tulevaisuudessa varsin voimakkaasti, ja seitsemänvuotiaiden määrä on tulevaisuudessa painumassa alle kuudenkymmenentuhannen. Koulujen lakkauttamiselle ei siis välttämättä ole tulossa rajaa vastaan vielä pitkään aikaan.
Kyläkoulua lakkautettaessa ei menetetä pelkästään pienten lasten opinahjoa. Sillä on yhteisölle monia muitakin merkityksiä.
Monella seudulla kyläkoululla on hyvin tärkeä rooli kyläläisten yhteisenä kokoontumispaikkana. Ne ovat todellisia monitoimikeskuksia ja tapahtumaympäristöinä usein lähes korvaamattomia, kun kaupat, pankit ja postit - puhumattakaan muista palveluista - ovat karanneet kauas keskuksiin.
Koulun mukana eivät kulje kylästä poispäin ainoastaan oppilaat. Koulun lakkauttamisella saatetaan katkaista orastava paluumuutto alkuunsa, sillä pienet, turvalliset ja kodikkaat koulut ovat kylille ja maaseutumaisille kunnille tärkeä vetovoimatekijä.
Yhä useammalta päättäjältä puuttuu kosketus kyläkouluun. Kyläkoulua ei olla itse käyty, ja omat lapset ovat kaupunkien suurissa kouluissa. Tällöin myös kyläkouluihin liittyvät tunnesiteet ovat päättäjille täysin vieraita.
Kuntatasolla saati valtiojohdossa kyläkoulun merkitystä saattaa olla vaikea hahmottaa, ja kyläkouluja on siksi helppo lopettaa. Kylän arki on kaukana, ja siihen on helppo siksi suhtautua välinpitämättömästi.
Kaikkien kyläkoulujen säilyttäminen on toki ajatuksenakin mahdoton. Kunnissa pitäisi kuitenkin viheltää peli poikki, kunnes lakkauttamisen taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset on perusteellisesti selvitetty.
Koulun lakkauttamisen ei pitäisi olla ainoa kunnan opetustoimen tarjoama vaihtoehdoton tie. Positiivisia vaikutuksia voidaan saavuttaa myös kouluja, niiden opetusta ja muuta toimintaa kehittämällä. Kouluverkoston moninaisuus, koulujen erilaisuus on kunnassa rikkaus. Kaikkien koulujen ei tarvitse olla suuria tehoyksiköitä.
Kyläkouluasioissa ei pidä hätiköidä. Lakkautettu koulu on yleensä lopullisesti menetetty koulu.
0364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Teppo kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu