Taas esimerkkejä ulkokissan elon autuudesta

Palstalla on aina hyvä muistuttaa siitä millaista helvettiä ulkokissan elo on, vaikka apri älykääpiötä trollia yrittääkin kääntää keskustelun asiattomuuksiin. Nyt voin taas vaihteeksi antaa esimerkin ulkokissan elon "auvosta":

Lindqvist harmittelee, että Suomessa esiintyy edelleen niin sanottua kissavihaa.

– Yksi tapaus oli sellainen, että kissalta oli leikkautunut tai leikattu molemmat takajalat ja häntä. Sitten on tapaus, joka ei ole välttämättä niin tahallinen. Kissanpentu oli valjaissa päässyt irti ja kasvanut aikuiseksi. Kissa oli kasvanut valjaiden sisällä ja oli osin mädäntynyt. Kissa jäi kyllä henkiin, Lindqvist sanoo.

Kissaviha näkyy Lindqvistin mukaan myös siinä, että kissoja ammutaan

– Siihen liittyy sellainen väärinkäsitys, että kissa olisi lainsuojaton. Se ei pidä paikkaansa. Kissa joka on jonkun omistuksessa, tulisi toimittaa löytöeläintaloon.

http://yle.fi/uutiset/siileja_spreijataan_ja_hakataan_kissavihaa_esiintyy__vakavat_raakkaystapaukset_silti_harvinaisia/9052621

Näitä tapauksia voisi joku väittää yksittäistapauksiksi, ellei niitä tapahtuisi lähes päivittäin.

Kissahan ei tarvitse vapaa ulkoilua ollakseen onnellinen:

2. Kissojen pitää päästä ulkoilemaan vapaana

HL: Kissan oman turvallisuuden kannalta sitä ei pidä ulkoiluttaa ilman valvontaa kaupunkialueilla tai vilkasliikenteisten teiden lähistöllä. Pelkkä kaulapanta ei vielä takaa kissan turvallista ulkoilua, mutta omistaja hihnan päässä kylläkin. Kissa pärjää kyllä myös sisäkissana, eivätkä kaikki kissat edes halua ulos.

VS: Kissat ovat aktiivisia lemmikkejä ja omistajan pitää tarjota kissalle leluja ja muita aktiviteetteja kodissaan. Vapaana ulkoilu ei ole lainkaan tarpeellista.

KJ: Erään tutkimuksen mukaan vapaasti ulkoilevan kissan elinikäodote on alle kolme vuotta. Taajama-alueella kissan ei pitäisi ulkoilla vapaasti koska se on alttiina monille vaaroille. Valvottu ulkoilu tarhassa tai valjaissa antaa kissalle sisältöä elämään.

http://www.iltasanomat.fi/lemmikit/art-2000000704557.html

Kyse on vain siitä että ulkokissan omistajat eivät viitsi pitää huolta lemmikistään. Kissaa ei saa pitää ulkona valvomattomana, eikä heitteillä. Heitteillä oleva eläin tarkoittaa lemmikkieläinten suojelua koskevan yleissopimuksen ensimmäisen artiklan 5 kohdan mukaan
joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on
omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa.


http://www.sll.fi/keski-suomi/luonto/lajit/muut-lajit/poliisi_kissojen_vapaanapidosta

Muistathan että kissankin henki on arvokas (paitsi ulkokissan pitäjille) ja sinä olet kissasi hyvinvoinnista ja terveydestä paitsi moraalisesssa myös juridisessa vastuussa. Pidetään siis kissat sisäkissoina, jotta ne voivat elää onnellisen ja pitkän elämän.
9122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ns."sisäkissaksi" kutsuttu kissakin voi ulkoilla, kunhan omistaja osaa, ja kykenee järjestämään kissansa ulkoilut turvallisesti.
Rotukissan omistajat kykenevät siihen helpolla, he saavat varmasti kasvattajilta siihen riittävästi opastusta.Paljon on viellä maatiais kissan omistajilla heiltä opittavaa.
On kuitenkin hienoa huomata, että asiassa on edistytty, ja netissä näkyy, miten ihmiset oikeasti välittävät kissoistaan ja ulkoilevat kissojensa kanssa.Siinä moni kissa on jo oikeassa paikassa, omistajansa rinnalla, johon lemmikiksi otettu kissa kuuluukin.Ja rakastettuna perheen jäsenenä :)

Äänestä
  • Aivan. Tosin silloin tällä sisäkissalla tulee olla valjaat.

    Äänestä

  • BronzeTiger kirjoitti:

    Aivan. Tosin silloin tällä sisäkissalla tulee olla valjaat.

    Tai,omistaja valvomassa ulkoiluja ;)

    Äänestä

Aika jännä että meillä kissat viihtyvät kesäisin ulkona mielin määrin, vaikka siellä noin kurjaa muka on. :D

Aloittaja on paitsi tolli, niin aivan seinähullu. No, sitä se jatkuva sisällä kyhnöttäminen tettää niin kissoille kuin ihmisille.

Äänestä
  • Sinähän se seinähullu olet. Onko vaikeaa kun uutiset kertovat todellisen maailman eroavan päänsisäisistä harhoistasi? Se ei kyllä kaltaisellasi sisäsiittoisella idiootilla ole yllätys...

    Äänestä

Näinhän se on, kissalla on nykyään ainakin ihan yhtäläinen lainsuoja, kuin muillakin lemmikkieläimillä kuten koiralla. Eli kissaa ei todellakaan saa lain mukaan tappaa tuosta noin vain, vaikka kissa kulkisikin vapaana ilman omistajansa valvontaa.
Mutta eipähän sairaat paskat ym sosiaalinen saasta-aines sitä tajua, eivätkä varmaan ikinä tule tajuamaan. Tällaisilla kai on se tappamisen ja kiduttamisen himo on niin kova.. Ja sitten, kun eläimiin kohdistunut väkivalta ei enää riitä, niin tällaiset kohdistavat ko käytöksensä ihmisiin. Näkeehän sen jo uutisoinnistakin, pitkin poikin maailmaa hyökkäillään puukkojen, puntareiden ja kirveiden kanssa tuntemattomienkin päälle.
Voin tietysti olla väärässäkin, mutta tuskinpa olen kuitenkaan...

Äänestä
  • Nimenomaan sinä olet väärässä.

    Lain mukaan kissa ei saa kulkea luonnossa yksin ja valvomattomana. Mutta eihän sairaat paskat ym. sosiaalinen saasta-aines sitä tajua jne.

    Kissattoman pihaan tunkeva vieras kissa on omistajansa taholta esitetty vakava ja tahallinen keljuilu.

    Sopiva vastakeljuilu on se, että otetaan idiootilta kiusantekoväline pois.

    Äänestä

  • Ethän sinä väärässä ole. Tämä asia on puitu oikeudessakin.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000076712.html

    "Joensuun käräjäoikeus tuomitsi perjantaina Polvijärveläisen 56-vuotiaan miehen eläinsuojelurikoksesta ja vahingonteosta 45 päiväsakkoon.
    Naapurin kissan ampumisesta tulleet sakot nousivat yli tuhanteen euroon. Ampuja joutuu maksamaan myös yli 2 600 euron korvaukset, joihin sisältyy muun muassa uuden kissan hankintakulut."

    Äänestä

  • totuustässä kirjoitti:

    Ethän sinä väärässä ole. Tämä asia on puitu oikeudessakin.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000076712.html

    "Joensuun käräjäoikeus tuomitsi perjantaina Polvijärveläisen 56-vuotiaan miehen eläinsuojelurikoksesta ja vahingonteosta 45 päiväsakkoon.
    Naapurin kissan ampumisesta tulleet sakot nousivat yli tuhanteen euroon. Ampuja joutuu maksamaan myös yli 2 600 euron korvaukset, joihin sisältyy muun muassa uuden kissan hankintakulut."

    Ei tuo silti oikeuta pitämään kissoja HEITTEILLÄ.

    Eikä kukaan ole väittänyt, etteikö voi saada sakkoja tai joudu maksamaan korvauksia, jos jää kiinni.

    Juuri sen vuoksi pihassa häiriköiviin kissoihin kohdistetut toimet on syytä suorittaa kaikessa hiljaisuudessa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


BronzeTiger kirjoitti:

Palstalla on aina hyvä muistuttaa siitä millaista helvettiä ulkokissan elo on, vaikka apri älykääpiötä trollia yrittääkin kääntää keskustelun asiattomuuksiin. Nyt voin taas vaihteeksi antaa esimerkin ulkokissan elon "auvosta":

Lindqvist harmittelee, että Suomessa esiintyy edelleen niin sanottua kissavihaa.

– Yksi tapaus oli sellainen, että kissalta oli leikkautunut tai leikattu molemmat takajalat ja häntä. Sitten on tapaus, joka ei ole välttämättä niin tahallinen. Kissanpentu oli valjaissa päässyt irti ja kasvanut aikuiseksi. Kissa oli kasvanut valjaiden sisällä ja oli osin mädäntynyt. Kissa jäi kyllä henkiin, Lindqvist sanoo.

Kissaviha näkyy Lindqvistin mukaan myös siinä, että kissoja ammutaan

– Siihen liittyy sellainen väärinkäsitys, että kissa olisi lainsuojaton. Se ei pidä paikkaansa. Kissa joka on jonkun omistuksessa, tulisi toimittaa löytöeläintaloon.

http://yle.fi/uutiset/siileja_spreijataan_ja_hakataan_kissavihaa_esiintyy__vakavat_raakkaystapaukset_silti_harvinaisia/9052621

Näitä tapauksia voisi joku väittää yksittäistapauksiksi, ellei niitä tapahtuisi lähes päivittäin.

Kissahan ei tarvitse vapaa ulkoilua ollakseen onnellinen:

2. Kissojen pitää päästä ulkoilemaan vapaana

HL: Kissan oman turvallisuuden kannalta sitä ei pidä ulkoiluttaa ilman valvontaa kaupunkialueilla tai vilkasliikenteisten teiden lähistöllä. Pelkkä kaulapanta ei vielä takaa kissan turvallista ulkoilua, mutta omistaja hihnan päässä kylläkin. Kissa pärjää kyllä myös sisäkissana, eivätkä kaikki kissat edes halua ulos.

VS: Kissat ovat aktiivisia lemmikkejä ja omistajan pitää tarjota kissalle leluja ja muita aktiviteetteja kodissaan. Vapaana ulkoilu ei ole lainkaan tarpeellista.

KJ: Erään tutkimuksen mukaan vapaasti ulkoilevan kissan elinikäodote on alle kolme vuotta. Taajama-alueella kissan ei pitäisi ulkoilla vapaasti koska se on alttiina monille vaaroille. Valvottu ulkoilu tarhassa tai valjaissa antaa kissalle sisältöä elämään.

http://www.iltasanomat.fi/lemmikit/art-2000000704557.html

Kyse on vain siitä että ulkokissan omistajat eivät viitsi pitää huolta lemmikistään. Kissaa ei saa pitää ulkona valvomattomana, eikä heitteillä. Heitteillä oleva eläin tarkoittaa lemmikkieläinten suojelua koskevan yleissopimuksen ensimmäisen artiklan 5 kohdan mukaan
joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on
omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai suorassa valvonnassa.


http://www.sll.fi/keski-suomi/luonto/lajit/muut-lajit/poliisi_kissojen_vapaanapidosta

Muistathan että kissankin henki on arvokas (paitsi ulkokissan pitäjille) ja sinä olet kissasi hyvinvoinnista ja terveydestä paitsi moraalisesssa myös juridisessa vastuussa. Pidetään siis kissat sisäkissoina, jotta ne voivat elää onnellisen ja pitkän elämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu