Perunkirjoitus

Tiedän että perunkirjoitus on suoritettava kolmen kuukauden sisällä mutta entä se ilmoittaminen. Olen saanut setäni kuoltua ilmoituksen että laittaisin virkatodistuksen postiin ja valtakirjan henkilölle joka asui lähimpänä vainajaa ja on hänen sisarensa. Miksi ei heti tullut kutsua perunkirjoitukseen, nyt aikaa vainajan kuolemasta on kulunut jo yli kolme kuukautta eikä uutta kutsua ole kuulunut koska laitoni postia että haluan osallistua perunkirjoitukseen koska kerran perijä olen.
2431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lähetit valtakirjan, mikäli halusit osallistua?? Nyt on vähän myöhäistä itkeä perään.

Äänestä

Kuten tuossa jo aiemmin vastattiin, olet ilmeisesti antanut valtakirjan edustaa itseäsi perunkirjoituksessa. Mitään ei kuitenkaan ole menetetty, vaikka perunkirjoitustilaisuus olisi jo ollut. Yritä hankkia perukirjan kopio itsellesi, että näet pesässä olevan omaisuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perijä kirjoitti:

Tiedän että perunkirjoitus on suoritettava kolmen kuukauden sisällä mutta entä se ilmoittaminen. Olen saanut setäni kuoltua ilmoituksen että laittaisin virkatodistuksen postiin ja valtakirjan henkilölle joka asui lähimpänä vainajaa ja on hänen sisarensa. Miksi ei heti tullut kutsua perunkirjoitukseen, nyt aikaa vainajan kuolemasta on kulunut jo yli kolme kuukautta eikä uutta kutsua ole kuulunut koska laitoni postia että haluan osallistua perunkirjoitukseen koska kerran perijä olen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu