Tämän päivän sankaritar on Heli Rantanen. Tasan 20 vuotta sitten hän voitti naisten keihäänheiton Olympiakultaa. Hän on ensimmäinen nainen, joka sen teki. Heli ei tiennyt itsekään, minkä historiallinen tulos oli. Onnea Heli. Olet yksi niistä harvoista yleisurheilun naisihanteistani. Kaiken lisäksi olet tosi kaunis.
Vastaukset 20
- Lillakkiko
No, jos näin ajattelet, niin ei siinä mitään vikaa, mutta ennen Rantasta oli Suomessa toinenkin huippuheittäjä. Tiina Lillak saavutti MM- kultaa vuonna 1983, ja seuraavana vuotena Olympia hopeaa. Kyllä nämäkin ovat melko saavutuksia.
- KokkolanTOSIrealisti
On eräs urheilun suurvalta, jonka naiset eivät ole koskaan saavuttaneet Olympiamitalia, vaikka muissa lajeissa on tullut (dopingin ansiosta) satoja. Mikä lienee tämä laji, joka ei vaadi doping- aineita. Korkeintaan pari-kolme "aspiriinipilleriä", tai konjakkipaukkua ennen kisaa, kuten Paavo Nurmi aikanaan (viisi aspiriini-"laukkua" tunti ennen juoksua).. Vakavasti puhuen aspiriinia ei luokitella kielletyksi huumeeksi tänäänkään. Mielestäni aspiriini ja kaikki astmalääkkeet pitää luokitella urheilussa kielletyiksi aineiksi...
- tietäjäiänikuinen
Paavo Nurmi kirjoitti aikoinaan Helsingin sanomissa artikkelin. Jossa hän ylisti Opiumin vaikutusta kestävyys urheilussa ja suositteli sen käyttöä kestävyys urheilijoille.
Tosin silloin ei kyseinen aine ollut kiellettyjen listalla kuten ei mikään muukan aine. Silloin urheilu oli vielä "puhdasta" koska kaikki oli sallittua.
Sittemmin kaikki jotka ovat pärjänneet kansainvälisellä tasolla ovat olleet vain laporatorio rottia Heli Rantanen, Tiina Lillak ja kaikki muut menestyneet keihään heittäjät. Kuulantyöntäjät, Moukarin heittäjät, Pituushyppääjät sekä Lasse Vireen ja Martti Vainio joka oli niin amatööri että jäi myös kiinni.
- yleisesti-tiedossa
Heli Rantanen sattuu olemaan lesbo, seurusteli aikoinaan mm. radiotoimittaja Sanna Kojon kanssa.
Taitaa pygmiressukka tuntea vahvaa hengenheimolaisuutta kyseistä upeaa urheilijaa kohtaan.
Heimolaisuus ei kyllä tule urheilullisista saavutuksista koska vain Heli voi todistaa ne:)
- Miksi_Tahavo_hiljeni
Lesboihastuksestaan?
- TOSIripulisti
Veikö kissa ripulistin kielen!
- voltteri
Sammunut varmaan takapihalle kuset ja paskat housuissa niin kuin monta kertaa aiemminkin.
- piiraan.nuolija
Miksi heli on lesbo ?
- hyvääkäännytystä
wi ihme kun realistin kaltaiset miehet ovat säikäyttäneet naiset.
- TOSITollo
"Tämän päivän"? Lopetti uransa 15 vuotta sitten... Mutta silti kaikki ansaitsemansa kunnia hänelle!
Keskustele Kokkolan alueen asioista.
- KokkolanTOSIrealisti
Toki homot ja lesbot toisensa, ja seksuaalisen sairautensa tuntevat, mutta homous ja lesbous ei ole luokiteltu "doping-aineeksi" - vielä, hah hah haa, sano...
- toinentoista
Sinähän sen tiedät!vanha homo.
- TOSIripulisti
Joko ripulisti on tullut kaapista!
- Anonyymi
Lespo
- Anonyymi
Luutnantti Palenius ja aliupseerioppilas Kivelän suhde oli yleisessä tietoisuudessa Keuruulla 1975. Yli-luutnantti Palenius jäi pois myöhemmin puolustusvoimien palveluksesta mutta pioneeri alikersantin uraa ei "salavuoteus" katkaissut ennen kuin Vaasassa tapaus tuli päivän valoon ja ennen aikainen eläke lakkautti laskevan uran.
- Anonyymi
Me pojat keihästettiin toisiamme silloin Keuruulla mutta se meni nuoruuden piikkiin, hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
Ressulla on vieläkin tiukka hanuri. Olen uimahallissa nähnyt usein.
- Anonyymi
Kiitos Börje. Takapuoli on kuin ilmasto ja muuttuu kokko ajan, hah hah haaa!!!...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561