Tyhjänä tilat

Onko keuruulla mitään suunnitelmaa juurikkaniemen tyhjillään oleville tiloille.
9261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei oikein ole vaihtoehtoja. Asukaslukukin Keuruulla pienenee koko ajan yritysten vaihtaessa maisemaa paikkakunnalta. Asukkaita ei riitä nykyään edes vuokra-asunnoille ja niitäkin on paljon tyhjillään tällä hetkellä. Kuoleva paikka koko Keuruu. Ehkä tiloille yritetään saada juuri niitä pakolaisia ja "pakolaisia" lähemmäs palveluita.

Äänestä

Huhujen mukaan, kun myynti Keuruun kaupungille ei ole onnistunut, sinne kaavaillaan yrittäjävetoista toimintaa, SPR, olisiko vähenevät pakolaiset loppusijoitettava varuskunnasta lähemmäksi keskustaa. Varuskunnan tilat saivat vain väliaikaisen "rakennusluvan" jonka puitteissa on ollut majoitus mahdollista. Juurkkaniemen tiloihin tehdään remonttia mm. sprinklausjärjestelmä, joka parantaa turvallisuutta. Varuskunta-alue palautuu alkupisteeseen siihen saakka kunnes kaavan kautta on löydetty luvallinen toiminta-ajatus rakennuksille. Nyt varuskunta on "yrityspuisto" nimikkeellä. Tuohon alkuperäiseen kysymykseen, kyllä, ennemmin tai myöhemmin näemme pakolaisia juurikkaniemen tyhjentyneissä tiloissa.

Äänestä

Eikö kaupungilla ole kiinostusta ostaa/vuokrata tiloja, nythän hehkutetaan yrittämisen puolesta. Hoivakoteja tai muuta yritystä hyvät tilat upea ympäristö. Työpaikkoja keuruulle.

Äänestä

ei ei pakolaisille ei.

Äänestä

Kiitos infosta surulliselta kuullostaa. Eikö niitä voisi vuokrata hoiva-alan yrittäjille, saataisiin työpaikkojakin keuruulle. En ymmärrä hyvät tilat ja kaunis paikka.

Äänestä

Luulisi sairaanhoitopiirin vuokraavan tilat mielellään hoiva-alan yrittäjille. Jos mummu55 on tiedossa tiloja tarvihtevia yrityksiä niin sinne yhteys.

Äänestä

Euro-Sepi ostaa......

Äänestä

Hoivakoti vanhoille missä olisi tilat harrastuksille. Kangaspuut, ompelukone, kuvanveistoa, höyläpenkki, maalausta ym. Minkä nuorena on oppinut, sen kyllä vanhanakin taitaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Malluska15 kirjoitti:

Onko keuruulla mitään suunnitelmaa juurikkaniemen tyhjillään oleville tiloille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu