Mikä koirarotu sopisi parhaiten?

Martsukka39

Hei

Olemme vakavasti harkitsemassa koiran ottamista perheenjäseneksi perheeseen. Perheeseen kuuluu isä, äiti, 9-vuotias poika ja isän aikuiset lapset jotka asuvat jo omillaan mutta käyvät usein. Perheyrityksessä isä työskentelee paljon poissa kotoa ja taas äiti hoitaa yrityken kirjanpidon kotona joten kotona on lähes aina joku, koira ei joutuisi juurikaan olemaan yksin. Asumme suuresa omakotitalossa omakotialueella laajan metsä-alueen vieressä, lisäksi omalla tontilla on tilaa koiran oleilla. Kesäisin voimme työskennellä mökiltä käsin joten olemme myös siellä aika paljon. Talvisin käymme ulkomaan matkoilla eikä meillä ole tuttua koiran hoitajaa joka voisi koiran ottaa joten varmaankin joutuisimme käyttämään matkojen aikana koirahotelli palvelua.

Perheen äiti työskentelee koneen ääressä ja liikakilot kasvavat, ulkoilu yksin ei maita, koiran kanssa joutuisi ulkoilemaan useita kertoja päivässä, tämä on yksi motiivi koiran ottoon. Pari-kolme lyhyttä lenkkiä päivässä yksi pitkä lenkki. Lisäksi olisi hyvä että lapsi tottuisi eläimiin pienestä pitäen. Perheen äiti kouluttaisi koiran (koirakoulun avulla) koska hänellä olisi siihen eniten aikaa ja motivaatiota, mutta välttämättä ensi koiraksi ei mielellään kaikkein vaativinta rotua.

Koira voisi olla keskikokoinen tai suuri, mutta turkki sellainen että siihen riittäisi toistuva harjaus, ei välttämättä toistuvaa trimmausta. Haukkua saa mutta omakotitalo alueella liiallinen haukunta voi olla häiritsevää.

Sekä isällä että äidillä ollut lapsena perheessä koirat, mutta aikuisena pitkää koirasuhdetta ei ole kummallakaan ollut, hoitokoiria lukuunottamatta.

Koira olisi ensisijaisesti kotikoira, perhekoira, jonka kanssa käydään metsässä, mökillä ja jonka kanssa lapsi voi leikkiä, koirakoulua lukuunottamatta muuta ulkopuolista harrastustoimintaa koiralle ei tulisi, joten ,mitään aktiivista metsästystä tai agilityä emme ole tarjoamassa koiralle, joten koiran luonteen pitäisi kestää tavallista perhe-arkea. Olisi tietenkin hyvä jos rodulle olisi ominaista lasten kanssa toimeentuleminen ja jopa suojeleminen.

Perheen isän toive olisi että koirarodulla olisi vähän vahtimis- ja suojeluviettiä että tuntematonta pihaan tulijaa osaa haukkua sekä omakotitalossa että mökki-alueella.

Mikä siis tällaiseen perheeseen ensi koiraksi?

14

1783

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisko ihan tuollainen perus labbis tai kultainennoutaja mitään? Kultsutkin ihan kivan kokoisia ja loistavia perhekoiria.

      Kyllä koira yleensä ilmoittaa rodusta riippumatta jos näkee epäilyttävää liikehdintää pihamaalla, joten en välttämättä menisi ensikoiraksi hommaamaan varsinaisesti vahtikoiraa, koska ne on sitten niitä haastavampia ja sellaista ei nyt kaivattu.

      Jos vartiointivietti ei ole ehdoton, niin isoista koirista yksi helpoimmista olisi newfounlandinkoira, eli nöffi! :) Harva uskaltaa pihaan tuosta vain tulla kun tällainen jötkäle siellä oleilee. Kurakelillä turkki on toki hieman työläs, mutta muuten perusharjaus riittää.

      https://3.bp.blogspot.com/-6m-59e4dVoA/TrDzOz7wbtI/AAAAAAAAAsA/Y9ELMKevWlY/s640/haley_newfoundland_10.jpg

    • Suosittelen suomenlapinkoiraa, kuulostaa just passelilta teidän perheeseen. :)

      Lappari ei ole erityisen vaativa, eli ei tarvitse agilitya tms. jos perheessä ei ole innostusta moiseen, vaan nauttii perheen mukana touhuilusta, lenkkeilystä. Omaa myös jonkin verran vahtimisviettiä, onhan se paimenkoira. On seurallinen, viihtyy sisällä ja ulkona. Lisäksi ei pahastu sadesäästäkään, joten motivoi emäntää myös huonommilla keleillä ulkoilemaan. ;) On erittäin älykäs ja sopeutuvainen, rakastaa laumaansa koko sydämestä. Turkki on helppohoitoinen, ei vaadi trimmausta kuin korkeintaan kesäksi, mutta yleensä ei silloinkaan.

      Ja miten söpö se voi ollakaan! <3

      http://www.hankikoira.fi/koirarodut/suomenlapinkoira

    • enottaisikoiraa

      Ottakaa myös huomioon että koirassa on hirvittävä hoitaminen. Koira on aina likainen, kantaa hiekkaa ym. sisälle. Kuka hoitaa joka lenkin jälkeen tassujen pesun, ja ripuli pyrstön pesun. Koirassa on myös aikamoinen haju, varsinkin kosteana. Hampaiden hoidossa n myös oma hommansa. Auto on aina hiekassa. Omat vaatteet aina repaleina, ja resuisena, koira HYPPII, ja vetää, niin että naapuri sai koiransa vetämisen muistoksi uuden metallisen olkapään. Mihinkään et pääse, aina on koira esteenä. jne.

      • Höh, miksei opettanut koiraa olemaan vetämättä, tai hommannut kuonopantaa? Ö__Ö noh, ei auta itku markkinoilla enää.


      • lapukkaonhyväkoira

        Huhhh.. Itselläni koira ei kyllä hypi eikä vedä ollenkaan. Kouluttamisesta se kiinni on. Joka lenkin jälkeen ei tassujakaan ole todellakaan tarvinnut pestä.
        Jokatapauksessa, suosittelen ihan perus lapukkaa, tykkäävät touhuta mukana ja turkin hoitokin on helppoa :) osa lapukoista tosin on persoja ruualle niin pitää hieman katsella ettei ala lihoomaan.


    • itärajanemäntä

      Onko pakko ottaa koiraa ollenkaan jos kerran koiralle ei ole tiedossa kotihoitoa herrasväen ulkomaanmatkojen ajaksi ?
      Ns. koirahotellit ovat häkkihoitoloita ja sinne joutuvalle kotona tuttujen kanssa asuneelle koiralle se on takulla järkytys.
      Kannattaisi varmaan kokeilla itse istuskella kaltereiden takana "hotellissa" ja tunnustella miltä tuntuu.
      Joten sulle arvoisa kyselijä: Koira ei ole esine!

    • Martsukka39

      Kiitos kaikille vastannaille, tuli kivoja koirarotu ehdotuksia ja tärkeitä vinkkejä esille joita jäämme vielä pohtimaan.

    • Näinmeillä

      Osui vielä silmään vaikka jo kiittelit. Mutta kuitenkin muutama ajatus. Eli lentokoneessahan voi matkustamon puolella ottaa pienen koiran ulkomaille mukaan muistaakseni 7 kg tai sinne suuntaan. Pienikin koira jaksaa sen verran tepastella kun emäntäkin. Vähän allergisoiva ja karvaton koira esim Amerikan Karvaton terrieri. Karvoton on helppo putsata ulkoilun jäljiltä huuhtaisulla hoituu vaikka ois mikä keli. Voin toki myöntää että rotuehdotukseni puolueellinen kun meillä heitä on itsellä ja olemme kaikin puolin tykänneet :-)

    • Skottisxxx

      Suosittelen Skotlannin paimenkoiraa. Uskollinen, rakastaa perhettä yli kaiken. Oppivainen, ei itsepäinen. Rakastaa luonnossa liikkumista, ihana lenkkikaveri. Ei tee pentunakaan pahoja, revi tavaroita ym. Turkkia harjaa silloin tällöin. Meillä ollut kolme lassie koiraa, pitkäkarvaisia.paras koira. Valitsisin tämän, hoitoon veisin kennelIin, jossa ulkoiluttaa, erilaisia vaihtoehtoja on, kun ottaa selvää. Terveisin lassieen rakastunut.

      • liibalaaba123123

        Kyllä vaan collie ihan yhtälailla rikkoo paikkoja jos on rikkoakseen. EI se rodusta sentään kiinni ole. :)


    • Ideanurkka

      Venäjän bolonka

      • Bolonka

        Venäjänbolonka on tosiaan hyvä vaihtoehto. Se sopii hyvin lapsiperheeseen. Katso lisää tietoa rodusta esim täältä:
        https://www.koirani.org/venäjänbolonka/


    • jjjjjjjjdfsadfsdf

      Mielestäni eurasier sopii antamiinne kriteereihin aika hyvin. : ) Lisää tietoa rotujärjestön sivuilta tai Facebook ryhmästä

    • Reka2

      Se mikä rotu sopisi parhaiten riippuu siitä mitä olet valmis uhraamaan koiran takiatseet Matkusteleko paljon ja jos onko koiralle hoitopaikka perheeessä. Ulkopuolinen hoitaja voi tulla kalliiksi. Jos peheessä on pieniä lapsia olisi parempi jos koira olisi keskikokoinen tai suuri rotu mikä hyväksyy lapset. Koira tarvitsee huomiota ja lenkkejä vähintään noin parin tunnin verran päivässä satoi tai paistoi halusitko vai et. pajonko sinulla on tilaa koiralle ja koiran karvoille on sinusta kiinni.
      Koira EI OLE HETKEN MIELIJOHDE JONKA VOI HYLÄTÄ vaan paras ja luotettavin ystävä minkä ihminen voi saada.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      162
      7116
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4108
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      47
      3467
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      142
      3166
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2916
    6. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2306
    7. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      43
      2286
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      272
      2023
    9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      55
      1975
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1876
    Aihe