No niin. Kysymys kuului tuossa.
Ensin kerron teille taustan tästä tapauksesta.
On kyse pojasta nimeltä Riku.
Hän on todella symppis tyyppi ja muutenkin sellainen "tosi ystävä" henkinen ihminen.
No. Olemme tunteneet monta vuotta ja aina tultu juttuun todella hyvin.
Voin jopa myöntää, hän oli ensirakkauteni monta vuotta.
Koskaan en vastarakkautta saanut.
Hän on minua muutaman vuoden vanhempi. Tällähetkellä 16 vuotias nuorukainen.
Ennen:
Soittelimme joka päivä. Tekstailimme. Lähettelimme kirjeitä.
Jne. Minä näin häntä joka loma, koska hän on parhaan ystäväni setä.
Se oli ihanaa aikaa.
Joskus minusta tuntui, että hän jopa saattoi pitää minusta.
Kun katsoimme telkkaria saman viltin alla, tunnen kun hän otti minua kädestä kiinni.
Valvoimme aamuun asti ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Sitten. Hän tapaa tytön.
Hän rakastuu.
Hän unohtaa erään henkilön.
Henkilön, joka oli hänen ystävänsä.
Henkilön, jota hän sanoi rakastavansa ystävänä.
Henkilön, joka oli kuulema hänelle erittäin tärkeä.
Se henkilö olen minä.
Kaipaan sitä ystävyyttä.
Menetin ihanan ystävän. Se tapahtui ihan pikku hiljaa.
Nykyään: Ei enää kolahda postiluukusta kirjettä, joka olisi Rikulta.
Enää ei puhelin pirise, että soittaja oli Riku.
Harvasen viikko saatta tekstari tulla, mutta se siitä.
Odotanko turhaan?
Tunne hieman hänen tyttöystäväänsä.
Kun nykyään sinne menen, ei heitä voi olla huomaamatta, kun he nyhjäävät toisissaan.
Katkeraa puhetta, mutta niin minä olenkin.
Ilmeisesti loppupeleissä minun ystävyyteni ei merkannutkaan hänelle tuon taivaallista.
Surullista.
Elämä on.
Osaako joku fiksu ihminen sanoa, mitä minä teen.
En kehtaisi häntä tekstareillakaan alkaa ahdistella. Mustasukkainen on hänen tyttöystävänsä.
Sen huomaan jo tavasta, kuinka hän yrittää katsellaan minua tappaa.
-Lumina-
Ensin kerron teille taustan tästä tapauksesta.
On kyse pojasta nimeltä Riku.
Hän on todella symppis tyyppi ja muutenkin sellainen "tosi ystävä" henkinen ihminen.
No. Olemme tunteneet monta vuotta ja aina tultu juttuun todella hyvin.
Voin jopa myöntää, hän oli ensirakkauteni monta vuotta.
Koskaan en vastarakkautta saanut.
Hän on minua muutaman vuoden vanhempi. Tällähetkellä 16 vuotias nuorukainen.
Ennen:
Soittelimme joka päivä. Tekstailimme. Lähettelimme kirjeitä.
Jne. Minä näin häntä joka loma, koska hän on parhaan ystäväni setä.
Se oli ihanaa aikaa.
Joskus minusta tuntui, että hän jopa saattoi pitää minusta.
Kun katsoimme telkkaria saman viltin alla, tunnen kun hän otti minua kädestä kiinni.
Valvoimme aamuun asti ja juttelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Sitten. Hän tapaa tytön.
Hän rakastuu.
Hän unohtaa erään henkilön.
Henkilön, joka oli hänen ystävänsä.
Henkilön, jota hän sanoi rakastavansa ystävänä.
Henkilön, joka oli kuulema hänelle erittäin tärkeä.
Se henkilö olen minä.
Kaipaan sitä ystävyyttä.
Menetin ihanan ystävän. Se tapahtui ihan pikku hiljaa.
Nykyään: Ei enää kolahda postiluukusta kirjettä, joka olisi Rikulta.
Enää ei puhelin pirise, että soittaja oli Riku.
Harvasen viikko saatta tekstari tulla, mutta se siitä.
Odotanko turhaan?
Tunne hieman hänen tyttöystäväänsä.
Kun nykyään sinne menen, ei heitä voi olla huomaamatta, kun he nyhjäävät toisissaan.
Katkeraa puhetta, mutta niin minä olenkin.
Ilmeisesti loppupeleissä minun ystävyyteni ei merkannutkaan hänelle tuon taivaallista.
Surullista.
Elämä on.
Osaako joku fiksu ihminen sanoa, mitä minä teen.
En kehtaisi häntä tekstareillakaan alkaa ahdistella. Mustasukkainen on hänen tyttöystävänsä.
Sen huomaan jo tavasta, kuinka hän yrittää katsellaan minua tappaa.
-Lumina-
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luinko oikein? Parhaan ystäväsi SETÄ? Siis parhaan ystäväsi isän veli?? Eikös tuo nyt ole vähän perverssiä??
mulle on käynyt samallalailla...:'(
olimme tosi hyviä ystäviä vaikka tämä kyseinen mies oli minua 6 vuotta vanhempi...olen itse 16v.
juttelimme monesti melkein aamuun asti kaikista asioista,kävimme kävelyllä,ostoksilla ja teimme muutenkin kaikkea mukavaa yhdessä.Mutta sitten hän alkoi seurustella.Ei enään paljon koskaan käy täällä eikä paljon koskaan jutella.Kaipaan niitä juttutuokiota koska hän oli ainoita ihmisiä keneen luotin ja hän osasi auttaa.Hän kyllä sanoo etttä on kiva nähä ja mukava jos lähden sen kanssa johonkin mutta ei enään niitä juttutuokiota eikä paljon mitään muutakaan yhteistä.
Mutta en voi asialle mitään.Toivon että kun seurustelun "alkuhuuma" menee ohi voimme taas jutella samallalailla kuin ennen.
Toivottavasti tekin saatte ystävyyden takaisin...:)
Hän on parhaan parhaan ystäväi, Ronjan setäpuoli.
Selvennän.
Hänen mummonsa miehen poika.
Ja he menivät naimsiin.
Ronjan mummo ja hänen miehensä.
Ja Ronjan mummo on tietenkin Ronjan isän äiti jne.
Eli ei mitään pervoa, koska mitään sukua emme mitenkään ole.
Ja minä ja Ronja, emme ole yhtään mitään sukua.
Noin selitettynä se ei kuulostanut niin pahalta =) Pitäisin vaan tosi omituisena jos ystäväni olisi rakastunut setääni =) Sanoisin että viisaampi pitää tuolla rakastumispuolella näpit irti parhaan ystävän sukulaisista, ei tule kuin vaikeuksia. Ystävyydessä ei tietenkään ole mitään vikaa, mutta sen korjaamisessa en valitettavasti voi auttaa.
Mäkin olin rakastunut yhteen tyttöön, jonka olin tuntenut jo pari vuotta, ja olen melkein varma että sekin oli muhun. Tekstailtiin, soiteltiin, oltiin kahestaan usein. Mutta aina kun joku kysyi, että ollanko yhessä, niin kumpikin mongersi jotain tyyliin: "Ollaan vaan kavereit...".
Jostain syystä ei ikinä onnistuttu myöntämään toisillemme suoraan, että jotain meidän välillä oli. Sitten hän kertoi olevansa rakastunut toiseen jätkään. Aika sanoinkuvaamattoman pahalta tuntui, vaikka tuossa vaiheessa pidinkin tyttöä vain kaverina.
Pakko se on myöntää, että edelleenkin elättelen toivonkipinää. En ole mitään yhteyttä pitänyt pitkään aikaan, enkä tiedä onko se enää edes yhdessä sen toisen kanssa. Luulisin kyllä että on. Tosin en usko, että siitä enää mitään tulisi, koska olen sen verran katkera hänelle.
Mun mielestä tossa sun tilanteessas ei oo järkeä enää yrittää sitä, keskity mielummin muihin miehiin. Niin mäkin oon tehny (tai siis naisiin :P) ja mä en ainakaan paljoo osaa ajatella sitä vanhaa "kaveria", jos on jotain muuta naisseuraa. Eli siis koitat vaan unohtaa sen vanhan, ei siitä mitään tuu, jos sidot koko elämäs sen ympärille.
Minulla lähes samantapainen juttu sattunut kuin sinulle, mutta en ole vieläkään päässyt yli mielessäni hänestä ja tuo sama "toivonkipinä" ajatus on minua raastanut pitkään olen jopa harkinnut, että miten tekisin tähän tyttöön vaikutuksen ja (voittaisin) hänet puolelleni takaisin. Mutta nyt kuitenkin alkaa järki puhua puolestaan ja olen miettinyt ettei se varmasti ole ainut tyttö joten ei kun elämässä eteenpäin ja täytyy koittaa unohtaa vaikka se vaikealta tuntuu.
Itse "unohdin "omat ystäväni, kun aloin seurustella..se kävi vahingossa..siis en todellakaan ajatellut unohtavani heitä, mutta aika vaan ei riittänyt!Alku aika suhteessa on usein hyvin tiivistä yhdessä olon aikaa ja silloin ainakin minä tahdoin olla aina kuin vaan oli mahdollista rakkaani kanssa...Nyt kun ollaan oltu jo kolme vuotta yhdessä ja asumme yhdessä aikaa ystävillekin jää..Vanhat ystävät ovat ystäviä jälleen.. tai ovat ne aina olleetkin, mutta nyt taas kunnolla!Kyllä se ystävyys siitä lähtee kun taas löytää oikean kielen ja ne vanhat jutut!
Vielä siitä tyttöystävän mustasukkaisuudesta.. Ehkä määkin olen sen verran mustasukkainen etten tahtos mun avomiehen olevan tiiviissä yhteydessä jonkun muun tytön/naisen kanssa...
Mä haluun olla mun avomieheni ainoa nainen!!!!
Joskus sitä vain toivoo, että voisi kelata aikaa taaksepäin, mutta se on mahdotonta.
Pitäisi olla jokin Einstein..
Olette oikeassa.
Tyydyn kaverin osaan, mutta sitä ystävyyttä kaipaamaan jään.