Uusia päästöhuijauksien taustoja ilmi

Päästöhuijausskandaalin oikeuskäsittelyvyyhti sen kuin kiihtyy Yhdysvalloissa. Samalla esiin ovat tulleet Volkswagenin dieselhuijauksen taustat.
Yhdysvalloissa oikeudenkäynnit Volkswagenin dieseleiden päästöhuijauksesta jatkuvat edelleen. New Yorkin, Massachusettesin ja Marylandin osavaltiot ovat nostaneet nyt siviilikanteen yhtiötä vastaan. Samalla esille on tullut uusia todisteita huijauksen lähtökohdista ja siihen osallisista tahoista.

Kanteen mukaan päästöhuijauksen taustalla on Audin moottorinohjausohjelmisto, jonka valmistaja kehitti vuonna 1999 pehmentääkseen 3,0-litraisen V6-dieselinsä tyhjäkäyntiääntä. Äänen vähentäminen tapahtui puolestaan ennen varsinaista polttoaineen ruiskutusta tapahtuvalla lisäruiskutuksella, josta aiheutui puolestaan enemmän typpioksidipäästöjä. Osaksi tätä ”akustista toimintoa” lisättiin myös toiminto, joka sammutti polttoaineen lisäruiskutuksen testitilanteessa. Testitilanteen tunnistukseen käytettiin tietoa ohjauspyörän liikkeistä.

Ohjelmiston käyttö suoranaiseen päästöhuijaamiseen alkoi vasta vuonna 2006. Volkswagenin insinöörit päättivät hyödyntää Audin kehitystyötä selvitäkseen Yhdysvaltain päästörajoista, sillä Volkswagenin käyttämät typpioksidiansat eivät olisi muuten kestäneet niiltä vaadittua 150 000 mailin etäisyyttä. Ilman ohjelmistoa moottoreiden tuottama noki olisi tukkinut päästösuodattimet jo 50 000 mailin kohdalla. Myöhemmin ohjelmistoa kehitettiin edelleen kuuden version verran.

Kanteen tietojen mukaan Volkswagen-ryhmän entinen pääjohtaja Martin Winterkorn ja nykyinen pääjohtaja Matthias Müller ovat tienneet päästöhuijausmekanismista. Lisäksi kanteessa nimetään yli 24 muuta henkilöä, insinöörejä ja johtajia, jotka ovat tienneet tai osallistuneet päästöhuijausjärjestelmän kehitykseen. Esimerkiksi Müllerin kerrotaan tienneen päästöjärjestelmistä jo vuonna 2006. Tuolloin hänelle tehtiin selväksi, että Audin ajoneuvoissa ei ollut tarpeellisia päästönhallintajärjestelmiä Yhdysvaltain markkinoille.

Lähde: Automotive News
www.moottori.fi
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Nokikolaaja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu