Penikka startti

Onkohan traktoreissa käytetty apumoottorikäynnistystä, ns. penikka starttia?

Muistan Caterpillareissa olleen ainakin apumoottorikäynnistimiä vielä 1960-luvulla. Laite oli varsin yksinkertainen mutta nerokas: Sähköllä tai kammella käynnistettävä kaksisylinterinen bensiinikäyttöinen apumoottori, ns. penikka, käynnistettiin ensin. Apumoottorissa kiersi sama öljy ja jäähdytysneste kuin pääkoneessakin.

Apumoottorin annettiin käydä kylmillä ilmoilla jopa puolikin tuntia, jolloin se esilämmitti samalla pääkoneen.

Pääkoneen puolipuristus pantiin päälle ja käsikytkimellä alettiin herätellä pääkonetta joka lähtikin mielellään kiertämään mukana. Kun pääkoneessa oli riittävästi kierroksi potkaistiin puolipuristus pois päältä ja annettiin penikan veivata pääkonetta riittävän kauan että se käynnistyi.

Käynnistäminen synnytti tavallisesti ensin mahtavan jytinän melkoisen valkean savupilven saattelemana ja sitten pääkone jyrähti käyntiin.

Apumoottori sammutettiin pensahana sulkemalla ja antamalla sen käydä kaasuttimen kohokammo tyhjäksi.

Apumoottorissa oli muuten kaksi sylinteriä, joissa männät kävivät tasatahtia (nelitahtimoottorin työkiertohan on 720 astetta) tasaisen käynnin saavuttamiseksi.

Pillarin käynnistäminen apumoottorilla oli varsinainen seremonia. Näyttävä jo sinänsä, ja kuljettajat mielellään lisäsivät siihen oman lisäsävyksensä mystiikkaa.

Niin että onko tiedossanne penikalla käynnnistettäviä traktoreita ja kokemuksia niistä?...
1965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

= Venäläinen telatraktori, joita mm. VAPO käytti turvesoilla 70-luvulla. Ainakin siinä yksilössä penikka käynnistyi tosi huonosti, (kaksitahtinen yksipyttyinen) varsinainen kone käynnistyi välittömästi kun vain pyörähti. Alunperin niitä kai suuressa ja mahtavassa käytettiin maataloushommissa. Telasto oli varsin lyhytikäinen, kiristää sai joka päivä. Oli muuten nopea, huiput n. 70 km/h, esim. CAT D4 kulki vain n. 35.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Topias kirjoitti:

Onkohan traktoreissa käytetty apumoottorikäynnistystä, ns. penikka starttia?

Muistan Caterpillareissa olleen ainakin apumoottorikäynnistimiä vielä 1960-luvulla. Laite oli varsin yksinkertainen mutta nerokas: Sähköllä tai kammella käynnistettävä kaksisylinterinen bensiinikäyttöinen apumoottori, ns. penikka, käynnistettiin ensin. Apumoottorissa kiersi sama öljy ja jäähdytysneste kuin pääkoneessakin.

Apumoottorin annettiin käydä kylmillä ilmoilla jopa puolikin tuntia, jolloin se esilämmitti samalla pääkoneen.

Pääkoneen puolipuristus pantiin päälle ja käsikytkimellä alettiin herätellä pääkonetta joka lähtikin mielellään kiertämään mukana. Kun pääkoneessa oli riittävästi kierroksi potkaistiin puolipuristus pois päältä ja annettiin penikan veivata pääkonetta riittävän kauan että se käynnistyi.

Käynnistäminen synnytti tavallisesti ensin mahtavan jytinän melkoisen valkean savupilven saattelemana ja sitten pääkone jyrähti käyntiin.

Apumoottori sammutettiin pensahana sulkemalla ja antamalla sen käydä kaasuttimen kohokammo tyhjäksi.

Apumoottorissa oli muuten kaksi sylinteriä, joissa männät kävivät tasatahtia (nelitahtimoottorin työkiertohan on 720 astetta) tasaisen käynnin saavuttamiseksi.

Pillarin käynnistäminen apumoottorilla oli varsinainen seremonia. Näyttävä jo sinänsä, ja kuljettajat mielellään lisäsivät siihen oman lisäsävyksensä mystiikkaa.

Niin että onko tiedossanne penikalla käynnnistettäviä traktoreita ja kokemuksia niistä?...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu