Joskus asiat vain on hankalia

kohtaexopiskelija kirjoitti:

Tässä jo vuosia opiskelleena on huomannut monenlaista. Ensin mentiin pari vuotta samojen opiskelijoiden kanssa kursseja yhtaikaa, ammattikorkeassa, sitten oli oltava itse työelämässä jonkin aikaa ja moni ehti valmistumaan sillä ajalla. Opiskelijatoverit kursseilla vaihtuivat. Olihan toki niin, että kursseja käytiin muutoinkin välillä eriaikaisesti. Oli kuitenkin ihan hauskaa tutustua uusiin ihmisiin.

Olen tehnyt opiskeluaikanani hyvin mielenkiintoisia huomioita ihmisten käyttäytymisestä ja ryhmässä toimimisesta. Vaikka itse on ollut työelämässäkin jo monia vuosia, huomaa silti, että opeteltavaa on tiimitoiminnassa ja monessa muussakin asiassa. Pitää hyvin paikkaansa se, että koko elämä on oppimista.

Toisaalta oli mukava huomata oma kehittyneisyytensä ammatissa, kun työskenteli vasta ensimmäistä vuottaan opiskelevien kanssa. Huomasi, että monet itselle jo itsestään selviksi muodostuneet asiat eivät olleet sitä välttämättä muille ja ainakaan niille, jotka opiskelivat ensimmäistä vuottaan. Itse oli jo omaksunut käytäntöjä ja tehnyt useita ryhmätöitä, sekä tiesi melko tarkkaan koulun käytännöt ja mitä edellytetään esimerkiksi kirjallisen työn ulkoasulta, jotta siitä saisi järkevän numeron. Huolimatta tästä kaikesta osaamisesta ja näkemyksestä, ei moniakaan ehdotuksiani välttämättä ryhmän kanssa työskennellessä haluttu ottaa käytäntöön tai toteuttaa. Olen hyvin luova ihminen ja ehdotukseni olivat osaltaan myös aika rohkeita. Tiesin, kuitenkin, että rohkeus usein palkitaan jo itselle työtä tehdessä. Mitä enemmän haastetta, sitä suuremmat kiksit onnistumisesta tai työn loppuun saattamisesta.

Vedin tuossakin nimenomaisessa ryhmätyössä melko matalaa linjaa, kunnes minusta alkoi tuntumaan, ettei homma etene, jolloin otin sitten enemmän otetta työhön ja tein melko monia ehdotuksia työn toteutuksen suhteen. Seminaaripäivässä huomasin, että työstämme kehuttiin juuri niitä oisioita, joita olin suunnitellut. Huomasin myös, että muiden töistä kehuttiin juuri sellaisia osasia, joita olin itsekin ehdottanut meidän työhömme. Olin tyytyväinen itseeni, koska tiesin, mikä toimii melko hyvin. Tuon ryhmätyön jälkeen huomasin konkreettisesti, miten ryhmän henkilöt muodostavat ryhmän, miten paljon kukin yksilönä voi kuitenkin vaikuttaa ryhmän tekemisiin ja miten paljon yksikin ihminen voi latistaa tunnelmaa ja työn tekemisen motivaatiota.

Saattoi olla, että ryhmämme jäsenet kokivat minun ehdotukseni ja mielipiteeni liian voimakkaina tai neuvovina. He eivät myöskään mielestäni olleet innokkaita laittamaan itseään peliin tehtävässä. Itse tykkään tehdä tylsänkin aiheen parissa esityksestä ja työstä sellaisen, että se on lopulta mukaansatempaavaa ja innostavaa, jo siksikin, kun kerran se työ on kuitenkin tehtävä. Miksi ei siis samantien tekisi hommasta hauskaa! Siihen pystyy, kun haluaa ja tekee työtä. Opiskelu on mukavampaa, kun on motivaatiota ja opiskelun tarkoituksena on käsittääkseni oppia uusia asioita.

Aikaisempien opiskelijoiden kanssa teimme erilaisia esityksiä erilaisin ideoin. Jokainen tiesi, että homma oli hoidettava ja antoi itsestään tarpeeksi, toiset vähemmän, toiset enemmän, mutta jokainen kuitenkin osallistui ja oli hyvin mukana. Tuossa viimeisimmässä ryhmätyössä omaksi haasteeksi muodostui asioiden eteenpäin vieminen niin, että hommasta tulee edes jollaintavoin mukavaa ja että jokainen ryhmässä saisi vapauden tuoda esiin omia ajatuksia. Huomasin myös sen, että yksi voimakas persoona veti mukaansa hiljaisen ja pelokkaan ihmisen. Mitä ajatuksia opiskelijoilla ryhmätöiden suhteen? Oletteko kokeneet homman raskaaksi, turhaksi tai tosi hyödylliseksi ja hyvin sujuvaksi jutuksi?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä