Alkaako laukut olla pikkuhiljaa pakattuina ja vaihtoon lähtö käsillä eikä järjestöllä ole vieläkään tietoa isäntäperheestä sinulle? Tämä piinaava tilanne toistuu vuodesta toiseen yhä useampien vaihtarien kohdalla.
Tiedättekö oikeutenne tilanteessa, jossa järjestöllä ei ole osoittaa isäntäperhettä KOKO VAIHDON AJAKSI viimeistään kolmea viikkoa ennen lähtöpäivää? Järjestöjen edustajat tuskin tulevat teille oikeuksianne selvittämään. Onneksi on tahoja, jotka ovat valmiita jakamaan tietoa!
Vaihto-oppilastoimintaa Suomessa harjoittavat yritykset ovat sitoutuneet noudattamaan Opetushallituksen suosituksia kansainvälisestä oppilasvaihdosta. Näissä suosituksissa määritellään hyvinkin tarkasti ko. tilanne:
4.4
SIJOITUSAIKATAULU
"Vaihto-oppilaan on viimeistään kolme viikkoa ennen lähtöä saatava tietoonsa isäntäperheen nimi ja osoite. Mikäli organisaatio ei ilmoita isäntäperhettä ajoissa, on vaihto-oppilaalla oikeus perua osallistumisensa vaihto-ohjelmaan ja oikeus saada KAIKKI maksamansa maksut takaisin."
HUOM. Welcome family ei ole isäntäperhe!! (Isäntäperheen tulee myös täyttää ne vaatimukset, joita sopimus mahdollisesti edellyttää!!! Esim. olosuhteiltaan, kielellisesti, sijainniltaan jne.)
Nykyisessä tilanteessa vaihto-oppilaita lähetetään jatkuvasti maailmalle ilman minkäänlaista vastaanottavaa perhettä!!!
Viipyykö isäntäperhetiedot?
38
290
Vastaukset
- TietoaVanhemmille
Entä, onko järjestö ilmoittanut mihin kouluun sinulle on koulupaikka varattuna? Määräysten mukaan sekä koulupaikka, että isäntäperhe pitää olla osoitettuna ENNEN vaihto-oppilaan maahan tuloa esim. USA:an...
Tärkeitä vinkkejä:
Host Family Information
In the event you have progressed to receiving your son or daughter's prospective Host Family information packet from the student exchange organization:
Check to see that this family's interests are similar to your son or daughters.
If your child has allergies or asthma; is he/she being placed in a home with animals or those who smoke?
**Be very concerned if prior to your son or daughter's departure, you are notified by the student exchange organization that there has been a sudden change with the Host Family selected for your child. If you are told the Host Family is no longer the same "due to a divorce or unforeseen circumstances," etc., this is a major concern to CSFES." **
You will be told that a Welcome Family will instead await your son or daughter. It has been our experience that this gives cause for your child to potentially be bounced around among Welcome Families many times prior to a "permanent" family being secured. Does the organization pre-screen welcome families, including fingerprint background checks?
As per the United States Department of State regulations, Section 62.25 (d)(3) "Ensure that no organizational representative act as both host family and area supervisor for any student participant whom that organizational representative may host."
Your son or daughter should not be placed in a home where his/her host mother or father is also the organization's supervisor, area representative or regional director. This provides no neutrality in the event your son or daughter has concerns or an emergency.
Secure High School Placement:
Do you have a letter of acknowledgement from the high school your son or daughter will attend?
As per the United States Department of State regulations, Section 62.25(f)(4) "Under no circumstance shall a sponsor facilitate the entry into the United States of a student for whom a school placement hs not been secured." !!!! - OngelmiaJärjestönKanssa
Ongelmia järjestön kanssa?
Mikäli järjestön kanssa ilmenee ongelmia, asuinolosuhteet ja/tai isäntäperhe ei ole sovitunlainen, nuortenne kohdellaan kaltoin, puhumattakaan että hänet jätetään heitteille tai uhataan perusteettomilla varoituksilla... Kannattaa hakea ajoissa apua ja neuvoja tilanteeseen!! Ottakaa rohkeasti yhteyttä:
https://csfessuomi.wordpress.com/contact-csfes-kontakti-csfes/ - OdottaakoPatjaKellarissa
Mikäli isäntäperhetiedot ilmoitetaan vasta kalkkiviivoilla, vaatikaa vahvistus, ettei kyseessä ole welcome family! Vahvistus on aiheellista pyytää myös ko. isäntäperheeltä, koska järjestöt eivät kerro totuutta!
Järjestöille on tärkeää rahojen varmistamiseksi saada vaihtari matkaan.
Jatkuvasti saa kuulla näitä surullisia tapauksia, joissa vaihtari saapuu tuliaisineen kohdemaahan kuullakseen, ettei isäntäperheestä ole tietoakaan. Päätyminen patjamajoitukseen, muiden perhettä odottavien vaihtarien viereen aluevalvojan kellariin on valitettavan monen kohdalla tosiasia.- EiPatjamajoitukselle
STSn arvot / vastuu: (STSn omilla nettisivuilla)
"Takaamme huolella valitun isäntäperheen..." Just! Mitäs sitten, kun vaihtari päätyykin patjalle muiden vaihtarien viereen? STS käskee hankkimaan kavereita ja pyytämään heiltä majoitusta vaihtovuodeksi:
http://www.expressen.se/kvp/sts-misskotte-philips-utbytesar/
Näin joutui meidänkin nuori anelemaan kavereiltaan yösijaa tai olisi ollut kadulla.
Ottakaa selvää, noudattaako vaihtarijärjestönne Opetushallituksen suosituksia ja pyytäkää rahanne veks, jos joudutte patjamajoitukseen!!! OPH:n uosituksia sanoo noudattavansa yksi jos toinenkin järjestö, mutta niinpä joutui STSkin poistamaan lupauksensa mainonnastaan toistuvien rikkomustensa vuoksi.
Hostperheen tiedot on toimitettava viimeistään kolme viikkoa ennen lähtöä tai vaihtarilla on oikeus perua lähtönsä ja saada kaikki maksamansa rahat takaisin!!! Patjamajoitusta ei tarvitse eikä missään nimessä kannata hyväksyä!!! - HarkitseTarkoin
Harkitkaa tarkoin kannattaako lähteä matkaan, jos järjestö ei kykene osoittamaan pysyvää Isäntäperhette sopimuksen edellyttämässä aikataulussa.
Yleensä se tietää isoja ongelmia, mikä tiedostetaan kuluttajariitalautakunassakin:
– Jos vaihto-oppilasmatkalla tulee ongelmia, ne ovat usein merkittäviä. Matkat ovat kalliita ja matkustaja nuori, joka on omillaan ulkomailla, toteaa johtava kuluttajaoikeusneuvoja Raija Marttala Itä-Uudenmaan maistraatista.
Tyypillinen kokemus:
"Minun kohdallani luotettavaksi kehuttu systeemi petti. Ensimmäisessä isäntäperheessäni oli koira ja tupakoitiin sisällä, vaikka olin hakulomakkeessa kertonut sairastavani astmaa ja olevani allerginen eläimille.
Talo oli likaisin koskaan näkemäni. Perheen äiti tunnusti, että JÄRJESTÖ OLI PAINOSTANUT heidät ottamaan vaihto-oppilaan, koska sijoituspaikoista oli pulaa.
Seuraava isäntäperhe taas halusi tehdä vaihto-oppilaista saamillaan korvauksilla tiliä ja säästi siksi kaikessa. Kierre jatkui, kunnes löysin tuttavien kautta vanhemman naisen, jonka luo minä ja toinen vailla isäntäperhettä ollut vaihto-oppilas pääsimme muuttamaan."
- simplythetruth
Many of these agencies are worth millions of dollars which often place exchange students in homes where there's barely enough food in the home to feed the family let alone the student. Contact Danielle Grijalva @ [email protected] and ask to see photos of some of the homes students were placed. Students were met by the agency with threat of repatriation if they complained.
- AhneusTiedetään
Järjestöjen ahneus ja surkeat isäntäperheet näkyvät myös kuluttajariitalautakunnassa:
"Ongelmatilanteita selvitellään myös kuluttajaneuvonnassa. Raija Marttala vahvistaa, että valtaosa kuluttajaneuvontaan tulevista tiedusteluista koskee juuri isäntäperheitä.
– Isäntäperhe ei ole huolehtinut nuoresta, talossa on ollut epäsiistiä, perhe on vaihtunut monta kertaa, Marttala kuvailee kolmen viime vuoden aikana tulleita valituksia.
– Toisinaan perhe on tuntunut ymmärtäneen vaihto-oppilaan roolin väärin ja odottaneen hänen olevan pikemminkin au pair.
Keskeinen syy ongelmiin on vaihto-oppilaiden määrä. Järjestöt ottavat listoilleen enemmän nuoria kuin niillä on tarjota isäntäperheitä."
- VaihtarinSyyksiKaikki
Vaihtarin syyksihän nämä epäkelvot ja sääntöjen vastaiset perheetkin käännetään, kuinkas muuten!
Kas näin toimii Explorius Asse:
https://csfesdatabase.wordpress.com/2013/09/19/20062007-usa-asse-marc-jaubert-bad-host-family-received-repeated-assigned-foreign-exchange-students-from-asse-and-always-find-excuses-to-send-the-students-home-only-after-a-very-short-time/ - Pokp
Dajauna siellä odottelee jo innoissaan seuraavista vaihtareista saamiaan rahoja. Siinä ei mikään kielitaito tai sosiaalisuus auta.
Dajauna saa varmasti toimia vähintäänkin tervetuloperheenä.
Minä ainakin jättäisin väliin koko vaihtarivuoden. Korkeakoulujen ja yliopistojen kautta tehtävät vaihdot eivät ole niin huonossa maineessa eikä maksa 10000€, joten voi myös keskeyttää ilman mittavia taloudellisia vahinkoja. - idana
En kyllä päästäisi nuortani matkaan, jos isäntäperheestä ei olisi perusteellisia tietoja. Raha ei tässä merkitse mitään.
Me saimme täsmälliset tiedot yli kuukausi ennen matkaa ja hostperheen kanssa on keskusteltu etukäteen, nähty koti ja kotiväki. Samoin hostperhe halusi ehdottomasti olla yhteydessä meihin ja tutustua tyttäreemme, ennen kuin ottavat hänet perheeseensä. Itsekään en huolisi ketä hyvänsä huonokäytöksistä nuorta kotiimme toiselta puolen maapalloa.
Ymmärrän, ettei etukäteen tutustuminen aina ole mahdollista. Mutta silloin nuori on kyllä sattuman armoilla.- Otaselvää2
On hyvä tietää miten toimia eri tilanteissa. Vaikka onkin perusteelliset tiedot ja tutustunutkin perheeseen etukäteen voi käydä kehnosti. Tuoreita esimerkkejä on, esim ruotsalaistytön blogi josta on kirjoitetti näillä palstoilla. Hän oli Exploriksen "oma" blogaaja. Valitettavasti blogi on suljettu. Hän sai tiedot tammikuussa 2015 ja oli tiiviissä yhteydessä "ihanaan" perheeseensä. Hän lähti matkaan elokuussa 2015. Parin viikon jälkeen osoittautui että perheessä ei ollut asiat kohdallaan ja tyttö joutui pulaan eikä voinut jäädä sinne vaan joutui vaihtamaan perhettä ja joutui toiseen kummalliseen perheeseen. Hänet "savustettiin" niin ettei kän jaksanut jatkaa vaihtovuottaan vaan palasi kotiinsa muutaman viikon jälkeen.
- LapsellistaAnu
Kiristys on yleistä ja myös järjestöjen vakiintunutta toimintaa! Mikäli järjestö suostuu maksamaan yhtään minkäänlaisia, vähäisiäkään korvauksia, on ehtona yleensä blogin ja suun sulkeminen. Useita tapauksia ainakin STS:llä ja Exploriuksella, jonka maajohtaja pyrkii lisäksi poistamaan kaiken kritiikin nähtäviltä ja tilaa positiivisia arvosteluja ja blogeja...
Jotta Explorius propaganda kukoistaisi, on huippuarvosteluja ryhdytty antamaan Exploriukselle oikein koko perheen voimin. Jokainen perheenjäsen antaa viisi tähteä hieman eri päivänä. Oliskohan Anu pikkasen läpinäkyvää?
- Nohuhuhuhtaas
https://annarbor.craigslist.org/sha/5650249556.html?lang=de
Hiphei taas ilmoitellaan Craigslist:issä! Eli tämä Ciee on esimerkiksi sts:n yhteistyöjärjestö.
Olisko Dajaunakin tuolta hoksannu ansaintamahdollisuuden. Niin, "stipendiksi" sitä kutsuvat sitä maksua, minkä isäntäperheille maksavat vaihtareista.- Creepycr
"Craigslist: a place to find an apartment, cheap appliances, and a playground for weirdos. People may cite the website as a great place to find deals, but it also has an element of scary danger; a place so unregulated, anything can happen. Naturally such a bastion of anarchy and business breeds a few horror stories, some of which are so intense, they'll scare you to death!"
Ehe. Ei ehkä ihan sellainen paikka, mistä haluaisin isäntäperheitä... - Weirdoswaiting
Hiphei ja matkaan vaan!
- Varoitusvaroitus
http://hartford.craigslist.org/sha/5698244004.html
Nää tarjoo 1000 dollarii!
OMG siel on vaikka kuin paljon järjestöjen ilmoituksia Craigslistillä! Ei ihme, että isäntäperheetkin on mitä on...- kieroakieroa
STS vakuuttaa, kuinka ei maksa mitään korvausta isäntäperheille, korkeintaan joissain maissa pieniä sähkön tai veden käyttökustannuksiin liittyviä osakorvauksia...
Ai niin, maksu ja lahjonta isäntäperheiden värväyksessä tapahtuukin yhteistyökumppanin kautta!!! - Otaselvää2
Sama peli sekä STS:llä ja Exploriuksella.
- SammooJaskoo
Otaselvää2 kirjoitti:
Sama peli sekä STS:llä ja Exploriuksella.
http://www.abroadreviews.com/afs
Sammoo jaskoo joka putiikissa. - VaihtaristaEroon
Tuhannen taalan (1.000 USD) stipendi kuukausittain isäntäperheelle?! Just!!😡Tiedättekös mitä tämä tarkoittaa..? Sitä niin, että järjestöjen kopiokoneet alkaa syytää warning lettereitä melko vikkelään! Vaihtovuosi kestää 10-11 kk. Ei järjestö haaskaa rahaa näihin rahalla houkuteltuihin onnettomiin isäntäperheisiin.. Ehei, vaihtarista on päästävä eroon ja sassiin!!! Ja sehän homma käy maajohtajilta käden käänteessä... Valheella ja vilpillä!!
- VajakinElämää
VaihtaristaEroon kirjoitti:
Tuhannen taalan (1.000 USD) stipendi kuukausittain isäntäperheelle?! Just!!😡Tiedättekös mitä tämä tarkoittaa..? Sitä niin, että järjestöjen kopiokoneet alkaa syytää warning lettereitä melko vikkelään! Vaihtovuosi kestää 10-11 kk. Ei järjestö haaskaa rahaa näihin rahalla houkuteltuihin onnettomiin isäntäperheisiin.. Ehei, vaihtarista on päästävä eroon ja sassiin!!! Ja sehän homma käy maajohtajilta käden käänteessä... Valheella ja vilpillä!!
Ja oi, miten ylevä olo onkaan vajakilla kun hän saa ilmoittaa erottaneensa vaihto-oppilaan vaihto-ohjelmasta. Nautinnollisesti hän mieltää itsensä vallan suureksi johtajaksi.
Tärkeänä vajakki kopsuttelee tekokynsillään pöydällä edessään olevia papereita ja hokee sopimusrikkomusta kykenemättä antamaan yhtäkään järkevää vastausta. Katse vajakilla on poissaoleva ja toljottava, taitaa lyödä tyhjää.
- Sammoojaskoo
Abroadreviews.com:ista voipi lukea tällaista:"I'm going to the US this summer from Japan. Guess what I still don't have a host family. We were supposed to leave in August 10th. People who already where placed just went to the US a few days ago. There are still many people who don't have a host family and are stuck in our country. Are new departure date is September 8th. I just can't stand that people who are stuck like me and people who are already in the US have month difference in this exchange program. It's just not fair. If you're not placed to a host family until August you have to leave in late September or even October and still come back to your home country on the same date with people who went on August. Actually there where like 4 people last year who even couldn't go on September. I gave tons of phone calls to AFS Japan and even USA but they tell us nothing because of some kind of treaty made between the two countries. Students who are stuck on their home country are having the worst summer vacation ever. We can't see Facebook because we can see the posts of people who are already having the time of their lives already. It's just too harsh to watch. I know it's hard to find a host family because it's all volunteer work. But it's clear that they should fix this situation. I couldn't believe that they've been doing this for years. Their must have been a lot of people who had the same feeling like me. I just hope now that I have a nice host family soon. I"
Program:
Study Abroad
Location:
Japan
Posted: August 17, 2016
By: kamosuzo
Age:
16- SamaaPskaaKaikki
Tätähän se homma on! Kannattaisiko jo uskoa nämä tälläkin palstalla toistetut varoitukset...
- Pahapahapaha
Lihkhhtg15 kirjoitti:
http://www.abroadreviews.com/afs
Kyllä näitä riittää. Jotenkin toistuu aina sama kaava.AFS on kohdellut suomalaisvaihtareitakin tosi hävyttömästi ja on kuluttajariitalautakunnassa myös tuttu asiakas. Yrityksen mainetta on keinotekoisesti pidetty yllä ja onnistuttu tarvittaessa kiillottamaan käynnistämällä omat ylistys kampanjat..
Olisi varmasti aihetta nostaa esiin näitä AFS keissejäkin!
- CSFESnVaroitus
CSFES:n varteenotettava varoitus:
**Be very concerned if prior to your son or daughter's departure, you are notified by the student exchange organization that there has been a sudden change with the Host Family selected for your child. If you are told the Host Family is no longer the same "due to a divorce or unforeseen circumstances," etc., this is a major concern to CSFES." ** - EiPelkkiäHyviäKokemuksia
Lopulta kun jonkinlainen perhe löytyy, voi lopputulos olla tämä:
"En tiedä, mitä yhdelle sukulaiselle kävi vaihtarivuotenaan, mutta sen jälkeen kaikki alamäkeä. Fiksu nuori, joka joutunut psykoosiin ja syö nyt masennuslääkkeitä ja rauhottavia..sen tiedän, että siinä perheessä kävi jotain..liittyen isään..edessä oli siirto toiseen perheeseen, mutta kys. nuori on nyt lapseton 34v ja käy psykiatrilla puhumassa vaihtarivuodesta..ei kykene parisuhteeseenkaan...anoreksiaankin sairastui. En tarkoita, ettei hyvää vuotta voisi olla! Mutta läheltä nähneenä en uskalla ikinä päästää omiani..(jos joku ihmettellee, mistä olen tietoni kaivanut, niin kys. ihminen näytti itse psykiatrin lausuntoja mulle joskus, että ymmärtäisin paremmin ja uskaltaisin antaa olla tekemissä lasteni kanssa..kun tuo rikki oleva ihminen oli musta vähän pelottava...vaikken sitä sanonut, mutta kaiketi vaistosi)" - Eihyvä
Hostperheitä ei löydy kaikille tarvitseville. Yritykset ottavat vastaan (rahastavat)ennekuin "tuote/palvelu" on valmiina tai "tuotteen/palvelun" valmiiksi tulosta takeita. Exploriuksen yhteistyökumppani CETUSA hakee kovalla kiireellä perheitä
"Dear CETUSA Friends & Families,
If you are thinking about hosting an international student, NOW is the time to consider becoming a WELCOME FAMILY for an eight-week commitment. We have AMAZING students ready for the opportunity of a lifetime to live and study in America...all we are missing is YOU.
International students from over 20 different countries are NOW being placed for the 2016-17 academic year. Please take a moment to look at the wonderful student profiles below. If you are interested in hosting an international student this fall - for a full year as a Welcome Family........."- Pedarienkeidas
Perheet ovat kiven alla ja näin niitä perheitä sitten houkutellaan ja vanhemmille annetaan kuva, että vain parhaimmista parhaat valitaan.
Huomio kiinnittyi kohtaan "Please take a moment to look at the wonderful student profiles below." Näin niitä pedofiileja houkutellaan! Jenkeissähän tämä vaihtaribisnes on varsinainen keidas pedareille... Jokainen ymmärtää turvallisuusnäkökohdat, kun nuoria tällä tavoin kaupataan.
- TästäköMaksatte
Nuori kertoo totuuden:
"Joo oon kans kuullut vaan huonoja kokemuksia.. pari vuotta sitten yhden kaverin ensimmäisen hostperheen isä käytti huumeita ja pahoinpiteli lapsiaan (joiden live-in lapsenvahti ystäväni oli), toinen perhe oli rikas ja perheeseen kuului kaksi lellipentui joista teini-ikäinen tyttö veti kilarit aina kun vaihtari sai mielestään enemmän huomiota eikä vaihtari olisi saanut osallistua mihinkään prom-juttuihin tai valmistujaisiin koska se veisi huomiota poispäin tästä lellipennusta ja lopulta kaverini joutui ilman kenenkään apua muuttamaan (tai no, hostperhe oli salaa pakannut tavarat ja jättänyt oven ulkopuolelle) koulukaverinsa luokse loppuajaksi eikä vaihtofirmaa kiinnostanut ollenkaan. Kaikki vaihdon aikana tapahtuneet vääryydet ja negatiiviset asiat piti piilottaa ja uhkailtiin että jos nuo jutut tulee julki niin vaihtari lentää takaisin suomeen kuin leppäkeihäs.
Kuulemma myös ihan yleistä jenkeissä hommata hostperheitä suunnilleen soittelemalla satunnaisiin numeroihin ja suostuttelemalla vaihtarin majoittamiseen, tarkastukset tehdään hutoloiden jos edes tehdään ja aika pitkälti ollaan omillaan."- Kallisarpapeli
En ikinä voinut kuvitella tai uskoa mutta näin kehnosti pahamaineiset "vaihtariyritykset" hommiansa hoitavat. Ja jos vaihdon aikana tapahtuneita vääryyksiä ja negatiivisia asioita ei piilota niin aletaan haukkumaan ja uhkailemaan kotiin lähettämisellä ja varoituskirjeitä aletaan väsäämään. Syitä vaikuttaa löytyvän. Alaikäinen nuoremme oli hankalassa tilanteessa USA:ssa ja juuri silloin CETUSA (Exploriuksen alajärjestö) alkoi nuoremme kontakteja meihin vanhempiin rajoittamaan ja kontakteista tarkkaa lukua pitämään. Nuorellamme ei ollut juuri sillion mitään turvaverkostoa koska hän oli juuri muuttanut uuteen perheeseen ja vaihtanut koulua. Uusi perhe oli aluevalvojan läheisiä ystäviä. Aluevaljova oli myös nuoremme kontaktihenkilö ja hän oli uhkaillut kotiin lähettämisellä ja haukkunut kiittämättömäksi kun nuoremme ensimmäisessä paikassa oli ongelmistaan puhunut. Hän joutui itse ostaan ruokansa ja perheen lapset söivät jopa ne ruuat mitä hän oli omilla rahoillaan ostanut, koulukuljetusta ei oltu järjestetty ja perheen omat lapset oli usein roivasti myöhässä aamuisin jne. Näiden palstojen avulla ymmärsimme että kohta varmaan varoituskirje lähettetään ja ehdimme reagoida asiaan. CETUSA kieroili ja vetkutteli kuitenkin asioden hoitamista ja lopulta nuoremme keskeytti itse vuotensa koska tilanne kävi mahdottamaksi
- UskomatontaTotta
Kallisarpapeli kirjoitti:
En ikinä voinut kuvitella tai uskoa mutta näin kehnosti pahamaineiset "vaihtariyritykset" hommiansa hoitavat. Ja jos vaihdon aikana tapahtuneita vääryyksiä ja negatiivisia asioita ei piilota niin aletaan haukkumaan ja uhkailemaan kotiin lähettämisellä ja varoituskirjeitä aletaan väsäämään. Syitä vaikuttaa löytyvän. Alaikäinen nuoremme oli hankalassa tilanteessa USA:ssa ja juuri silloin CETUSA (Exploriuksen alajärjestö) alkoi nuoremme kontakteja meihin vanhempiin rajoittamaan ja kontakteista tarkkaa lukua pitämään. Nuorellamme ei ollut juuri sillion mitään turvaverkostoa koska hän oli juuri muuttanut uuteen perheeseen ja vaihtanut koulua. Uusi perhe oli aluevalvojan läheisiä ystäviä. Aluevaljova oli myös nuoremme kontaktihenkilö ja hän oli uhkaillut kotiin lähettämisellä ja haukkunut kiittämättömäksi kun nuoremme ensimmäisessä paikassa oli ongelmistaan puhunut. Hän joutui itse ostaan ruokansa ja perheen lapset söivät jopa ne ruuat mitä hän oli omilla rahoillaan ostanut, koulukuljetusta ei oltu järjestetty ja perheen omat lapset oli usein roivasti myöhässä aamuisin jne. Näiden palstojen avulla ymmärsimme että kohta varmaan varoituskirje lähettetään ja ehdimme reagoida asiaan. CETUSA kieroili ja vetkutteli kuitenkin asioden hoitamista ja lopulta nuoremme keskeytti itse vuotensa koska tilanne kävi mahdottamaksi
Saitteko korvauksia? Jaksoitteko hakea?
- Kallisarpapeli
Kaksoiskansalaisia olemme, kesät ja lomat ja muutoinkin paljon Suomessa. Ruotsissa koulut ja tämän puoleista toiminnasta kysysmys. Valitettavasti ei paljon paljon eroja ole; sama omistaja ja samat toimintatavat. Asiaa käsitellään, emme tiedä vielä tulosta. Kaiken jälkeen ollut nyt yheyksissä useampaan vaihtarivanhempiin sekä Suomessa että Ruotsissa (joiden nuoret olleet kielimatkalla tai vaihdossa Exploriuksen tai STS:n kautta). Olemme kansainvälisyyden ja myös vaihto-toiminnan kannattajia mutta emme kannata näitä vaihtariyrityksia jotka eivät asioitaan hoida sopimusten mukaisesti. Parmepi mennä vaihtoon yliopiston tai korkeakoulun kautta tai tehdä töitä ulkomailla. Toivottavasti yritykset oppisivat virheistään ja parantavat toimintatapojaan. Yksi Exoloriuksen tapaus (vaihtovuosi 2015/2016) on valmiiksi selvittetty täkäläisessä kuluttajariitalautakunnassa. Kritiikkiä tuli puutteelisesta toiminnasta (mm hostperheet puuttellisia ja CETUSA:n kontaktihenkilön tapa hoitaa tehtävänsä ei olllut asianmukaista). Kuluttajariitalautakunta nosti esille että yrityksillä on erityinen vastuu koska osallistujat ovat alaikäisiä tai nuoria aikuisia jotka varvitsevat erityistä huolenpitoa ja turvaa. Ruotsin puolella ei paljon julkista keskustelua käydä mutta esim lehdista saa jonkin verran tietoa. Näiltä palstoilta löytyy sekä informaatiota ja hyviä hyviä neuvoja matkaa suunniteleville ja matkassa olijoille. Itse emme ymmärtäneet /ehtineet hakea apua esim csfes:n kautta. Meni aikaa ennen kuin ymmärsimme miten "likaisesti" kontaktihenkilöt ja heidän johtajansa menettelivät. Jos on USA:ssa voi myös kirjoittaa U.S. Department of State /Youth/Education ja kertoa epäkohdoista ja ongelmista. Hyvä pitää myös paikalliset viranomaiset ajan tasalla. Osa näiden yritysten yhteistyökumppaneista on tarkkailun alla.
- RiittävätTiedot
Saitteko riittävät tiedot isäntäperheestä ennakkoon?
https://trygghetforutvekslingseleven.com/2014/05/08/usa-dofs-22-cfr-part-62-appendix-f-to-part-62-information-to-be-collected-on-secondary-school-student-host-family-applications/
Myös mahdollisen perheen vaihdon yhteydessä tulee olla tarkkana, että järjestö toimittaa asianmukaiset ja riittävät tiedot uudesta perheestä!!! - VinkkiHostperheestä
STS ja Explorius HUOMIO!!!!
Saako tätä kautta ehdottaa isäntäperheitä?
Olisi nimittäin tiedossa STS:n ja Mira Silvosen valitsemaa linjaa edustava hostperhe!! "Kodit kuvataan" lupauskin olisi jo toteutettu.
Kas tässä: https://m.youtube.com/watch?v=jMn272A60MU
Kumpi ehtii majoittamaan ensin vaihtarin kyseiseen perheeseen, Mira vai Anu?- Realityy
Apua!😂😂😂en kestä! Jotenkin niin sama tyyli tällä rouvalla kuin järjestöläisillä. Todellisuudentaju ihan yhtä pahasti hukassa. Ja usein myös järjestöt tajuavat, mutta esittävät että:"siisteyskäsityksiä on erilaisia"- tyyliin, ettei mitään valittamista pitäisi olla...
- Tyydytaihäivy
Joo, ja jos erehdyt valittamaan siivottomuudesta, alkaa printteri samantien tulostamaan warning letteriä. Valmis pohja vaan käyttöön, kuinka vaihtari ei kunnioita isäntäperhettä ja siitähän ei sitten enää kauan mene kun vaihtari istuu itkien koneessa kotimatkalla...
Mahtavaa toimintaa! Jotkut edelleen erehtyvät ja maksavat tällaisesta kusetuksesta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768