Firefox:in p...a

0308

Jos jollakulla on mahdollisuutta vaikuttaa firefoxin kehitykseen niin kertokaa niille älykääpiöille että javaa ei tarvitse blokata selaimen toimesta vaikka se ei sattuisikaan olemaan kaikkein uusin versio !!!

On nimittäin niin että maailmassa on vielä paljon laitteita jotka toimiva vanhalla java 1.2:lla tai 1.4:lla. Komentoja joita uudet javat eivät ymmärrä. Aivan, luit ihan oikein. Uudet Javat eivät ymmärrä vanhojen kieltä. Vaikka se tuskin on ensimmäinen laatuaan, eihän microsoftinkaan tuotteet ole edes keskenään yhteensopivia, saati taakseppäin vanhempiin versioihin.

Niin että jos nämä nykyiset ponihäntäpojat eivät ole kuulleet että ohjelmista voi olla vanhempiakin versioita kuin heidän omalla koneellaan on, niin se kuitenkin on oikeassa työmaailmassa poikkeuksetta totta. Kaikkialla ei ole uusimpia versioita käytössä. Ja ponihäntäpoikienkin pitäisi ymmärtää että heidän tehtävänään on tehdä ohjelmia käyttäjien ehdoilla.

Nyt minulla on siis Firefox joka blockkaa javan koska sen mielestä versioni on liian vanha. On se onni että minulla on vielä vanhoja firefoxeja tallella. Asennan jälleen kerran 1.3.0 ja ongelmat poistuvat. Se toistaa kaiken sen mitä kohde lähettää. Eikä kysele tai arvostele ohjelmien versioita.

Uusi firefoxi on p....a koska se koittaa tehdä sellaisia hommia jotka ei sille kuulu millään tavalla.

1

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Jos jollakulla on mahdollisuutta vaikuttaa firefoxin kehitykseen niin kertokaa niille älykääpiöille että javaa ei tarvitse blokata selaimen toimesta vaikka se ei sattuisikaan olemaan kaikkein uusin versio !!!"

      Se on oletus. Tuo on muutettavissa asetuksista

      about:config

      extensions.blocklist.enabled -> false

      Tuo on kuitenkin tilapäisratkaisu kun vanhaa plugin arkkitehtuuria ajetaan myös alas ja Java plugin on riippuvainen selaimen arkkitehtuurista ja myös käyttöjärjestelmän versiosta.

      "On nimittäin niin että maailmassa on vielä paljon laitteita jotka toimiva vanhalla java 1.2:lla tai 1.4:lla."

      Eli 14-18v vanhaa roinaa. Ei noita paljoa ole ja tuollaiset käytännössä eristetään muusta tietotekniikasta, että niiden ohjaus tehdään ihan omalla näille varatulla keskusyksiköllä joka toimii adapterina, ja käyttö tehdään etäyhteydellä uudella koneella jossa vanha järjestelmä on kivasti eristetty etäyhteyden varaan. Toinen vaihtoehto on virtualisointi.

      "Komentoja joita uudet javat eivät ymmärrä. Aivan, luit ihan oikein. Uudet Javat eivät ymmärrä vanhojen kieltä. Vaikka se tuskin on ensimmäinen laatuaan, eihän microsoftinkaan tuotteet ole edes keskenään yhteensopivia, saati taakseppäin vanhempiin versioihin."

      Javassa on yksi parhaita taaksepäinyhteensopivuuksia. Nykyisellä Javalla toimii käytännössä kolmelle aikaisemmalla Javalle tehdyt ohjelmat. Eli nyt kun on Java 8 käytössä niin tällä käytännössä toimii Java 5 sovellukset.

      "Niin että jos nämä nykyiset ponihäntäpojat eivät ole kuulleet että ohjelmista voi olla vanhempiakin versioita kuin heidän omalla koneellaan on, niin se kuitenkin on oikeassa työmaailmassa poikkeuksetta totta."

      Oikeassa työmaailmassa tietokoneohjelmia uusitaan säännöllisesti. Uusimista tehdään ohjelmasta riippuen 1.5kk-12v välein. Yli 12v ikäiset ohjelmat ovat sellaisia, että niiden tekohengittäminen on käytännössä kalliimpaa kuin tehdä kokonaan uusiksi.

      Tuo on aivan normaalia koska teknologia muuttuu. Aina kun tulee 10x lisää kapasiteettia, nopeutta, kaistaa, halvempaa hintaa jne. niin se mahdollistaa asioiden tekemisen fiksummin. 12v aikana kun on tullut kaikkea jo 100x lisää.

      Tilannehan on se, että viimeisen 5-7v sitten meni kaikennäköiset selainlaajennokset tarpeettomiksi kun selaimet osaa itsekin tehdä asian ja nyt niitä blokkaillaan vähän aikaa ennen kuin poistetaan kokonaan.

      "Kaikkialla ei ole uusimpia versioita käytössä."

      No miksi et päivitä tekniikkaa uudemmaksi? Sinun ongelmasi se on.

      "On se onni että minulla on vielä vanhoja firefoxeja tallella. Asennan jälleen kerran 1.3.0 ja ongelmat poistuvat. Se toistaa kaiken sen mitä kohde lähettää. Eikä kysele tai arvostele ohjelmien versioita."

      Mikä onni se on? Sinulla on se ongelma kohta edessä, että et saa vanhaa Firefoxia toimimaan koska se ei ole yhteensopiva minkään käyttöjärjestelmän kanssa. Firefox 45 ESR on vanhin tuettu.

      "Uusi firefoxi on p....a koska se koittaa tehdä sellaisia hommia jotka ei sille kuulu millään tavalla."

      Tuollaiset Java palikoiden ajamiset ovat juurikin asioita mitkä eivät sille kuulu millään tavalla. Firefox kun pystyy ajamaan koodia ilman mitään lisäpalikoita, standardilla tavalla.

      "Eikä kysele tai arvostele ohjelmien versioita."

      Olet liian typerä käsittämään, että Mozillan insinöörit yrittävät auttaa sinua parhaasi mukaan. Ne ensiksi varoittavat vuosikausia etukäteen, että jokin on vanhaa ja tarvitsee uusimista. Seuraavaksi se poistuu kokonaan ja sitten sinä olet itkemässä omaa typeryyttäsi kun et hommia hoitanut kuntoon ajoissa ja joudut kovassa kiireessä (=kalliisti) keksimään miten saisi jonkun hätäratkaisun toimimaan edes joksikin aikaa kunnes on pakko uusia kaikki vanhat paskat.

      Normaalisti tuollaiset vanhat roskat eristetäään huolella muusta tekniikasta ja varmistetaan niiden toimivuus niin pystyy tekohengittämään vielä vuosikausia pikkurahalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      110
      6180
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5215
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe