naapuri

Meillä omistusoikeusasunnossa on naapurit jotka ryyppäävät ja rellestävät päivät pitkät...muutenhan tuo ei häiritsisi, mutta kun aina öisin alkaa uskomaton taistelu.en tiedä kumpi hakkaa kumman mutta unta ei saada.Onko tähän ratkaisua, omistusoikeusasunnosta ei ole helppo heittää pihallekaan!
4654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo myös minun yläkerran naapurit ovat todella meluista porukkaa. Hyppimistä, huutamista, paiskomista kuuluu kokoajan. usein viikolla aina klo: 23.30 asti. Olen tehnyt ilmoituksen isännöitsijälle sekä suullisen että kirjallisen, tuloksetta. Ollaan otettu yhteen 2 kertaa myös suoraan naapurin kanssa asian tiimoilta, väittävät, että päässäni on vikaa. Talon yhtiön hallituskin on senverran selkärangaton, että mitään ei tapahdu. Onko kellään mitään tietoa, että miten kannattaa jatkaa, jos kirjallisistakin huomautuksista ei tunnu olevan hyötyä. Kotona en enää edes viihdy edes päiväsaikaan. Minun mielestäni minun ei tule muuttaa pois, koska en ole melusaasteen aiheuttaja.

Helppiä KIITOS

Äänestä

Joo nyt vuokranantaja on tehnyt minusta kantelun isännöitsijälle tekemistäni valituksista. He pitävät valituksiani aiheettomina?? Siis minusta, joka kärsin yläkerran metelöinnistä yritetään tehdä syntipukki. Lisäksi he vaativat, että joutuisin mahdollisen häädön johdosta maksamaan vuokran ko asunnosta, koska se tietäisi heille tulon menetystä. Eihän se kaiken järjen mukaan kyllä kuulu minulle mitenkään maksettavaksi. Onko kellään vastaavanlaista kokemusta, mitä voin tehdä ?

Äänestä
  • osutko myös omistusoikeusasunnossa?Kannattaa lopettaa valituksien tulo alkuunsa jos vaan mitenkään voit. Esim, onko naapurustossa muita joita melu häiritsee ja yrittää saada heitä mukaan. Olen alkup. kirjoittaja ja isännöitsijä joka ei muuta osannut vastata sanoi että kun muita saadaan mukaan, asia helpottuu...no meillä näin on mutta ei ole auttanut...josko sitten sinulla...

    Äänestä

  • Samanlaisia kokemuksia.
    Isännöitsijät ovat nykyisin työtä vieroksuvia, eivätkä yleensä tee mitään yhden asiakkaan valituksien johdosta.

    Sinun pitäisi houkutella mukaan 3 - 4 muuta (arkajalkaa) asukasta samasta rapusta. Ryhmävalituksen edessä on isännöitsijänkin pakko taipua.

    Itse kutsuin tuttavia ja sukulaisia kylään jatkuvasti, kaksi kerrallaan. Kolmantena vierailuiltana kukin oli jo kypsä todistamaan.
    Vein 6 kirjallista todistusta, kolmen viikon ajalta, isännöitsijälle. Pakko oli uskoa, tuli jopa itse kuuntelemaan (kun lupasin konjakkia).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on häirikkö! kirjoitti:

Meillä omistusoikeusasunnossa on naapurit jotka ryyppäävät ja rellestävät päivät pitkät...muutenhan tuo ei häiritsisi, mutta kun aina öisin alkaa uskomaton taistelu.en tiedä kumpi hakkaa kumman mutta unta ei saada.Onko tähän ratkaisua, omistusoikeusasunnosta ei ole helppo heittää pihallekaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu