PÄIVÄN PARAS

haluatte te päästä eroon oikeasti kaikista verkosta tulevista hyökkäyksistä saatikka muistakin ns. vakoilija ohjelmista. Tähän on ihan helppo ja mukava tapa joka ei vaadi atk taitoja keneltäkään. Sinun tulee ensinnäkin luopua explorer selaimen käytöstä kokonaan koska se on se kaiken roskan ja örkkien suorin tie koneellesi jos surffaat verkossa. Itselläni oli jatkuvaa painia virusten vakoilijoiden ym. malware ohjelmien kanssa jatkuvalla syötöllä kun käytin exploreria.

Mutta kun lopulta meni jakeluun että on olemassa selain jolla pärjää paremmin kuin bill gatesin tekeleellä kaikki ongelmani ovat hävinneet tyystin jaa että mikä oli selain? no FIREFOX 1.0 ja SUOMEKSI. Aivan käsittämättömän hyvä peli on ollut tämä selain ja käytössä jo pitkään omassa koneessani.

Tätä selainta käyttessäni on kaikki pelannut todella hyvin ja kaikki ongelmat on kaikonneet samoten on myöskin ad aware jäänyt työttömäksi ei ole enään mitä puhdistaa kun selain on pommin varma turvallisuudestaan.

Lisäksi firefox 1.0 on nopea ja helppo käyttää jopa vaimoni on siihen nyt tykästynyt ja kehuu että ei enään explorer selainta käyttöön.

Myöskin lapset meillä on peleissään verkossa alkaneet käyttää firefoxsia ja se todellakin toimii kaikki pelit on toimineet joihin peleihin on pitänyt laittaa (asentaa) "ns.kylkiäinen" eli lisäosa firefoxsiin mm. java tukea jne. kaikki kuitenkin pelaa.

Suosittelen kaikille olen todellakin hyväksi havainnut lähes kaikilla minun tutuilla kenellä on viruksia muita örkkejä koneella siellä on explorer myöskin käytössä joka vuotaa! todella säälittävää! kun niin pienellä vaivalla pääsee mokomista haitosta eroon

Lataa sinäkin firefox täältä et takuulla tule katumaan ko. muutosta.. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI!

http://www.mozilla-europe.org/fi/products/firefox/

Tv. Tyytyväinen käyttäjä
8989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eipä sekään nyt ihan pomminvarma ole.

Äänestä

>...pärjää paremmin kuin bill gatesin tekeleellä...

Paljonko se auttaa jos pikku-nökö softasta eli selain on jonkun muun tekemä jos kaikki muu on kuitenkin gatesin puulaakista?

>..kaikki ongelmani ovat hävinneet tyystin

Winukan ongelmat ei todellakaan katoa selainta vaihtamalla. Netin kautta tulevat ongelmat tietysti vähenee radikaalisti mutta ne ovat vain pieni osa kokonaisuudesta.

Äänestä
  • Minä todella tarkoitin että kaikki ongelmani ovat itseltäni loppuneet kun ne johtuivat ihan tyystin tämän explorer selaimen reikä juusto ongelmasta. Minkä minä voin sille että microsoft ei pysy perässä kehityksessä selaimensa kanssa? suuri syy lienee salattu lähdekoodi jonka tuntee vain ohjelmoijat ko. firmassa. Sitten kun jokin "reikä" löytyy menee viikkoja ennen kuin siihen saadaan päivitys kun taas firefox selaimessa on lähdekoodi jonka kaikki tuntevat ja siihen saadaa apuja välittömästi jos on tarvetta. Minä en Firefoxsia ylistä mutta minulla se on pelannut todella hyvin ja kaikki virus hälytykset ja muut vakoilijat ovat jättäneet koneeni rauhaan. Minä en aijo palata exporer selaimeen kuin korkeitaan jos on pakko update sivulla käydä, koneen automaatti päitys näyttää hoitavan taustalla kivasti päivitykset.

    Äänestä

ihan suoraan joku ostos tv:n juonto. oisit laittanu vielä ennen ja jälkeen kuvat ni ois ollu täydellinen.

-bun & thigh rocker-

Äänestä

Sillä on tosiaankin _ratkaiseva_ merkitys.
Turvallisuuteen ja haittaohjelmien estoon

Kaikki ei kuitenkaan osaa vaihtaa selainta.
IE on koneessa vakiona kunhan vaan alkaa
surffaileen.
Suuri joukko ei varmasti opikaan vaihtamaan.
Se on sitä samaa joukkoa,mikä liikenneympyrässä
pistää vilkun vasemmalle.

Äänestä
  • väärän todistuksen. Itsellä menee joskus vilkku päälle jyrkässä mutkassa. Ajan paljon kaupungissa jossa täytyy koko ajan käyttää vilkkua, joten se on selkäytimessä.
    Silti sain Firefoxin asennetuksi.
    Silti toi oli aika hyvä vitsi, nauroin pitkään.

    Äänestä

Molemmista hyvistä selaimista on löydetty myös vuoto aukkoja... Siis Firefoxista ja Operasta. Mutta pahimmat vuodot on Internet Explorerissa...
Josta löytyi juuri alkuviikosta pari lisää.
Itse törmäsin virukseen joka aktivoitui aina kun avasi explorerin mutta kun käytti Operaa niin virus oli hissukseen sammuneena...
No eipä se virus hyväksi siellä koneella ole vissiin mutta kuitenkin. Ja eiköhän se kuitenkin ole niin että kaikki virukset koodataan tuhoamaan Gatesin valtaa ja mahtia... Ja onhan se niin että Firefox ja Opera toimii myös Linuxilla joten eipä ne niitä viitsi paljoa terrorisoida.

Äänestä

... asiantuntemattoman suusta. Katsos, eivät ne 'örkit' selainta tarvitse päästäkseen koneellesi.

-T

btw. Minäkin toki olen jo vuosia käyttänyt Mozillan Fire- alkuisia selaimia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VINKKI kirjoitti:

haluatte te päästä eroon oikeasti kaikista verkosta tulevista hyökkäyksistä saatikka muistakin ns. vakoilija ohjelmista. Tähän on ihan helppo ja mukava tapa joka ei vaadi atk taitoja keneltäkään. Sinun tulee ensinnäkin luopua explorer selaimen käytöstä kokonaan koska se on se kaiken roskan ja örkkien suorin tie koneellesi jos surffaat verkossa. Itselläni oli jatkuvaa painia virusten vakoilijoiden ym. malware ohjelmien kanssa jatkuvalla syötöllä kun käytin exploreria.

Mutta kun lopulta meni jakeluun että on olemassa selain jolla pärjää paremmin kuin bill gatesin tekeleellä kaikki ongelmani ovat hävinneet tyystin jaa että mikä oli selain? no FIREFOX 1.0 ja SUOMEKSI. Aivan käsittämättömän hyvä peli on ollut tämä selain ja käytössä jo pitkään omassa koneessani.

Tätä selainta käyttessäni on kaikki pelannut todella hyvin ja kaikki ongelmat on kaikonneet samoten on myöskin ad aware jäänyt työttömäksi ei ole enään mitä puhdistaa kun selain on pommin varma turvallisuudestaan.

Lisäksi firefox 1.0 on nopea ja helppo käyttää jopa vaimoni on siihen nyt tykästynyt ja kehuu että ei enään explorer selainta käyttöön.

Myöskin lapset meillä on peleissään verkossa alkaneet käyttää firefoxsia ja se todellakin toimii kaikki pelit on toimineet joihin peleihin on pitänyt laittaa (asentaa) "ns.kylkiäinen" eli lisäosa firefoxsiin mm. java tukea jne. kaikki kuitenkin pelaa.

Suosittelen kaikille olen todellakin hyväksi havainnut lähes kaikilla minun tutuilla kenellä on viruksia muita örkkejä koneella siellä on explorer myöskin käytössä joka vuotaa! todella säälittävää! kun niin pienellä vaivalla pääsee mokomista haitosta eroon

Lataa sinäkin firefox täältä et takuulla tule katumaan ko. muutosta.. SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI!

http://www.mozilla-europe.org/fi/products/firefox/

Tv. Tyytyväinen käyttäjä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu