Vanhusten yksinäisyys on ongelma

T_Ietäjä

Nykyään puhutaan paljon vanhusten yksinäisyydestä. Se on noussut ongelmaksi, jolle ei näytetä voivan mitään.

Useimmat vanhukset varmaan haluavat asua omassa kodissaan elämänsä loppuun asti. Isonkin perheen koti tyhjenee vähitellen, kun lapset lähtevät kukin vuorollaan koettelemaan omia siipiään. Löytyy koulupaikka tai työ, jonka mukana joutuu siirtymään kauaskin kotoa. Tämä on luonnollinen elämänkulku.

Vähitellen aikuiset lapset vieraantuvat lapsuudenkodista. Avioliiton solmiessaan nuoret perustavat oman perheen ja sitoutuvat toisiinsa. Ja kas – siinä mummu ja vaari, ja lopulta vain toinen heistä seisoo yksin autiolla pihamaalla tai katselee ikkunasta, miten tuuli vie lehdetkin puista.

Mikä neuvoksi? Tarvitaan harrastuksia. Niitä kannattaa etsiä jo aikaisemmassa vaiheessa, tarjontaa on runsaasti. Osallistumalla eri yhteisöjen ja yhdistysten toimintaan voi olla myös hyödyksi yhteisille asioille. Samalla säilyy oma virkeys ja toimintakyky.

Myös hyvät ystävät ovat tarpeen. Olen itse kokenut hyvin antoisaksi osallistua joka toinen viikko kokoontuvaan rauhanyhdistyksen varttuneiden kerhoon. Uskon, että sinne on mahdollista päästä hieman huonommassakin kunnossa. Jolla on fyysinen toimintakyky säilynyt, voi käyttää hyväksi myös monia kansalaisopiston ja kansanopiston jäjestämiä kerhoja ja kursseja. Kun joku vaan hoksaisi nykäistä mukaansa.

Itse olen saanut kasvaa kodissa, jossa asui kolme sukupolvea. Elämä maalaiskodissa oli varsin virikkeellistä. Lapset saivat olla mukana kaikessa työnteossa ja työympäristö oli pala kaunista luontoa.

Siellä kuuli linnun liverrykset ja ojat ja tienvarret pursusivat kukkia. Vaarin kanssa kalastettiin ja mummu perkasi saaliin. Mistä nyt olikaan tarkoitus kirjoittaa? Vanhusten yksinäisyydestä. Siitä ei silloin tiedetty mitään.

13

315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • k_ysymys

      Onko vanhoillislestadiolaisilla sellaista "ystävä-toimintaa",jossa nuoret ja työstä pois jääneet käyvät vanhusten kotona. Joko juttelemassa tai ulkoiluttamassa.Vievät seuroihin tai muuhun toimintaan heitä,jotka eivät itse pääse,eikä ole omaisia viemään.

    • Elämänkoulua

      Elämän ehtoopuolella ihminen jää usein yksin. Jälleensyntymisten kautta tullaan kohti yksinäisyyttä. Tämä viittaa Jeesuksen sanoihin:

      49. Jeesus sanoi, ”Onnittelut niille, jotka ovat yksinäisiä ja valittuja, sillä te löydätte valtakunnan. Sillä sieltä te olette tulleet ja sinne te jälleen palaatte.”

      50. Jeesus sanoi, ”Jos he sanovat teille, ’Mistä te olette tulleet?’ vastatkaa ’Me olemme tulleet valosta, paikasta jossa valo tuli olemaan itsestään, vakiintui ja ilmestyi heidän kuvassaan.’ Jos he sanovat teille ’Oletko se sinä?’ vastatkaa ’Me olemme sen lapsia, ja me olemme elävän Jumalan valittuja.’ Jos he kysyvät teiltä, ’Mikä on todisteena Isästä sinussa?’ vastatkaa ’Se on liike ja lepo’.”
      http://www.apokryfikirjat.com/tuomev.htm

    • LepoAlkamassa

      .."Mikä on todisteena Isästä sinussa?’ vastatkaa ’Se on liike ja lepo’.” Kesäseuraradiossa on jo lepovaihe alkanut:).

    • Tänne_jää

      Olipa hyvin pohdittu aloitus. Ongelma, josta nyt puhutaan, on jatkuvasti laajeneva. Vanhusten seuralaispalvelu.Siinä olisi varmasti bisnestä jollekin viitselijäälle.

    • niiiiiiiih

      Vanhusten seuralaispalvelu...bisnes....?
      Monasti vanhukset ovat niiiin kitsaita,että tuskinpa raskivat maksaa seuralaisesta.Päinvastoin,on tapauksia,että seuralainen onkin pian siivoojana vanhukselle.
      Vaivihkaa vanhus alkaa puhua vaivoistaan ja kun pitäisi ikkunat pestä.Matotkin painavat niin paljon jne....
      Noloa mennä sitten jatkossa,jos ei ole suostunut siivoojaksi.

    • markku.lievonen

      Hyvä aloitus. Niin, edelleen olen sitä mieltä. Vanhukset vankilaan / olosuhteisiin ja vangit vahustentaloihin. Näin topimien vahukset saisivat ihmisarvoista kohtelua, joka on lakisääteistä aina psykiatriseen hoitoon saakka. Puhumattakaan lakisääteisestä ulkoilusta. Nyt vanhukset lääkitään ja siten pysyvät suht koht rauhallisina.

      Mutta,- ihanteellisin kasvuympäristö lapsille ja vanhusille olisi JUMALAN aivoittama / Raamatullinen vanhusten hoito, jossa vanhempien lapset maksaisivat hoivavelan vanhemmilleen. Siis useampi sukupolvi samassa taloudessa. Näin vanhusten mielialalääkitys olisi tarpeeton.

    • iskuvyönalle

      Eikö ne lestat enää toisia autakaan.
      -
      Onko oma suu toisia lähempänä.
      -
      Meneekö pornoa katsellessa aika niin, että ei ehdi vanhuksienhoitoon????????
      Vai synnintuskissaan salaamiskulttuurista?????????????????

    • idnjs

      Eiköhän tuo yksinäinen vanhuus kosketa vain heitä,jotka ovat joutuneet jäämään ilman puolisoa ja lapsia.Jos jälkikasvua on lähes sata,luulisi tuo huoli olevan poissa.
      Eikös Helsingissä oo rauhanyhdistyksen vierellä vanhoiliislestadiolaisten
      vanhainkoti/palvelutalo.Noita voisi rakentaa jokaisen ry:n kylkeen.

    • mummohäme

      Kuka haluaa viettää viimeiset vuotensa kotona kutomassa tai tuijottamassa telkkaria. Odottaen vieraita joita ei kuitenkaan käy. Omaiset eivät jahtaa kuin perintöä. Miksemme nauti loppuelämästä ja kuluta rahojamme itseemme. Nauti niin ainakin minä aijon tehdä.

      Onko muita kohtalontovereita. ???

      Minulle saa kirjoittaa
      [email protected]

      Huomaa että ä kirjain on a sähköpostissa

      • ääkö.onki.aa

        Ethän vain mun rahojani jahtaa...


      • pöljästiiii

        "Katsomassa telkkaria"
        -
        Kenellä se saatanan typerys telkkari saa vl lahkolaisella olla........??????????

        tähhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh


      • markku.lievonen

        Läheltä seuranneena olen havainnut miten ihminen haluaisi viettää viimeiset elinvuotensa läheisensä seurassa. Monelle vanhukselle on erittäin haastava tilanne kun joutuu viettämään aikaansa täysin vieraaseen paikkaan ja täysin tuntenmattomien ihmisten seuraan.

        Sekin on todellisuutta, miten ihmisen liikuntakyky heikkenee ja monasti tilanne on kuin pienen lapsen valvontaa. Vanhuskin pärjää kotona ja pirteänä, jos ympärillä on terveitä läheisiä, jotka valvovat vanhuksen tarpeita.

        Toki jossain vaiheessa tulee tilanne, jolloin vanhuksen paras hoitopaikka on vuodeosasto hoitotoimenpiteineen ja terveyden kunnon valmomisineen.

        Muuten. Yllättävän monen ihmisen mieltä rassaa eläkeiän kynnyksellä missä viettää ja miten vanhuuden päivät. Vanhusten hoito maassamme on erittäin kirjavaa ja monen tasoista. On loisto hoitoa ja täysin vanhusten heitteillejättöä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      235
      9180
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      150
      3354
    3. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      4
      2765
    4. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      171
      2267
    5. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      104
      1889
    6. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      174
      1816
    7. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      181
      1706
    8. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      139
      1371
    9. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      60
      1347
    10. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      121
      1170
    Aihe