Tuopa onkin hankalasti suomennettava sana, itse koen assioivani, kun jokin edellinen ajatus tuo mieleen vastaavan jne.
Loputon mielleyhtymien polku on silloin mahdollinen, yksi asia kun johtaa toiseen:D Uskoisin sillä olevan tekemistä mielikuvituksenkin kanssa, mutta yllättävän monet kerrat pulpahtaa sävelsanoitusten muodossa tunnetilaan selitys :D
Alitajunta ei ensimmäisenä tuo sanoja, vaan sävelen itselleni,...vasta tunnistaessani sanat, ymmärrän tuon assosiaation kulun.
Kaikenlaista tuleekin mieleen itsetuntemuksissa, hauskaa se onkin todeta, kun ihmettelee miten nyt tuollainenkin sävel alkoi soimaan 🎤 Siitä puheenollen, koin pari viikkoa sitten hieman kipeänä pianosta luopumisen, enää en voi istahtaa ja antaa sävelten viedä, toki kaunisääninen mandoliini on tallella, mutta se ei ihan korvaa noita tunnelmahetkiä. Toki on sormet kangistuneet varmaan, mutta lämpenee ne sitten.
Piti ihan tehdä aloitus, kun kahvipirttiin en näitä aloituksia osaa sijoittaa. Jos aloitus ei oudokseltaan sytytä, voi silti kirjoittaa ihan vapaasti mitä mielessä liikkuu, mitään rajoitusta ei ole, paitsi S24 säännöt tietty🙄
Saunaan on menomatkani nyt, moikkaa 🌿
Ajatusten assosisaatiot
21
413
Vastaukset
- kolkolkol
Assosiaatio tai mielleyhtymä viittaa yhteyteen konseptuaalisten entiteettien tai mielikuvien välillä joka aiheutuu mielikuvien samankaltaisuudesta tai mielikuvien läheisyydestä tilassa tai ajassa.
minä EN ymmärrä mittään.
onpa korkeaa tasoa ;-(((?Hei ja terveiset saunasta,...olin hieman ymmälläni kun se sauna jossa olen kylpenyt olikin nyt kiinni, ja viereinen ovi oli avattu. No, tottahan menin, ja sitten tajusin, kun on loma-aika, eivät lämmitä isompaa löylykiuasta,:D Pikkuinen nätti sauna tämäkin oli, ja ikkunakin avattu pukuhuoneessa.
No en minäkän sanoista konseptuaalisesta entetiteetistä ymmärrä, mutta juuri tuo samankaltaisuus assisioi seuraavaan mielleyhtymään. Näin ollenhan siinä on jatkumo, aivan kuin missä verkostossa tahansa.
Onhan tietokonekin (keinoäly) siinä suhteessa samankaltainen, sehän tarjoaa vaihoehtoja automaattisesti, ainakin iphone6. En tarvitsisti muistutuksia siinä määrin kuin Facekin syöttää, onneksi kysyy kuitenkin muistelmien osalta jaanko:D
Flexsibel on kanssa hieno ja mukava asia, oisko lähinnä joustava,..mukautuva.
Pitänee vilkaista illan ohjelmatarjontaa ja rentoutua jo, heippa😃
- hoksnokka
Sinun näyttää olevan kovin vaikea puhua yksinkertaisista, maanläheisistä asioista. Yrität nousta itsesi yläpuolelle? noinko?
- huhuhuh
Tietokoneen on keksinyt ja koonnut ihmen älyllään, siis muistinkin...
- piireistäulkona
Muitten yläpuolelle yrittää , vaikka ei osaa kirjoittaa tuota sanaa. Mielleyhtymä se on suomeksi. Onkin vähiin supistunut tämä joukko, joka katsoo aloitusten teon mielekkääksi. Sitä en yhtään ihmettele, piirit pienet keskenään vaan pyörii.
Tuo edellä oleva "Muitten yläpuolelle yrittää" toi mieleeni NUOHOOJAN.
"Pieni nokipoika vaan uunin piippuun katoaa, yhä ylös yrittää, Katolle hän kiipeåå..."
- muuliko
Aloitus on turhaa snobbailua.
Ai, sanojenko miettiminen snobbailua? Kuinkahan niin voidaan käsittää, kun minusta se on hauskaa aivotyöskentelyä. Oikeastaan on koko aikuisikäni jokin vierasperäinen sana alkanut vaatia selville ottamista., vaikka sen merkityksen tajuaakin. Varmaan jokainen tuon arkisen asian kokenut.
Ehkä itsekin kokisin noin, jos ei aihe joko avautuisi tai kiinnostaisi. Silloin tosiaa vain harmittaisi:D
Taivutuksen virheen huomasin lukiessani, mutta eihän se maailmaa kaada!
PS. Parvekekahvilla käväisin, ,..ai niin sanaan flexsibel lisäisin vielä,... muuntuva.
Hoksnokalle nauraisin: tokihan itsensä yläpuolelle mieluimmin venyis, kuin käpertyis kasaan alapuolelleen :D
No juu jätetään aihe, hauskoja sanoja on paljon, ne avaavat kivoja polkuja/portaita yksinkin tallustella!PS.
Vilkaisin tuota entiteetti sanaa, ihan ymmärrettävä, olio joko materiaalinen tai abstrakti
"ajatuksen poikanen" ja liittyy juuri assosioimiseen.
Jo aikanaan Aristoteles käytti ilmentäessään ajatuksiaan, sanaa-- oleva, olio.- helppoharrastus
Ainakin runsaasta internetin käytöstä kirjoittelusi kertoo. Haluat löytöjäsi muillekin kirjoitella. Paljon istumista vaativa harrastus. Pitää muistaa kävellä, sillä vanhemmiten lihakset heikkenee nopeasti.
helppoharrastus kirjoitti:
Ainakin runsaasta internetin käytöstä kirjoittelusi kertoo. Haluat löytöjäsi muillekin kirjoitella. Paljon istumista vaativa harrastus. Pitää muistaa kävellä, sillä vanhemmiten lihakset heikkenee nopeasti.
Ei ole ollut aikaa käydä läpi viimeisiä kommentteja, mutta tähän on oikaistava käsityksiäsi.
Kirjatietoon pohjautuu suurin osa kokemaani, ei internetistä haettuihin . Ei netti mahdollista lukea eri alojen teoksia, jollei nykyään äänikirjallisuus tarjoa materiaalia.
On, on minusta hauskaa jakaa ajatuksia ja kokemuksia, vertaisten kanssa varsinkin, jolloin kokee molemminpuolista iloa ja oppimistakin!
Liikkuvuudesta, sitä olen ollut ikäni, nyt vanhana tosin on mukava viihtyä tämänkin äärellä.
- näkyyläpi
Olisit sinäkin siellä liikuntaharrastuksissasi ja nautintokielteisessä maailmassasi pysynyt, et olisi täällä aina muitten elämäntapaa arvostelemassa. Ihmeesti on sinulla aikaa eri nikeillä täällä kylvää myrkkyä kateudessasi.
- Kulkurinpoika
Ehkä yleisin ilmenemisuoto on haettavissa kirjallisuudesta. Ajatusten virtaus on siellä arvostettu tyylimuoto. Kirjoitettu tai lausuttu lause luo mieleen seuraan lauseen. Räppäys on mainio esimerkki ajatusten virtaamisesta.
- Ramoona_
Sana-assosiaatio onkin mielenkiintoinen ja moninainen ilmiö, joskus ihan ihmettelee, miten ajatus holtittomasti laukkaa mielleyhtymästä toiseen, näennäisesti vailla mitään logiikkaa. Musiikki siinä on osana, myös tuoksut ja hajut minulla erityisen voimakkaina. Psykoanalyysin välineenä on käytetty vapaata assosiaatiota, soveltuvuuskokeissa myös. Kevyemmän sarjan assiosaatioharjoitukset ja -leikit ovat käytössä, esim. henkilöhaastatteluissa. Oikeastaan koko tämä ketju on eräänlaista assosiaatiota, edellä sanottu herättää seuraavassa tuntemuksia ja mielikuvia ja ne puetaan sanoiksi. Kuten huomataan, joitakin ärsyttää, joitakin huvittaa, joitakin jopa miellyttää.
Edellä viitataan kirjallisuudenlajiin...arvostettu tai ei, ainakaan minä en ole pystynyt seuraamaan tajunnanvirtaromaaneja. Onkohan niillä enemmän merkitystä kirjoittajan psyykelle kuin antia tavalliselle lukijalle.
Onnimannista matikka, matikasta maitopyörä, maitopyörästä pytikkä...Mielestäni tämäkin on assosiaatiosanailua, alkusoinnut otettu lorun runolliseksi tehokeinoksi.
Nyt assosioin itseni mehumaijan pariin.Nyt assosioin itseni mehumaijan pariin....itse käytin sitä jo.
Hyvät sinulle Ramoona, koska minä "assosioin" itseni lapsenvahdin velvoitteesta vain kysymällä, että tarvitseeko he hoitajaa nuo 10-12v lapset? "Kyllä anoppi heidät hoitaa ja naks", puhelin kiinni.? No, se on väliaikaista kaikki vain, kuten laulussa sanotaan.
Taidan mennä illalla kuuntelemaan livenä Jari Sillanpäätä, joka esiintyy täällä klo 19? Tai sitten en?
Paljon tulee mieleen musiikista ja kukista ja niiden vaikuuksesta parantavana voimana.
- DuotaDuota
Olen yrittänyt assosioida D-kirjainta. muttei se tuo mieleen mitään.
Jos ei oteta lukuun sitä että tietämättömyy merkitsee omaa tyhmyyttäni.
Olkaa hyvät ja auttakaa. Selittäkää mistä tulee ja mitä tarkoittaa iso D sanan perässäSelittäkää mistä tulee ja mitä tarkoittaa iso D sanan perässä. Nauruahan se, kuten myös :) ja surua :(
Osaatko hakea Googlesta urbaani sanakirja. Siellä on paljon näitä mystisiä merkkejä.
- Kurasaapas
mielestäni näen sen joillekin tarkoittavan *hymyä*, ja on vain minun tulkinta voihan se olla muutakin.
siis nauraa kita ammollaan! - DDDDDDDDDDD
Iso D tarkoittaa Dannya.
- Kat.leija
Selventäisikö tämä tuota D:n mysteeriä --> §;-D (hihh-hih)
- Konjakki_
Jess! Iso D on jo meidän ikäluokkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096796Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M974453L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453749TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133150Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281748- 661168
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551143- 91129
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2001128Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481100
