Ydinperheiden aikakausi on ohi

sen hehkutus on sammunut aikaa sitten. Nyt on noussut vahvasti esiin perhe jossa on monen lapsia eri vanhemmilta ja uusia puolisoita, miehiä ja naisia, nyt on vallassa suvaitsevaisuus ja yhteenkuuluvuus. Vanhat kalkkeutuneet systeemit ovat mennyttä aikaa.
On hienoa kuulua yhteisöön missä on paljon väkeä, jokainen oppii kaikilta jotain ja heillä on useita aikusia elämässään tuomassa erilaisia nkökantoja vanhanaikasiin asioihin.
Ei ole enää omia lapsia omia äitejä ja isiä, vaan kaikki toimii yhdessä. Talot on isoja tai sitten on monta taloa missä vietetään aikaa, jokaisella aikuisella oma talo ja sinne mennään kuin kotiin kun se on se koti.
Rahasta ei tapella, sillä kaikki maksaa kaiken ja loppukuusta tasataan potti tai velat , tulot ja menot.
Minusta ei kyllä olisi tuohon, tahdon olla oman kodin valtaias ja rauhassa.
Ilmianna
Jaa

47 Vastausta

Tavallaanhan tuo on paluuta entiseen, sillä ydinperhehän on aivan uusi 1900-luvun puolivälin amerikkalainen keksintö.

Erona entiseen lähinnä se, että ihmisillä on nykyään enemmän asuntoja. Ennenhän samassa asunnossa asui monta sukupolvea eikä mitään ydinperheitä ollut olemassakaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Sekoitat kätevästi sukupolvet ja "puolisopolvet". Mikäli "puolisopolvet" asuvat kaikki samassa, kyseessä on kommuuni (kuten hipeillä 60-luvulla).
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
älä_oikaise kirjoitti:
Sekoitat kätevästi sukupolvet ja "puolisopolvet". Mikäli "puolisopolvet" asuvat kaikki samassa, kyseessä on kommuuni (kuten hipeillä 60-luvulla).
Mutta ennen ei siltikään juuri ollut mitään ydinperheitä. Lisäksi perheissä asui paljon muidenkin kuin puolisoiden keskinåisiä lapsia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ydinperhe on paras perhe. Sääli että on ihmisiä jotka tekevät sen mahdottomaksi. Jokaisen pitää kunnioittaa toisten perheitä eikä mennä hajottamaan perheitä. Syy on aina sen rikkojan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Mikä nyt on kellekin se paras, kukin taaplaa tyylillään, antaa kaikkien kukkien kukkia.
Tuskin nyt kukaan kenenkään perhettä hajoita , kyllä se hajoittaja on siellä perheen sisällä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ydinperhe on uusi keksintö ja todettu pedemmän päälle kaikin puolin toimimattomaksi. Toki löytyy muutamia harvoja poikkeuksia joilla se toimii, mutta nämä ovat niin marginaaliryhmää, että niitä pitää tosiaan pitää erikoisina poikkeuksina ja osoituksena siitä, että mitä ihmeellisemmät mallit saattavat joidenkin kohdalla jopa toimia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
"On hienoa kuulua yhteisöön missä on paljon väkeä, jokainen oppii kaikilta jotain ja heillä on useita aikusia elämässään tuomassa erilaisia nkökantoja vanhanaikasiin asioihin. Ei ole enää omia lapsia omia äitejä ja isiä, vaan kaikki toimii yhdessä. Talot on isoja tai sitten on monta taloa missä vietetään aikaa, jokaisella aikuisella oma talo ja sinne mennään kuin kotiin kun se on se koti."

Ei todellakaan ole asioiden laita meidän perheessämme. Äiti ja isä on 100% aitoja omia lapsellemme. Me toimimme yhdessä eikä perheeseemme tule koskaan ulkopuolisia, näitä "useita eri aikuisia" ja heidän jälkikasvua. Kotimme on linnamme, jota puolustamme ulkopuolisilta kaikin voimin. Kaikkia perheenjäseniä pitää kunnioittaa ja rakastaa, muussa tapauksessa homma ei toimi. Ehkä aloittajan olisi kannattanut harkita tarkemmin kenen kanssa niitä lapsia alkaa hankkimaan. Kyllä lapsen kannalta paras on että vanhemmat on ja pysyy samoina (yleistäen), mutta ainahan ei elämä mene ihanteellisesti, joku voi alun jälkeen paljastua alkoholistiksi tms., mutta ehkä silloin niitä lapsia on hankittu liian nopeasti. Olimme 6 vuotta yhdessä ennenkuin saimme lapsen, siinä ajassa ehti varmistua että yhteiselo meidän, tulevien vanhempien kesken, sujuu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Hah, haa. Ettei rouva siellä taas esitä niin hyvää ihmistä. Toisaalla piehtaroi saunailloissa toisten ukkojen kanssa saadakseen valtaaja kaksinkertaista palkkaa. Olipa isoja vötkäleitä ja otettiin parikin samalla kertaa. Rouva ei tyydy pieneen, mutta esittää niin hyvää ihmistä ja niin siveää ydinperhettä. olevbinaan joku taiteilija. Kauka tahnsa osaa noita käsitöitä, mutta ei jhalua pärstäänsä sen vuoksi lehteen, kuten LINSSILUDE rouva. "Kattokaa nyt meitä ja meidän hienoá perhettä".
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Uusioäidin kannalta olisi kaikista paras, jos mies ei toisi niitä lapsosiaan uuteen perheeseensä, se ei ole kiva asia kaikkien kannalta. Miehen lapsilla on jo äiti, mihin he tarvii uutta äitä? Eihän uusi äiti saa edes komentaa ja vaatia mitään vaan pitää kohdella kuin kukkasta, se ei ole kivaa. Jos uudella äidillä on jo omat lapset ja on yhteisiä niin kyllä hyvin voi mies jättää omansa siitä systeemistä pois, kyllä on yhdelle naiselle tarppeksi jo omissa. Kuka on semmoinen joka ilmaseksi hoitaa ja kasvattaa kenenkään lasia? Uusi äiti ei ole perhepäivähoitaja.
Raha kyllä ratkasee, jos niistä maksettaisiin, niin kyllä kasvatettaisiin mutta jos ei niin se on ei.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
14 VASTAUSTA:
Suostuisitko itse hylkäämään omat lapsesi?

Eiväthän lapset uutta äitiä tarvitsekaan, jos heillä on jo äiti. Mutta kyllä lapset haluavat molemmat vanhemmat jos vain mahdollista, ja vanhemmat haluavat tietenkin myös omat lapsensa. Ei omia lapsia voi vaihtaa vieraisiin lapsiin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mitä.häh kirjoitti:

Kyllä voi vaihtaa,monet miehet on vaihtaneet. Hoitelevat vieraan naisen lapsia joka päivä mutta omia vaan kerran kuussa. Eikä se ole vaihtamista, kyllä lapsetkin sen tajuaa. Isä hylkäsi heidät kun pitää hoitaa j amaksella vieraita lapsia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
miehetpakotettujättää kirjoitti:

Ehkä sun tuttavapiirissäsi on tuollaisia ääliöitä, omassani ei ole.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1säpappa kirjoitti:
Ehkä sun tuttavapiirissäsi on tuollaisia ääliöitä, omassani ei ole.
Ei niitä tarvi tilastoida onko vai ei, niitä vaan on. Ei tarvi pitää kirjaa huonoista miehistä vaikka mihet pitävät kirjaa huonoista vaimoista, jotka ei tee mitään ja rahastaa ex miestään eron jälkeen????? Kuka ei tee mitään ja kuka rahastaa ja ketä?
Kyllä se mies ei tee mitään eron jälkeen, ja kyllä rahastaa ex perhettään, kun samaa sen vaivaisen 150 e kk, niin muuta ei tarvi ja ex akka maksaa loput. Se jos mikä on rahastamista, vierittää kaiken vastuun ja kustannukset exakalle.
Sano mitä sanot, mutta sinähän oletkin mies, jonka ei tarvi....
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tuon systeemin mukaan ei sinunkaan lapset käy koskaan isällään, koska siellä myös äitipuoli joka hoitaa vaan omansa ja yhteiset jos niitä on, jos sun ääliö ex miehesi ei lapsistaan välitä, niin miksi pistää vahinko kiertämään , jos sun nyky miehesi lapset haluaa isälleen ja isä haluu tavata lapsensa, niin heille se suotakoon ,sinä voit sillon painua kakaroinesi hevon vittuun sieltä ,jos noin ahdistaa.
Tuolaanen akan nyt mieskin heittää pihalle alta aikayksikön.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
miehetpakotettujättää kirjoitti:
Kyllä voi vaihtaa,monet miehet on vaihtaneet. Hoitelevat vieraan naisen lapsia joka päivä mutta omia vaan kerran kuussa. Eikä se ole vaihtamista, kyllä lapsetkin sen tajuaa. Isä hylkäsi heidät kun pitää hoitaa j amaksella vieraita lapsia.
Vain ja ainoastaan teillä on noin ja ihan sun ansiosta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
tajuukkony kirjoitti:
Ei niitä tarvi tilastoida onko vai ei, niitä vaan on. Ei tarvi pitää kirjaa huonoista miehistä vaikka mihet pitävät kirjaa huonoista vaimoista, jotka ei tee mitään ja rahastaa ex miestään eron jälkeen????? Kuka ei tee mitään ja kuka rahastaa ja ketä?
Kyllä se mies ei tee mitään eron jälkeen, ja kyllä rahastaa ex perhettään, kun samaa sen vaivaisen 150 e kk, niin muuta ei tarvi ja ex akka maksaa loput. Se jos mikä on rahastamista, vierittää kaiken vastuun ja kustannukset exakalle.
Sano mitä sanot, mutta sinähän oletkin mies, jonka ei tarvi....
Ei tarvitse tilastoida ei, riittää kun katson lähipiiriäni niin siellä ei ole yhtään lapsiaan hylännyttä isää.

Kerro mulle muuten (en yritä edes koittaa, kiinnostaa ihan mielenkiinnosta vain tietää) miten isä voisi mitenkään rahastaa lapsensa äitiä. Toisinpäinhän se on ihan helppoa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1säpappa kirjoitti:
Ei tarvitse tilastoida ei, riittää kun katson lähipiiriäni niin siellä ei ole yhtään lapsiaan hylännyttä isää.

Kerro mulle muuten (en yritä edes koittaa, kiinnostaa ihan mielenkiinnosta vain tietää) miten isä voisi mitenkään rahastaa lapsensa äitiä. Toisinpäinhän se on ihan helppoa.
Maksamalla liian pieniä elareita eikä hoida omia lapsoia lapisaan. Eikö ole selvästi sanottu?
Mies maksaa 150 e kk ja se on siinä, mutta äiti hoitaa 24 tuntia vuorokaudessa ja maksaa kaiken ylimääräisen kulut sekä hintojen nousun, mieheen se ei vaikuta. Se on rahastamaista käyttämällä ex vaimoa hyväksi, hän mkasaa miehelle summa n aina sama. Puoliksi kulut ei mene.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
djfljladjladfjö kirjoitti:

Antakaa sitten miesten hoitaa enemmän lapsiaan. Sillähän tuo selviää.

Tietysti voitte halutessanne myös vaihtaa osia, ja nähdä omia lapsianne vain pari kertaa kuussa ja maksaakin siitä hyvästä. Suostuisitko siihen?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1säpappa kirjoitti:
Antakaa sitten miesten hoitaa enemmän lapsiaan. Sillähän tuo selviää.

Tietysti voitte halutessanne myös vaihtaa osia, ja nähdä omia lapsianne vain pari kertaa kuussa ja maksaakin siitä hyvästä. Suostuisitko siihen?
En. Minä olen äiti joka haluaa olla lasten elämässä aina, en hylkäisi heitä kenenkään vuoksi.
Miehet vetoaa ainasiihen ettei saa nähdä lapsia???? Teko syy.
Eiex vaimon tule pitää huolta siitä että isä näkee lapsia, kyllä se on miehen oma tehtävä. Helppo syyttää ettei äiti anna lapsiaan kun itse ei viitsi tehdä asialle mitään. On puhelimet ja netit ym...mutta mies on laiska ja odottaa aina valmista, jos ei tule valmista eteen syy on sitten muiden kun oman laiskuuden niinkö?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
papelletiedoksi kirjoitti:

Naisillahan tuo on helppoa: he voivat vaihtaa miestä kuin paitaa, ja lapset seuraavat kiltisti mukana. Yhteiskunta ja miehet maksaa.

"Eiex vaimon tule pitää huolta siitä että isä näkee lapsia, kyllä se on miehen oma tehtävä."

Nyt kannattaisi vilkaista hieman lakitekstiäkin. Vink vink.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
niih kirjoitti:

Meinaat että vain naisill aon velvollisuuksia.
hoidat lapset yötä päivää
maksat heidän kulunsa
hoidat isän taapamiset, soitat, viet ja haet ja ruokit
viet päivähoitoon, ja kouluun, käyt kaupassa, teet ruokaa, siivoot, pyykkäät, autat läksyissä hoivaat sairaana... ja miljoona muuta homma ÄIDILLÄ.

Ja isät senkun oottaa valmista, Niinkö meinaat???

No niinhän se on isät löhää sohvalla ja oottaa koska exxä tuo lapset ja hakee.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
miestenelämäonhelppoo kirjoitti:

Ihan pakko laittaa tähän väliin isän kommentti, kun oli hänen vuoronsa ottaa lapset viikonlopuksi: "Tää viikonloppu ei käy, ku mun pitää pestä pyykkiä" :D :D
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
miestenelämäonhelppoo kirjoitti:
Meinaat että vain naisill aon velvollisuuksia.
hoidat lapset yötä päivää
maksat heidän kulunsa
hoidat isän taapamiset, soitat, viet ja haet ja ruokit
viet päivähoitoon, ja kouluun, käyt kaupassa, teet ruokaa, siivoot, pyykkäät, autat läksyissä hoivaat sairaana... ja miljoona muuta homma ÄIDILLÄ.

Ja isät senkun oottaa valmista, Niinkö meinaat???

No niinhän se on isät löhää sohvalla ja oottaa koska exxä tuo lapset ja hakee.
Kerros mulle, miksi äidit niin harvoin hyväksyvät vuorohuoltajuuden tai isän lähihuoltajuuden, vaikka he pääsisivät siinä niin paljon helpommalla.

Kyse on vallankäytöstä (ja joillain ehkä rahanahneudestakin), ei siitä että lastenhoito olisi niin raskasta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kyllä se on nähty, ku on monta aikuista ja sun ja mun lapset jne jne. SOPPA siitä syntyy, eikä mikään hyvä soppa. Riidellään rahasta, riidellään kasvatusmetodeista, riidellään ihan muuten vaan... Ja lapset kärsii
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Höpö, höpö älä yleistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Minä hyppäsin pois kyydistä tuollaisesta sekamelskasta. Helponpi olla yksin lasten kanssa, kun että siinä on vieras omiensa kanssa kasvattamassa minunkin lapsiani.
Yhtä riitaa se oli ja aina tein jotain väärin joko exän tai nykyisen mielestä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ydinperhe on paras, ei sitä uusilla ihmisillä paikkailla, haukkuvat vaan lapsia ja kiusaavat. Miksi kukaan edes haluaa ottaa uuden akan itselleen kun siitä ei synny muuta kuin enemmän harmia ja siinä menee koko suku ja perhe samantien. Mitään ei jää jälelle kuin tuskaa ja paskaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Totta, mikä ottaa lissun.
Jotkut hullut ovat ottaneet, minä en.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
LissuOnFörbi kirjoitti:
Totta, mikä ottaa lissun.
Jotkut hullut ovat ottaneet, minä en.
Olet vaan katkera lissulle joka on erittäin fiksu ja asiantunteva. Sinä mollaat häntä kun et kestä omaa tietämättömyytä ja pelko on sulla aina vieraana, että et riitä kenellekkään.
Lissun ottaisi kaikki, mutta hän on sen verran voimakastahtoinen nainen ja fiksu ettei huoli ketä tahansa, rima on satoijen metrien korkeudessa.. sinne harva ylettää.
Kannattaisko sunkin alkaa sivistämään itseäsi, ette jää hännille, tai olet jo siellä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
lissufanclub kirjoitti:

Tietysti mollaan naista, joka kiusaa lapsiaan estämällä heitä tapaamasta heille rakkainta ihmistä koko maailmassa: omaa isäänsä.

Voimakastahtoisia ovat myös uhmaikäiset kakarat, eikä lissu heistä mitenkään eroakaan. Lissun rima on korkealla vain siksi, että se olisi mahdollisimman helppo alittaa, mutta kontaten kyllä alittaa melkein minkä riman tahansa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kun se olisikin oppimista, mutta kun saisitte olla tuollaisen porukan seinäkärpäsenä ja kuunnella mitä tapahtuu, kun sinun, minun, teidän ja meidän lapsia. On myös sitten niitä etävanhempia ja lähivanhempia ja jokaisella omat mielipiteensä, joissa taistellaan kuin sodassa ja nämä lapset jäävät jalkoihin ja heitä heitellään kuin esineitä, moititaan, haukutaan, ja pyritään ajanmaan kotoa pois, vaikka mitään mahdollisuutta yksin elämiseen ei vielä ole. Koulutuskin jää vähäsiseksi, kun vanhemmat elävät koko elämänsä tuota uutta rakastumista aina uudestaan uuden kumppanin kanssa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Se onkin, jos taistellaan kuin sodassa.

Oikeasti voi olla vain meidän lapsia, mutta pitää ymmärtää, että lapset eivät ole vain meidän. Lapsistamme täytyy aina pitää huolta. Myös silloin kun vanhemmat eroavat.

Mikä tässä on vaikea ymmärtää?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mutta millä saisi niiden perheenrikkojien päähän iskostettua että perheitä ei saa rikkoa!!!! Miksi se rikkominen on kivaa? Miksi halutaan lapsista isättömiä??? Mikä siinä on niin ihanaa että pitää haojittaa sitä mitä itsellä ei ole? Ehkä juuri siksi.
Miten mies voi katsoa lapsiaan ja vaimoaan silmiin, kun lentää perheenrikkojien matkaan, niin no eivät kaikki kehtaakkaan vaan jättää lapset ja vaimon saman tien. Toki se hävettää ja paermpi olla poissa näkyvistä kuin myöntää et virheen tein!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Perheet voivat rikkoontua ilman aktiivista rikkojaakin, eikä vanhempien ero tarkoita sitä, että lapsi jäisi ilman toista vanhempaa. Useimmiten jos toinen vanhempi etääntyy lapsista, syynä on se toinen vanhempi, joka yrittää tarkoituksella — täysin itsekkäästi ja vähääkään lasten tunteista välittämättä — etäännyttää sitä toista vanhempaa.

Lissu, ymmärrät varmaan että tarkoitan etäännyttäjällä lähivanhempaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kysy sitä siltä perheenrikkoja ukoltasi ja itseltäsi, miksi ukkosi rikkoi perheenne.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kysykysy kirjoitti:
Kysy sitä siltä perheenrikkoja ukoltasi ja itseltäsi, miksi ukkosi rikkoi perheenne.
Voi voi, kaikkea voi tapahtua muta ei itäisi ainakaan semmoista tapahtua mikä on tarkoituksella tehty. perheenrikkominen on tarkoistuksella tehty, se rikkoja miettii että rikkoo ja toteuttaa tekosensa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
kadjfalöjflsöjfaö kirjoitti:
Voi voi, kaikkea voi tapahtua muta ei itäisi ainakaan semmoista tapahtua mikä on tarkoituksella tehty. perheenrikkominen on tarkoistuksella tehty, se rikkoja miettii että rikkoo ja toteuttaa tekosensa.
Niinkö se perheenrikkojaukkosi sanoi ,tarkoituksella hajoitti perheenne, ehkä kyllästyi sinuun ja ehkä sinäkin olit tuottanut pettymyksen moneen kertaan, ei ne ukot nyt sellaista kestä et muija tuottaa pettymyksiä haukkuu ja komentaa.7
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Tämä keskustelu pitäisi käydä jollain muulla palstalla? Mitä nyt omaa perhettäni ja muita vastaavia ei-uusperheitä olen sivusta katsellut, niin olen huomannut että suurinpiirtein tasapainoisimmat ja onnellisimmat lapset kasvavat ns. ydinperheissä, silloin kun perheessä vanhemmat ovat normaaleja, terveitä ihmisiä ja rakastavat toisiaan ja lapsiaan paljon.

Uusperheissä on enemmän ongelmia jopa silloin, kun uusperhevanhemmat ovat ihan normaaleja terveitä ja rakastavat toisiaan ja yhteisiä ja ei yhteisiä lapsiaan. Mistä tämä sitten johtuu? No, lapset kuitenkin kaipaavat sitä, että heidän ikiomat vanhempansa pystyisivät rakastamaan toisiaan ja asuisivat yhdessä. Kaipa tämä lapsen kehittyvää itsetuntoa parhaiten tukee, mutta toki ydinperheessäkin lapsi voi kasvaa vinoon, silloin kun kaikki perheenjäsenet eivät anna täyttä panosta perheen hyvinvointiin.

Molemmissä perhemuodoissa on toki "järjestelyjä", jotka eivät lasten kannalta ole parhaat mahdolliset. On myös alkoholismia, huumeita, mielenterveysongelmia, narsismia, väkivaltaa.

Huonoa ydinperhettä parempi vaihtoehto on hyvä uusperhe, mutta tietenkin paras vaihtoehto on hyvä ydinperhe. Sitä ei käy kiistäminen.
Ilmianna
Jaa
Minun tyttäreni erosi miehestään odottaessaan toista lasta. Nyt miehen uusi perhe haluaa luokseen tyttäreni lapsia. Minusta se on aivan kauheaa, koska tyttäreni mies lähti ja jätti tyttäreni. Nyt tuen tytärtäni kaikin mahdollisin tavoin; hän asuu luonani. En kuitenkaan hyväksy sitä, että lapsen lapseni joutuvat tapaamaan ex-isänsä uutta vaimoa ja tämän lapsia. Todella törkeää. Ja suuri vääryys, etteivät lapseni lapset saa asua ydinperheessä, johon kuuluvat toki mummu ja pappa ja tyttäreni sisarukset eli kaikki minun lapseni ja heidän lapsensa. Niin ja kotieläimet, sillä olemme todella eläinrakkaita. On hevosia, kaneja, koiria ja kissoja sekä puutarha, jota lapset hoitavat heti kun kynnelle kykenevät.
Ihanaa asua suurperheessä - kuitenkin ydinperheessä, jolloin voimme aina juhlia yhdessä. Orjanamme on eräs kokkipoika, joka joskus asui luonamme. Nykyisin hän tekee mitä käskemme, eli valkosuklaakakkuja yms. Näin saamme aina tarjoilut todella edullisesti ja sellaisina, kuin itse haluamme.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Väittää, että lähti, kun ei jaksanut asua meidän tyttären vanhempien kanssa. Ajatelkaa, miten edullisesti sai asua luonamme, mutta ei arvostanut. Sanoi toiseksi syyksi, että tyttäremme muka määrää kaikesta, kuten hirsitalon rakentamisesta ja yleensä kaikesta. Totuus on kuitenkin, että tällä tontilla MÄÄRÄÄN MINÄ.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
No ei tietenkään johan se on lapsille julmuutta ja kiusaa. Ei kukaan fiksu äiti anna omia lapsia vieraalle sutturalle herranen aika sentään. Lpasia pitää suojella eikä heitellä sutturalta toiselle vaan sen takia että suttura rikkoi lapsen perheen ja kiilaa nyt lapsen ja isän väliin leikkien jotain perhettä toisten lapsilla ja miehillä.
Itse en koskaan antanut omia lapsia miehe luokse jos siellä olisi ollut yhtään sutturaa, täys kielto. En halunnut että yksikään suttura haukkuu ja pelottelee lapsiani tai tulisi meille ausmaan ja haukkumaan. Minä keilsin miestä ettei tuo sutturoita meille emmehänmekään mene sitä ktatosmaan. Lasten eikuulu nähdä isän sutturoita saavat huonja viakutteita ja menevät täysin pilalle. Äidin kuuluu suojella lapsiaan.
Mies onneksi ei pakottanut mietä ottamaan sutturoitameille asumaan eikä pakottanut meitä näkemään ja menemään sutturoiden kotiin onneksi, tajusi suojella meitä ja piti sutturat poissa silmistämme, onneksi. Emme lasten kanssa varmasti tuntisi enää toisiamme jos sutturat olisi tuleleet meille asumaan, niin väärillä tiellä ja hunnigolla olisimme. Juoppoja ei kiitos kotiimme.
Nyt on ihanaa kun lapsetkin sanovat että olen maailman paras äiti kun kielsin sutturoiden meille tulon, ovat ihania aikuisia perheellisä itsekin jo. Olisi hirvee ajatuskin että mies toisi sutturoitaan meille, miksi ihmeessä sitten hylksi ja vaihtoi lapset sutturoihin jos kuitenkin haluaisi tuoda sutturat meille ? Ihan älytöntä, jos ei tykkää omista lapsista niin miksi tuoda sutturat meille? Ei onnistunut ikinä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
No ei tietenkään johan se on lapsille julmuutta ja kiusaa. Ei kukaan fiksu äiti anna omia lapsia vieraalle sutturalle herranen aika sentään .Lpasia pitää suojella eikä heitellä sutturalta toiselle vaan sen takia että suttura rikkoi lapsen perheen ja kiilaa nyt lapsen ja isän väliin leikkien jotain perhettä toisten lapsilla ja miehillä.
Itse en koskaan antanut lapsia miehe luokse, jos siellä olisi ollut yhtään sutturaa, täys kielto. En halunnut että yksikään suttura haukkuu ja pelottaa lapsiani tai tulisi meille ausmaan ja haukkumaan.Minä keilsin miestä ettei tuo sutturoita meille emmehänmekään mene sitä ktatosmaan. Lasten eikuulu nähdä isän sutturoita saavat huonja viakutteita ja menevät täysin pilalle. Äidin kuuluu suojella lapsiaan.
Mies onneksi ei pakottanut meitä ottamaan sutturoitameille asumaan eikä pakottanut meitä näkemään ja menemään sutturien kotiin onneksi, tajusi suojella meitä ja piti sutturat poissa silmistämme onneksi. Emme lasten kanssa varmasti tuntisi enää toisiamme jos sutturat olisi tuleleet meille asumaan niin väärillä teillä ja hunnigolla olisimme. Juoppoja ei kiitos kotiimme.
Nyt on ihanaa kun lapsetkin sanovat että olen maailman paras äiti kun kielsin sutturoiden meille tulon, ovat ihania aikuisia perheellisä itsekin jo. Olisi hirvee ajatuskin että mies toisi sutturoitaan meille, miksi ihmeessä sitten hylkäsi ja vaihtoi lapset sutturoihin jos kuitenkin haluaisi tuoda sutturat meille ihan älytöntä jos ei tykkää omista lapsista niin miksi tuoda sutturat meille? Ei onnistunut ikinä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Etkö sinä miesrukka ole vieläkään saanut lääkitystä kuntoon? Eikö siellä Raisiossa ole mitään terveydenhoitoa?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
SoitaLääkäriin kirjoitti:
Etkö sinä miesrukka ole vieläkään saanut lääkitystä kuntoon? Eikö siellä Raisiossa ole mitään terveydenhoitoa?
puhutko "munattomasta miehestä-" joka varastanut, vieraannuttanut "äidin-" kanssa lapset lapsen omalta isältä-
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Varokaa Kankkusta duo-laihispilleriä!!!!!!!!! Huijausta koko asia, vaikka tohtorin kera asiaa vakuutellaankin. Rahoja ei palauteta, vaikka lähetyksen palauttavatkin.
Ilmianna
Jaa
Ei täälläkään pidetä Juhanavartiaisen äänensävystä.
Ilmianna
Jaa
Yhden pahan kuollessa ne ottavat sopivan valtaansa moninkerroin. Kun hyvät eivät tehneet mitään.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Ydinperheiden aikakausi on ohi

sen hehkutus on sammunut aikaa sitten. Nyt on noussut vahvasti esiin perhe jossa on monen lapsia eri vanhemmilta ja uusia puolisoita, miehiä ja naisia, nyt on vallassa suvaitsevaisuus ja yhteenkuuluvuus. Vanhat kalkkeutuneet systeemit ovat mennyttä aikaa.
On hienoa kuulua yhteisöön missä on paljon väkeä, jokainen oppii kaikilta jotain ja heillä on useita aikusia elämässään tuomassa erilaisia nkökantoja vanhanaikasiin asioihin.
Ei ole enää omia lapsia omia äitejä ja isiä, vaan kaikki toimii yhdessä. Talot on isoja tai sitten on monta taloa missä vietetään aikaa, jokaisella aikuisella oma talo ja sinne mennään kuin kotiin kun se on se koti.
Rahasta ei tapella, sillä kaikki maksaa kaiken ja loppukuusta tasataan potti tai velat , tulot ja menot.
Minusta ei kyllä olisi tuohon, tahdon olla oman kodin valtaias ja rauhassa.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta