Kiihkeä muodokas tätini

tädinnussijajätkä

Olin jo pikkupojasta lähtien ollut kuumana tätiini Raijaan. Hän on nykyään jo yli kuusikymppinen, enkä minäkään ole enää mikään pikkupoika. Muistan eräänä kesänä olimme sukulaistemme mökillä meitä lapsia oli paljon ja juoksimme saunan ja järven väliä koko päivän. Olin tuolloin ehkä kaksitoistavuotias. Alkoi olla jo alkuilta ja naisten vuoro oli tulla jo saunaan. Raija tuli meitä ensimmäisenä hätistelemään pois saunasta. Istuin serkkujeni kanssa lauteilla ja katsoin kun heidän äitinsä riisui bikiniensä yläosan en voinut olla tuijottamatta niitä isoja ihmeellisiä rintoja…

Hieman vartuttuani Raija tuli eräissä sukujuhlissa hakemaan minut tanssimaan. Olin jo kasvanut melkein miehen mittaiseksi ja olin tätiäni pidempi niinpä minulle avautuikin upea näkymä kun katsoin alas seuratakseni tanssiaskelia. Näin vain kaksi isoa rintaa ja niiden välisen syvän välin. Raija huomasi tuijotukseni ja alkoi härnätä minua lisää. Housuissani oli jo ahdasta kaluni seisoi jo aivan täysillä. Raija painoi lanteitaan minua vastaan ja vinoili: älä ole noin jäykkä tanssi vaan ihan rennosti. Naamani hehkui punaisena olin varma että kaikki tuijotti minua mutta kukaan ei katsonut sen enempää meitä kuin muitakaan. Kappale loppui ja irtauduimme toisistamme minä aivan nolona kulli pullottaen housuissa kiirehtien pois tanssilattialta, mutta Raija kaappasi minut käsikynkkään ja sanoi että käydään ulkona vähän jäähdyttelemässä. Kävelimme ulos pihaan Raija kiitti tanssista ja pyysi anteeksi. ”En voinut olla kiusaamatta sinua kun huomasin miten kiihotuit tanssiessa. Et ole tainnut olla vielä kovin tyttöjen kanssa naisista puhumattakaan. Parempi kuitenkin että tanssimme pysyy meidän välisenä vai mitä?” Odottamatta vastausta Raija kääntyi ja meni sisään jättäen minuun jälleen kerran unohtumattoman kokemuksen.

Runkkailin useasti ajatellen puristelevani ja imeskeleväni Raijan rintoja. Insesti, sitähän seksi tädin kanssa olisi, mutta kuitenkin se pysyi haaveissani. Kunnes sitten seuraavana kesänä menin heillä käymään tarkoituksena lähteä serkkupoikien kanssa rokkikeikalle. Olin heillä jo aikaisin iltapäivällä, pojat ja setäni olivat vielä töissä niinpä olimme Raijan kanssa kahdestaan. Tätini laittoi kahvit ja katselin häntä miettien uskaltaisinko tehdä mitään, kullini oli jo miltei täydessä seisokissa. Hänellä oli päällään vaaleanpunainen liivi ja siniset shortsit. Liivissä oli syvä kaula-aukko ja napitus alkoi rintojen kohdalta. Välillä näin vilahduksen valkoisista rintsikoista. Istuimme vastakkain ja tuijotin hypnoosissa tätini tissivakoa. Hän huomasi sen ja kysyi kiusoitellen, haluaisinko taas tanssia vai haluaisinko kokeilla tissejä. Raija nousi ylös ja tuli eteeni, hän puristeli rintojaan, haluaisitko? Raija istui syliini, painoi rintansa naamaani vasten. ”Pieni varoitus sinulle. Olen nymfomaani ja haluan kaiken.”

Teemme sopimuksen. Saat minua aina silloin tällöin ja minä saan sinulta vähintään kahden viikon spermalastit. Eli et runkkaa etkä nussi tyttöjä ennen sitä. onko sovittu? Raija hankasi vittuaan kovaa kulliani vasten en voinut muuta kuin myöntyä. Hän avasi liivin napit ja painoi vielä valkoisten pitsikuvioiden peittämät rintansa jälleen naamaani vasten. Hänen lantionsa liikkui koko ajan. Raija minulta tulee kohta sain ähkäistyksi. Et saa tulla vielä. Laukaiset minut ensin. Raija veti paitani pois päältäni ja työnsi minut selälleen pirttipenkille. Hänen shortseissaan oli haaroissa märkä laikku. Raija riisui housunsa pois ainoastaan rintaliivit päällään hän istui rintani päälle takapuoli naamaani päin. Raija painoi märän vittunsa naamaani vasten ja aloitti lantiollaan liikkeen. Tätini nai naamani. Uskomatonta, niin usein umelmoimani tädin pillu oli siinä aivan kasvojeni edessä!

Työnnä kielesi vittuuni, hän huohotti. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta, karvainen märkä vittu hieroi naamaani. Raija kaivoi kullini esiin ja runkkasi sitä. Nenäni oli Raijan anuksessa ja hänen lantionsa vauhti kiihtyi. Yhtäkkiä tunsin kullini ympärillä kovan puristuksen ja Raijan liike pysähtyi pillu alkoi sykkimään. Naamani upposi kokonaan hänen perseeseen en saanut happea. Kunnes tätini viimein nousi päältäni ja sanoi hyvä poika nyt saat antaa minulle spermaasi. Raija veti housuni kokonaan pois. Makasin edelleen penkillä selälläni Raija tuli jälleen päälleni ja ohjasi kullini sisäänsä. Hän riisui liivinsä pois ja näin nyt nuo ihanat rinnat paljaana edessäni. Kohosin puoli-istuvaan asentoon aloin hamuta nännejä suuhuni. En voinut vieläkään uskoa sitä todeksi, harrastin seksiä tädin kanssa...

Lue koko tarina täältä:
http://pornotarinat.rulaa.com/sukulaisten-valinen-seksi-ja-insesti/kiihkea-muodokas-tatini/

8

5731

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toskii

      Tosi kiihottava tarina

      • Karvainensetäni

        Raija hankasi vittuaan kuumana ja sanoi että käydään ulkona vähän nännejä jäähdyttelemässä. Välillä näin vilahduksen setäni valkoisista rintsikoista. karvainen setäni veti mökillä meitä lapsia perseeseen. Uskomatonta! Runkkailin serkkujeni kanssa sukujuhlissa, tarkoituksena antaa spermalastit tanssiessa pirttipenkille. Nenäni oli setäni anuksessa.


      • märkänaamani

        Uskomatonta, housuni perseeseen tuli märkä laikku. Nenäni oli karvainen ja kullini hehkui punaisena. Nenäni alkoi sykkimään aivan kasvojeni edessä! Raija veti tanssiessa happea perseeseen ja painoi märän naamani setäni perseeseen. Olin tuolloin ehkä kaksitoistavuotias, kulli pullottaen paljaana edessäni. Olen karvainen nymfomaani ja haluan seksiä miehen perseeseen. Minulla oli anuksessa kahden viikon spermalastit ja haaroissa vittu.


    • lastilasse

      Tälle lensi lastit

    • vastenmielistä

      Mulla ei tulisi mieleenkään olla siskon tai veljen lapsen kanssa. Vastenmielistä.

    • fgfsg

      kiihottavaa näin lukien mutta tuskin käytännössä

    • vanhemmistafantasioiva

      Kiihottaa niin helvetistä kaikki tälläset seksitarinat joissa vanhemmat naiset nussii nuorempien kundien kanssa, mitä suurempi ikäero niin sitä parempi vaan ....

      • itekinhaaveilen

        Sanoppa kuule muuta


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      74
      2200
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1721
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      156
      1579
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1368
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1362
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      290
      1217
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1089
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1043
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1042
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      912
    Aihe