Kultaisennoutaja pentu, asumme rivitalossa pääkaupunki seudulla
OSTETAAN
minde
141269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ostattekin jo joku myy. Aikamoinen aika tehdä päätös asiasta..kapakat on kiinni jne. Siis ihan kello 04.00 siis päätitte sitten ostaa koiran??!! No olette ainakin sitten aamunvirkkuja, muttei labbis halua tähän aikaan vielä ulos lähteä. Kannattaisko miettiä vielä kerran?
ketjun aloittajahan on ostamassa kultsua, ei labbista. Ja mitäs se kelleen kuuluu, mihin aikaan ihmiset menee nukkuun tai herää?!?
mutta kuule koiran ulvonta kuuluu! Labbis tai kultsu...sama se. Jos kuitenkin koiraa aletaan hakea netistä tuohon aikaan vuorokaudeta ei voi välttyä ajatukselta, että on tultu kapakasta, on ollut kiva ilta ja koiran ostamisestakin puhetta. Ei kai näillä saamarin palstoilla kirjoteltais mitään jos oltaisiin samaa mieltä kanssasi: mitä se mulle kuuluu, jos jonkun faija on delannut, mitä se muille kuuluu kuinka jonkun jorman mielestä Thaimaan pelastustyöt kusi, mitä se kenellekkään kuuluu mitä minä tänne kirjoitan jne. Niinpä ':pp' (tosi nokkela nimmari muuten), siis mitäpä se sinulle kuuluu mitä minä nettiin kirjoitan ja mitä mieltä olen toisten nukkumaanmeno ajoista jne!!! Tyhmästi jatkettu keskustelu. Käyppä muillakin palstoilla saadaan koko suomi24 keskustelu loppumaan!
KATSOS VAAN JOKU VÄLKKY HEREILLÄ!!!
JOTKUT EHKÄ SAATTAA OLLA TÖISSÄ TÄHÄN AIKAA, JOS YLEENSÄ TIEDÄT MITÄ TYÖN TEKO ON??
Välkky mikä välkky! Työnteko (yhdyssana, jos tiedät mikä yhdyssana on) ei ainakaan ole netissä surffailua! En valitettavasti voi olla enää aktiivisesti työelämässä mukana vakavan sairaiuteni vuoksi. En kuitenkaan ole pahoillani vaan nautin jokaisesta hetkestä jonka voin korjailla esim. sinun tekemiäsi kirjoitusvirheitä netissä. Se on minde 'tähän aikaan' eikä tähän aikaa...mars, mars nukkumaan, että jaksat maanantaiaamuna mennä kouluun!
ei tosiaankaan ole muuta tekemistä, niin lopeta sekin, minkä olit aloittanut! Käyhän muuten aikasi kuluksi rekisteröimässä nikkisi ja kirjoittele vain sillä!!
1. Oletko sinä issu46 vavoja?
2. Minäkö en saa kirjoittaa kuin rekisteröidyllä nikillä?
3. En voi rekisteröityä...vai olenko sen kenties tehnyt??...en voi reksiteröityä, koska en ole niin hyvä, mukava, toisten kanssa toimeentuleva ja luotettava ihminen.
4. Jos en siis rekisteröidy niin tuletko ottamaan invalidilta tämänkin ilon pois ja miten sen ajattelit käytännössä tehdä?
5. Kuinka julma voit olla ja kasvatatko ne lapsesi samaan maailmaan kanssasi?
kappas, taas joku riidanhaastaja ilmaantui siihenniin! Invalidi tai ei, niin silti voisi rekata nickinsä ihan asiallisesti ja edes yrittää käyttäytyä asiallisesti. Mulla lapsi on jo omillaan täysi-ikäisenä, joten nyt vedit ihan väärästä nyöristä sinä!
Lisäski en ole mainitsemasi nicki todellakaan, joten lukutaito oisi suotavaa sullekin...kuka ikinä lienetkään. Mikä nyt sitten teki musta julman? Voi voi sunkin kanssas.
En haasta riitaa. Kaikki alkoi kun yritin pelastaa yhden koiraparan mahdolliselta epäonnelta. Lue ketju ja arvostele sitten. Sorry...lisäsin ikääsi vahingossa 10 vuotta (issu46), sorry vaan. Lukutaito ja kirjoitustaito olisi suotavaa meille kaikille -> lisäksi ei ei kirjoiteta lisäski!!!!! Mikäs sitten minun käytöksestäni muuten teki epäasiallista? Eikö minulle oltu hyvin tylyjä hyvistä aikeistani huolimatta. Ja miksi ihmeessä pitäisi olla koko ajan niin asiallinen, että kuivuu oman nahkansa sisään. Koittaisit sinäkin joskus pukea tunteesi juuri niiksi sanoiksi, joita oikeasti ajattelet. Tekee muuten hyvää. Luin failisi ja luulin, että siinä kehuit itseäsi hyväksi kasvattajaksi??!!
tiedon väärtti ;=)). Mielestäni siellä lukee vastuuntuntoinen kasvattaja, vai eikös?
Olen itse ollut yötyössä, eikä se mielestäni estä koiran ottamista millään lailla. Itselläni niitä oli siihen aikaan 15 ja risat ;).
on vavoja?? Et tosiaankaan voi reksiröityä palstalle mutta voisit yrittää rekisteröityä.
katsomassa näistä:
www.goldenring.fi/pentuvälitys ja/tai
www.vaasanelainkeskus.fi/pentuvalitys
Onnea pennun etsintään!
Kiitos
Löysimme jo pennun, menemme hakemaan ensi viikolla. Onneksi sain oikean osoitteen enkä ainoastaan piruilua..
Hyvää jatkoa sinulle :)
ja onnea uuden tulevan perheenjäsenen kanssa!