Urheilusanomat Kaikki Rion olympialaisista

NigeriaAminatAdenivi

Että koska en nyt ole tähän sarjaan alle 58 kg.
Mies: Sitten sä olet läski.
Mä en aluksi uskonut tähän.
Sun ulkonäköpiirre-vammojen, hoidon ohjelmointi, myös niiden poistamiseen
painostamisen miesvalta käytön, oikeuden myös esiintymisen uskonto toisen ihmisen kehon olemuksen käyttämiseksi

Allekirjoittanut Sini: Mä en ole katso neanderthal, pitkä-aikaisen näkymättömyys-tilan ihannoija.
Ei saa kohdistaa ihmiseen, ihmisenä ihmisestä ihmis-arvon ohjelmaan syntymiseen.
Sellaisen free ra huri, käyttäytymisen ohjailuksi, tai seurailuksi ihmiseen sen teoiksi.
Häntä rankaisten alueelle
Häntä rankaisemalla alueella
itseään varten.
Lokasaari joukkoharha: Hyönteis-gibbon toimintoja esittäen ihmistä, nymfi eläin lintu
Heidän elintilaa oikeuttaen steriliteetein feminismi-aate. Flash-normittomuus
Kehon olemuksesta osto-oikeus, yleistämiseen sisarus-suhteen halventava heidän kuolema, neanderthal rotu, tai heidän luominen siten itseään itsekeskeinen oma mielivalta-ohjelma, eläinsiirroin.
- Te ette voi elää siten.
Hyönteis-gibbon
Väestöliito
A-B-suoraton


Nainen: Joka koskeekin etten ole syntynyt ihmis-arvo velvoite ja saa tulla alueelle
ulkoisesta vuorovaikutus-ohjelmasta, sen käytön ihannointi, ulkoinen auktoriteettiharha, sukupuolenvaihto, -tila.

Sini allekirjoittanut: Että kun meillä on käytössä tällainen a-b suorallinen rytmi-ohjelmointi, ettei saa poistaa koulutuksen yhteydessä.
Että eläimestä eläimenä syntynyt.
Nainen: Joo väestöliittonasi Lokasaari, te ette saa käydä täällä.
Teille ei nimistö oikeus, ihmisenä, ihmisenä syntyneen esittämiseen itseänne varten, eläin neanderthal ihmiskäsityksenä, nymfi oman eläinrodun ulkopuolisena
eläimestä eläimenä syntyneinä.

ja näin järkyttävästi myös suojatyöhön käyttämisenä, nymfi eläin lintu, elin tyyppinen
robotin ulkoinen puuttumisena, ihmisen kehon olemuksen ulkopuolisena, heijastein
kasvoilla
myös demokratia-mukainen pitkä.-aikaisen näkymättömyys-tilan kansanomainen mielivalta käyttö flash-normittomasti nyky-aika infrastruktuurista läheisyydenkyvyttömyys oikeuttamisena pyrkien läheisyydenkyvyttömyydestä, vanki pakonalaisena pitona laaja-alaisesti ymmärtämättä ihmisen inhimillisyyttä


Kuva s. 16
- Tämä on steriliteetin inho ilme, sen täyttymys painostamisen oikeuttaminen.
Kehon alavartalo
inhon tunteiden täyttymys
sen etuosin
myös naisella

luonnon tasapainon ylikuormittaminen ohjelma
luonnon ylikuormittamisen ohjelma
alastomuuden kunnioittaminen jättäminen, kiduttaminen ulkonäköpiirre-vamman hoitamattomuuden käyttö painostamisella tuhonta, ihmis-arvoton ohjelma:
ihmisenä syntynyttä ihmisperäinen kohtaan, kansanomaisesti yksikulttuurinen sosiopaattisuus, ei sen aiheuttaen miestäni veli, avioliitto, sisäinen pikkuveljeni
myös aviomies, Kristian pakkotyöksi!

Mies tumma: Kuva etusivu
- Se häviää heti.
Mies: Tuttava ulkopuolinen
- Se ei käynytkään se mun neanderthal, tähän ikinä.
Sini allekirjoittanut: Että kyllä mulle käy ainakin ilmaston lämmittäminen.
Kun maaperä, maan eri lajien vaihtelut, maan eri muotoina, ei kerran kiinnostanut.
Että se lämmityksetön, poltto-aineeton ja sen jakelu sulkukin bensa sen aiheuttamisena, ei hyvä idea, tarkoituksena. Syrjintäänne, tukevasti...

eläinsiirtoja ihmiseen kohdistuvasti, oikeuttaen
Verotus
Vanhanaikainen
Vankiotto

Romanismi-rasismin kaltainen

Eikö se muka ole ikinä pysyvä se miksi se hius, värjääntyy?

Ei ole
Ei ollut
Ei ole ollut
Olemassakaan
Mies tumma Mika: - Mä nauran.
Sini allekirjoittanut: Ei kyllä hän on syntynyt uudelleen tumma poika-lapsi.
Miksi tänne ei saa matkustaa?
kysytty
- Herran jumala mitä mä semmoisia kysyn.
Erään paikan takia
Erään alue, ja virhe paikan takia
Erään alueen, ja paikan virheen, takia

Ei impulssi 5 sekunttia neanderthalihminen , saa ajaa autoa
Ei ole tarkoitettu liikennöintiin, muiden ihmisten kuljettamiseen...

Nainen: Minä en tiennyt, että sinä olet koko maapallon syntymis-ohjelma.
En tiennyt, etten saa lähestyä kissa-rotu.
En tiennyt, etten saa holhota kehon sisään asettumisena kissarodusta synnytys-kuvitelmin.
En tiennyt, etten saa holhota, lähestyä kissa-rotuna, nymfi esiintymisenä ihminen, heidän alkuperäis-rotuansa itselle käyttämisenä yleis-sivistyksettömästi nyky-aikaan sopimaton tarjoamalla, naiselle.

flexuellt-verkko
ulkoinen ja ulkopuolinen
myös rimo-silmämerkintöjen osalta
ei vihreä liike oikeuttamiseen esittäminen ihminen eläintä varten

Miksi minun pitää juuri tämän miehen kanssa olla?
s. 17
massiivi rodunvaihto, ymmärtäminen eläinrotu, lintu nymfi esiintyminen ihmisenä ja häntä varten siten
Gibbon, hyönteinen
Alkuperäinen
sarda ihmis-arvo ohjelmaton


Että miten esitätkään tätä kentauristi ilmeinä myös kuvat ja asiakasvalvonta?
Myös hänen äitinsä käyttäminen hänen sukuelimien osalta, pakkotyössä pito tai kuoleman aiheuttaminen eläinten valvomiseen niiden pitämiseen pakkotyönä elintarvikkeeksi sukupuolenvaihto-tilaansa palvoakseen yleis-sivistyksettömyydestä tai siten haitaten maapallon kaikkia eri mantere

0

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

        Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
        Pyhäjärvi
        141
        1583
      2. Oivallus

        Mitä olet oivaltanut viimeksi?
        Ikävä
        148
        1081
      3. Miten voi sinun

        tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
        Ikävä
        69
        956
      4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

        Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
        Sinkut
        303
        841
      5. 68
        743
      6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

        ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
        Pyhäjärvi
        56
        723
      7. Rakastan sinua mies

        Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
        Ikävä
        37
        629
      8. Väleistä

        Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        62
        602
      9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

        Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
        Tanssii tähtien kanssa
        7
        601
      10. Missä vaiheessa

        Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
        Ikävä
        33
        571
      Aihe