Tämä nyt ei varsinaisesti liity mitenkään rakkauteen, mutta en löytänyt parempaakaan paikkaa, johon tämä olisi sopinut.
Olisin todella kiitollinen, jos joku edes jaksaisi lukea vuodatukseni, vaikka tekstistä taitaa melko pitkä tullakin.
Elikkä ongelmani on se, että olen viimeaikoina huomannut, ettei minua edes kiinnosta minkäänlaiset suhteet, aloitteen tekemiset tai edes seurustelemisen miettiminen.
Tämä on nyt alkanut askarruttaa ja pelottaa minua suunnattomasti.
Olen nyt 17 vuotias nuoren naisen alku ja täytän 18 alkusyksystä.
Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia ihastuksia tai mieltymyksiä kumpaankaan sukupuoleen, vaikka miltei kaikki tuntemani ikätoverini jo seurustelevat melko vakavastikin.
Tunnen oloni hyödyttömäksi friikiksi, enkä todellakaan tajua mikä minussa on mennyt vikaan.
Olin kiusattu koko peruskouluajan.
Ala-asteella se vielä oli sellaista piilokiusausta, jota en itsekkään huomannut, koska ne tyypit jotka minua kiusasivat esittivät olevansa parhaitakin kavereita kanssani.
Ylä-asteella taas alkoi fyysinen kiusaaminen ja loputtomalta tuntunut syrjintä.
Oli suuri järkytys silloin kun tajusin, ettei minulla ole koskaan ollut ketään todellista ystävää.
Siitä alkoi alamäkeni.
Olen melko itsetuhoinen ihminen, juuri noiden peruskouluaikojen tapahtumien takia.
Varhaisnuoruudessa viiltelin ja poltin itseäni melko ahkerasti ja olin niin hysteerinen, että itkin miltei koko ajan.
Vanhempani eivät vieläkään tiedä näistä asioista, enkä niitä aio heille koskaan kertoakaan.
Ehkä tämä, että olin koulukiusattu on yhteydessä siihen, miksi minusta on tällainen tullut.
Kasvoin myös melko rakkaudettomassa kodissa, joten ehkä se on opettanut minua olemaan näyttämättä tunteitani muille.
En edes tiedä, miksi aloitin tämän kirjoittamisen. Harvemmin edes käyn millään keskustelufoorumeilla.
Minua vaan pelottaa, että vielä parin kolmen vuoden päästäkin olen tässä samaisessa tilanteessa itseni kanssa, yksikseni.
En edes tiedä jaksaisinko sellaista elämää koska ironinen puoli tässä stoorissani on, että vaikka kaikki seurustelu, suuteleminen ja sensuuntainen oksettaakin minua niin paljon, tunnen oloni todella yksinäiseksi ja hylätyksi, koska minusta ei ole koskaan jaksettu välittää juuri paskaakaan.
Olisin todella kiitollinen, jos joku edes jaksaisi lukea vuodatukseni, vaikka tekstistä taitaa melko pitkä tullakin.
Elikkä ongelmani on se, että olen viimeaikoina huomannut, ettei minua edes kiinnosta minkäänlaiset suhteet, aloitteen tekemiset tai edes seurustelemisen miettiminen.
Tämä on nyt alkanut askarruttaa ja pelottaa minua suunnattomasti.
Olen nyt 17 vuotias nuoren naisen alku ja täytän 18 alkusyksystä.
Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia ihastuksia tai mieltymyksiä kumpaankaan sukupuoleen, vaikka miltei kaikki tuntemani ikätoverini jo seurustelevat melko vakavastikin.
Tunnen oloni hyödyttömäksi friikiksi, enkä todellakaan tajua mikä minussa on mennyt vikaan.
Olin kiusattu koko peruskouluajan.
Ala-asteella se vielä oli sellaista piilokiusausta, jota en itsekkään huomannut, koska ne tyypit jotka minua kiusasivat esittivät olevansa parhaitakin kavereita kanssani.
Ylä-asteella taas alkoi fyysinen kiusaaminen ja loputtomalta tuntunut syrjintä.
Oli suuri järkytys silloin kun tajusin, ettei minulla ole koskaan ollut ketään todellista ystävää.
Siitä alkoi alamäkeni.
Olen melko itsetuhoinen ihminen, juuri noiden peruskouluaikojen tapahtumien takia.
Varhaisnuoruudessa viiltelin ja poltin itseäni melko ahkerasti ja olin niin hysteerinen, että itkin miltei koko ajan.
Vanhempani eivät vieläkään tiedä näistä asioista, enkä niitä aio heille koskaan kertoakaan.
Ehkä tämä, että olin koulukiusattu on yhteydessä siihen, miksi minusta on tällainen tullut.
Kasvoin myös melko rakkaudettomassa kodissa, joten ehkä se on opettanut minua olemaan näyttämättä tunteitani muille.
En edes tiedä, miksi aloitin tämän kirjoittamisen. Harvemmin edes käyn millään keskustelufoorumeilla.
Minua vaan pelottaa, että vielä parin kolmen vuoden päästäkin olen tässä samaisessa tilanteessa itseni kanssa, yksikseni.
En edes tiedä jaksaisinko sellaista elämää koska ironinen puoli tässä stoorissani on, että vaikka kaikki seurustelu, suuteleminen ja sensuuntainen oksettaakin minua niin paljon, tunnen oloni todella yksinäiseksi ja hylätyksi, koska minusta ei ole koskaan jaksettu välittää juuri paskaakaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei kuulosta kovinkaan hyvälle..Ei kaikkia tuo seurustelu kiinnosta tai muukaan tuollainen hömpötys. Se tulee varmasti ajallaan ajankohtaiseksi, kun tapaat jonkun mukavan ihmisen joka osittaa mielenkiinota Sinua kohtaan.
Enemmänkin kiinnitin huomiota tuohon, kun mainitist että sinulla on ollut itsetuhosia ajatuksia nuorenpana ja se että olet viillellyt yms. Se on totta että perhesuhteet ja se millaisessa ympäristössä on kasvanut, vaikuttaa suuresti siihen millaiseksi ihminen kasvaa. Jos tosiaan olet jäänyt ilman rakkautta, niin kyllä se todennääkösesti heijastuu sitten myöhemässä vaiheessa elämää. Se voi olla osasyy siihen, että et tunne minkäänlaista mielenkiintoa kumpaakaan sukupuolta kohtaan.
Onko sinulla vieläkin itsetuohosia ajatuksia, vai oletko päässyt niistä yli? Neuvoisin Sinua joka tapauksessa menemään ammattiauttajan puheille, sillä he oikeasti osaavat auttaa. He pystyvät selvittämään mistä on oikeen kyse. Tiedän että ei ole helppoa lähteä vuodattamaan asioita ulkopuoliselle, mutta se kannattaa...usko minua. Käänny esimerkiksi paikkakuntasi terveyskeskuksen puolelle ja pyydä sieltä apua..Toki yksityisellekin voi mennä, mutta hinnatkin ovat sitten ihan toista luokkaa. Terveysasemalta saat todennäkösesti ilmaseksi apua ongelmiisi, sillä olethan kuiteskin vielä alaikäinen.
Toivotan Sinulle onnea elämään ja toivottavasti saat selvitettyä asiasi!