Meillä tulee talo tontin takalaitaan eli piha on talon edessä (kaava määrää). Piha on siis etelään päin. Talo on tiiviillä omakotialueella (Keski-Suomessa) ja katu menee pihan edestä. Olen miettinyt pääni puhki talon sijoittamista. Yleensähän suositellaan isoja ikkunoita ja olohuonetta etelään. Haaveilemme talosta (1,5 krs.)jossa olohuone yläkertaan auki. Eli ikkunapinta tulisi suurena. Sijoittamalla olohuoneen pihalle päin etelään on näkymä suoraan kadulle ja vastapäiseen taloon. Mutta olisi varmasti energiataloudellinen (?). Toinen vaihtoehto olisi Pohjoiseen (pimeämpi), mutta näkymä isoihin kuusiin ja koivikkoon. Tässä ratkaisussa keittiö tulisi etelään (tosin ns. kuistin lipan alle). Olohuone kun on yläkertaan asti auki niin valoa etelästä tulee yläkerran kautta (poikittaisharja, jossa ikuunat) Mitä tekisitte minun sijassani. Valitako jo hyvä näkymä isoihin ikkunoihin vai etelään valon toivossa ja sitten odottaa istuttamieni puiden kasvua (tontti siis täysin sileä tällä hetkellä).
Mainittakoon vielä, että itä-länsi suuntaankaan ei voi isoja ikkunoita laittaa. Kummallakin puolella naapuritalot tosi lähellä.
Kiitollisena lukisin kommenttinne.
Mainittakoon vielä, että itä-länsi suuntaankaan ei voi isoja ikkunoita laittaa. Kummallakin puolella naapuritalot tosi lähellä.
Kiitollisena lukisin kommenttinne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tonttia, tai mieluummin koko aluetta.
Kaavantekijät eivät nykyään (muoti?) tunne kuin 90-asteen kulman.
(ehdotan uudeksi muodiksi "viuhka" -mallin käyttöönottoa)
Ja pitävät mustasukkaisesti kiinni opeistaan ja varsinkin osaamisestaan.
Varsinaiselle suunnittelijalle ei jätetä pelivaroja. Jos saat hankituksi kovaluisen/päisen pääsuunnittelijan, voi hän ehkä takoa kaavasuunnittelijan päähän järkeä. Minä ainakin olen onnistunut.
Tonttisi tyyppi on mahdollisimman hankala, ja moisia ei pitäisi tehdä/muodostaa kuin minimimäärä kaavoitettavalle alueelle. Tyyli tiivis ja matala = kallis ja katala. Ei ole kiva asua HAJUETÄISYYDELLÄ naapurista.
Valitettavasti kaavantekijäksi kelpaa edelleenkin "maanmittari".
Kuulostaa siltä, että jonkinlainen pohjapiirustus olisi jo olemassa? Vai onko tuolle joko-tai ehdottomuudelle muita perusteita? Onko läpitalon olohuone pois suljettu? Käy arkkitehdin kanssa läpi huolellisesti kaikki mahdollisuudet.
Mikäli päädyt laittamaan ikkunat vain pohjoiseen (asuinhuone ei mielellään saisi aueta yksinomaan pohjoiseen), en suosittele isoja ikkunoita olohuoneeseen. Yhtä hyvin voisit laittaa keittiöön/ruokailuun todella isot ikkunat. Keittiössä päivänvalo on aina paikallaan. Olohuoneessa päivänvalon tarve ei ole niin suuri, jos siellä vain katsotaan televisiota.
Mikäli päädyt sijoittamaan olohuoneen etupihan puolelle, keskity istutusten suunnitteluun huolella ja rakenna aivan tienviereen aita. Pensasaita ajaa tehtävän loistavasti. Ei kannata säästä taimien hinnoissa, osta heti kärkeen hieman isommat puut ja puskat. Muista, että ihmisen silmät ovat n. 1,5metrin korkeudella ja jos hän kadulla kulkiessaan katsoo samankorkuisen aidan yli, ei hän näe kuin katon alapinnan.
Valohan tulee yläviistosta, joten korkeammat ikkunat lisäävät valon määrää, mutta parantavat(sinun kannaltasi ehkä huonontavat) näkymää ainoastaan jos vastapäisen naapurin nokikolari katselee katolta sinun olohuoneeseesi.
Arkkitehdin kanssa voitte käydä varmasti läpi näkösuojaukseen ja valonsaantiin vaikuttavia tekijöitä läpi niin paljon kuin haluat. Tietenkin vain sikäli, että suunnittelusopimukseen on sisällytetty luonnosten vertailua jne. Puhtaaksipiirtäjä arkkitehti tuskin tällaiseen ryhtyy.
Mikäli olet valinnut talopaketin ensin ja mietit nyt vain sitä, onko se peilikuvana vai ei, kehottaisin miettimään muitakin vaihtoehtoja. (L-malli, läpitalon olohuone, erillinen ruokailuhuone jne.)
Länsi (-lounas) muuten on paras suunta avata isot ikkunat, paahde ei kesällä ole niin kova ja iltapäivän valo osuu huoneisiin juuri silloin, kun väki alkaa kotiutua koulusta ja töistä. Noh, riippuu tietysti perheen koulu- ja työajoista...
Jos pohjoisessa on kaunis metsikkö niin siitä saa upean näköalaikkunan. Juttu menee niin että silloin aurinko tulee selkienne takaa suoraan metsään ja metsä näyttäytyy koko loistossaan. Tämä on todellinen näköalaikkuna.
Jos laitatte ison näköalaikkunan etelään niin kuin monet tekevät, niin sieltä tulee häikäisevä auringonpaiste ja kuumuus sisään, eikä auringon paistaessa näe ulos juuri ollenkaan häikäisyn takia. Erittäin epämiellyttävää.
Tätä yksinkertaista näköalaikkunan suuntausperiaatetta ei Suomessa olla ikävä kyllä ymmärretty. Mutta sen ymmärtää oikein helposti kun on kuuma kesäpäivä ja edessä luonnonkaunis näkymä. Pohjoisikkunan edessä voi istua ilman kuumotusta ja ihailla täydessä auringonvalossa kylpevää luonnonnäkymää. Olet itse auringossa ja sieltä katselet näkymän vaihtelua vuorokauden eri aikoina.
Eteläikkunoilla on kai haettu jonkinlaista energiataloudellisuutta, mutta yhtä hyvin voit tehdä etelään päin tukevan massaseinän, joka on lämmöntasauksen kannalta varmasti ihan yhtä hyvä vaihtoehto kuin sisään paistava aurinko.
Metsikkö toivottavasti on teidän oma. Ettei käy niin että siihen tulee 5 vuoden päästä elementtikerrostalo. Sitä ei ehkä niin ilokseen katsele, edes oikeaoppisesti suunnatusta näköalaikkunasta.
No olipa mukava lukea, että joku muukin on samoilla jäljillä. Olemme tosiaan alueella ainoat, jotka aikovat laittaa isot ikkunat tuohon metsikköön/pohjoiseen. Tämä ns. vastapäivään soutaminen pisti tosiaan miettimään, että onkohan oikea ratkaisu sittenkään...mutta hyvä kuulla näkemyksesi !
Isojen ikkunoiden lämpötalouteen en ota kantaa, mutta tuli vain mieleeni vielä, että ota huomioon talon korkeus ja sen tekemä varjo siinä metsikön ja ikkunan välissä! Ainakaan terassia siihen ei voi laittaa. (Jos ikkunat ovatkin kakkoskerroksessa, se muuttaa taas asioita.) Näköalaikkunat on kyllä syytä yleensä laittaa sinne näköalan suuntaan!=)
Meillä on kaksi terassia, joista toinen on itään päin ja täysin katettu, toinen taas etelään. Enemmän meillä on käytössä tämä varjoinen terassi, eivät kaikki nauti suorasta auringonvalosta, eikä lapsia voi paahtaa etelä-terassilla.
Kunhan muistaa, että aurinko nousee idästä ja laskee länteen! Se on fakta.