Palasin ensimmäiseltä Berliinin matkaltani ja ilokseni voin todeta miljoonakaupungin katujen olevan tosi siistejä, ei sitten roskan roskaa kaduilla ja tuo valtaisa oluttarjonta kaupoissakin ei näkynyt lainkaan katukuvassa tyhjien pullojen ja tölkkien muodossa, niinkuin meillä kotimaassa. Toki muutama koditon hörhö majaili aseman seudulla, etten ihan pääse kybällä kehumaan. Myös maanalainen on jätetty ilman tageja, spraymaaleja ja sanomalehtiä lattialle, liekö kameravalvonta katossa vaikuttaneen.
Tosi positiivinen kuva jäi tältä osin.
Siisteydestä
7
3960
Vastaukset 7
- Kesädunkkis
Vieläkö roskiksista valuu haisevaa mönjää kadulle? Tätä tuli havaittua erityisesti Alexanderplatzin tienoilla.
- sehrgut
Kyllä vain - Berliini on siisti kaupunki. Tässä melko äskettäin istuimme U-Bahn asemalla ja söimme sämpylät odottaessa: yksi lautasliina lennähti muutaman metrin päähän. Aikomus oli hakea se pois sitten, kun on syönyt sämpylän. Mutta kyllä moni jo sitä ja meitä pitkään katseli ennenkuin ehdimme sen lepattavan karkulaisen noutaa roskikseen.
- mussunmuss
Lauantai iltana kello 8 jälkeen siivooja keräili roskia Alexanderplatzilta ja lakaisu-lakaisu koneella ajettiin ympäriinsä. Ei todellakaan voi suomalaisena valittaa siisteydestä, muutenkaan mäyräkoira papereita ole ympäriinsä kuin suomessa kun kaljaa vedetään pullosta.
- berliininmunkitar
Joo, jostain syystä monet Berliinissä vierailemattomat mieltävät kaupungin likaiseksi ja erittäin rumaksi, jossa pitkästyy kuoliaaksi. Se ei kuitenkaan ole totta, sillä kivoja arkkitehtuurin helmiä on siroteltu eri puolille kaupunkia ja siistimpää kuin kotimaassa on tosiaan. Ostosmahdollisuudet ovat huimat, ohjelmaa löytyy kulttuurista historiaan ja museoihin joka päivälle, ulkoilu onnistuu mainiosti niin kaupungin alueella kuin hieman sen ulkopuolella, liikenne hyvin järjestetty, ravintoloita jokaiseen makuun ja jopa lapsille yllättävän poaljon puuhaa! Lue vaikka itse seuraavasta: http://kaupunkilomalle.com/berliini
- Edullistakin
Aivan samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa. Paljon nähtävää kaikenikäisille, eläintarhastakin voi sanoa, että luullakseni eläimiä hoidetaan hyvin (yleensä kammoan tarhausta). Myös Olympiastadion urheilun ystäville on massiivisen oloinen, aistii vuoden 1936...Lisäksi arkkitehtuurin monimuotoisuus on silmille nautinto. Ei tarvitse mielestäni kaikkien rakennusten olla samaa tyyliä, ihanan sopuisaa sekamelskaa. Ihana Berliini ja etenkin kukkarolle sopiva saksanmaa!
- Anonyymi
Berliinissä on yleensäkin ottaen siistiä paitsi maahanmuuttajien (turkkilaiset, arabit ja mustat) valtaamissa ghetoissa, joissa on valkoihoisen vaarallista liikkua yksin.
- Anonyymi
On kyllä upea ja siisti suurkaupunki, boheemi, löytyy kaikille kaikkea. Saksalaiset oikein ystävällisiä, varsinkin jos puhuu muutaman sanan saksaa heille. Ei ole vielä mitään vaarallisia tilanteita osunut kohdalle, joskin katson aika tarkkaan missä liikun ja mihin aikaan. Hieno paikka !
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 45950
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80688Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke21554- 33543
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66519- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133474- 44464
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437