hotelli, jne

Miksei konneveellä ole hotellia, teatteria, jäähallia, tavarataloa, autoliikkeitä, uimahallia, ravirataa, motogrossrataa, urheiluhallia, jne.
Pitää aina mennä suolahteen.
10351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Onhan meillä..vaikka mitä. Mitä ei ole, sitä emme tarvitse. Hotellikin on ja toimii juuri sen verran ja tasoisesti kuin tarvitsee toimia eli kysynnän mukaan...Taitaa kirjoituksesi olla vaan tällainen heitto, mutta kunhan vastasin ja totuudenmukaisesti.

Äänestä
  • Tarkoitatko tällä hotellilla suolahtea.??

    Äänestä

Pistä sinä Hotelli pystyyn niin ymmärrät miksei.

Äänestä

Vastasit omaan kysymykseesi. Miksi rakentaa tänne kun voi käydä muuallakin?

Äänestä

Vanhahtava ja nousukaudelta peräisin oleva ajattelutapa, että pieneltäkin kunnalta tulisi löytyä kaikki "kaupunkien" palvelut. Mitä esimerkiksi jollain tavaratalolla tekee, kun netissä on helppo tehdä ostoksia ja valikoimatkin on paljon laajemmat kuin suurimmissakin tavarataloissa?
Samoin autokauppa käy luontevasti netin välityksellä.

Samoin sellainen ajattelu kannattaisi pikkuhiljaa unohtaa että, kunnassa pitäisi olla yksi tai pari suurta työllistäjää, jossa sitten käy koko perhe sukupolvesta toiseen töissä.

Äänestä
  • Olen vahvasti samalla kannalla,nykyaika vastaa palvelutarpeisiin
    aivan toisilla konsepteilla kuin vielä 20 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Eikä työpaikojen "ilmestyminen" sano vielä mitään. Kävihän Vesanollakin niin että, vasta perustettuun kenkätehtaaseen ei löytynytkään työntekijöitä, vaikka työttömiä oli kylä täynnä?
    Samaten Äänekosken biotuotetehdasta rakentaa enimmäkseen itä-Euroopasta tulleet rakennusmiehet ja samaan aikaan Suomalaiset notkuu baarien terassilla valitellen työttömyyttään.

    Äänestä

Jokohan ksvv:n valonetti on toiminnassa Konnevedellä?

Äänestä

Kunta rakentaa Häyrylänrantaan kopion Kiinanmuurista että Kiinalaiset ei sais vieroitusoireita kun tulevat sankoin joukoin katsomaan kansallispuistoa.Muurinvartijaksi palkataan joku jolle sopii että kunta rakentaa muurin ja antaa sen kohtuullista korvausta vastaan vuokralle minimisummalla. Muurin pituutta ei vielä tiedetä mutta suo lahteen asti se ehkä tulee että pyhiinvaellus voidaan tehdä omalla porukalla

Äänestä

Suolahessa ei ole pulaa veteläisistä, kaikki hoitopaikat on täynnä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suolahtelaine kirjoitti:

Miksei konneveellä ole hotellia, teatteria, jäähallia, tavarataloa, autoliikkeitä, uimahallia, ravirataa, motogrossrataa, urheiluhallia, jne.
Pitää aina mennä suolahteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu