Hei!, olisin mielenkiinnosta halunnut tietää tämmösen jutun. Te, jotka olette lastenhoitajina päiväkodissa, onko omat lapset vaikuttaneet "työinspikseen"? Itse ole lähihoitaja ja ehdin työskennellä lastenhoitajana n.2v ennenkuin esikoiseni syntyi. Nyt olen ollut kotiäitinä 5v, ja tunne on semmonen, ettei millään enään huvittais noi lastenhoitohommat. Tässä kotona saa tarpeekseen sitä hommaa tehdä. Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
lastenhoitajat
alan vaihtoko?
4616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla oli samanlaiset ajatukset. Tuntui, että työn pitäisi olla jotain muuta, mitä kotonakin on.
Koitin vähän aikaa muita töitä. Nyt hinku lasten pariin on kuitenkin kova. Kuitenkin päiväkotielämä eroaa aika lailla kotiympyröistä.
Minä olin nuorena päiväkodissa töissä. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että jos en vaihda alaa, en jaksa hoitaa omia lapsiani ollenkaan. Nyt kun olen valmistumassa uuteen ammattiini ja omia lapsiakin jo on, tuntuu tosi hyvältä ratkaisulta, että vaihdoin alaa. Työmahdollisuuksia kartoittaessani minulle väläytettiin jotain lastenohjaaja hommaa. Ei houkutellut. Jos haluan olla lasten kanssa, jään kotiin omien lasteni kanssa (vielä siihen olisi mahikset, kun kuopus on alle 3v.).
Valmistuin päivähoitajaksi-91 ja tein päiväkotityötä joitain vuosia ennen kuin lapseni syntyi, sitten jäin kotiin. Päiväkotiin en koskaan vienyt vaan otin hoitolapsia kun kotihoidontuki loppui, sitä hommaa tein 2 vuotta, otimme sitten sijaislapsia ja lastensuojelutyö alkoi kiinnostaa, koska pohjakoulutus oli päivähoitaja, hain sosionomi AMK-koulutukseen ja pääsin! En ole katunut, opiskelu on kivaa ja pääaineeni lastensuojelu ja perhetyö haastavaa ja mielenkiintoista. Suosittelen kaikille päiväkotimaailmaan kyllästyneille rohkeutta lähteä opiskelemaan uutta ammattia oli se sitten mitä tahansa! Tsemppiä!
Olen kahden lapsen äiti ja lastenhoitaja pk:ssa. Itelleni on "äitiyden" myötä löytynyt uusi ote ja erilainen mielenkiinto töihin kuin aikaisemmin. Pelkästään olen kokenut hyviä puolia. Tietää ainakin mitä päiväkotimaailma pitää sisällään ku vie omat sinne ja taas toisaalta osaa arvostaa/tietää mitä vanhempien vastuu, rooli ja osuus on kasvatuksessa. Paljon on hyviä juttuja avautunut... tässä niistä vain muutamia.