Yövyimme Miekkaniemessä heinäkuun loppupuolella. Palvelu oli isännän puolesta tylyä alusta asti. Kaveri kävi aamusta "jatkoilla" muutaman tunnin, molemmilta öiltä otettiin hänestä yöpymishinta. Kahden hengen huone varattiin, neljän hengen huone saatiin josta kolme henkeä maksettiin. Saunaa ei pyynnöstä huolimatta saanut lämmittää / vuokrata vaikka netissä niin lukee. Toisena aamuna emme saaneet aamupalaa ollenkaan koska isäntää ei näkynyt että olisimme sopineet ajasta. Lähtiessä sanoin että kirjoitan mielipidepalstalle lehteen, isäntä uhkasi oikeustoimilla. Muilla kokemuksia ?
Miekkaniemi
Piira87
12621
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sauna tilauksesta, lukee netissä. Ellei tilauksestakaan saa, se on virheellistä mainontaa.
Jos yrittäjä vapaiden mielipiteiden maassa käy uhkailemaan oikeustoimilla, yrittäjä syyllistyy lapsellisuuteen ja asiakkaiden aliarvioimiseen.
Ottamatta tämän enempää kantaa Miekkaniemen tapaukseen, palvelu Suomessa on kaikin puolin lapsen kengissä, vanhan Neuvostoliiton mallin mukaisesti. Täällä vain ei osata palvella asiakasta ja pitää häntä tyytyväisenä. Hyvä palvelu kun on helppo katsoa nöyristelyksi, ja sellainen on suomalaiselle kirosana.