Hamstraajan vaimo

Selkee ongelmahan hänellä on. Tuo hamstraaminen ei lopu ilman kunnon hoitoa jos oikein pahaksi pääsee. Kerrot hänelle että joko tavarat tai sinä.

joko toinen harrastus

Riippuvuushan tässäkin on ongelmana, ja monet syyt sen takana. Tiedän useampiakin hamstraajia - ex mieheni yksi esimerkki. Keräily alkoi pikkuhiljaa, muiden ongelmien myötä. Aluksi siihen ei kiinnittänyt juurikaan huomiota. Ikävä kyllä, sitten vasta kun aikojen päästä huomaa, ettei tuollainen keräily ole normaalia, koko perhe siitä kärsii, niin kun alkaa pohtia mistä se JOHTUU, niin siinä sitä ollaankin. Koska kaikki johtuu miehestäsi, ja tuskin ongelmaansa myöntää, niin sinä et voi tehdä sille juurikaan mitään. Aina voit yrittää pitää hätäkokouksen aiheesta keittiön pöydän ääressä. Puhua vakavasti miten koet miehen keräilyn. Sanot, ettet voi jatkaa elämää miehen kanssa, joka huutaa ja raivoaa vanhojen kuluneiden ja puutteellisten, viallisten tavaroiden roskiin heittämisestä. Sillä roskiin sellaiset tavarat joutaa. Voit myös vedota siihen, että koti on ennen kaikkea koti, ei mikään varastotila. Kodissa pitää SINUN mielestäsi näyttää kodikkaalta, viihtyisältä. Ellei näytä, et viihdy siellä. Kysyt ymmärtääkö mies sinua? Epäilen kyllä ettei.


"Mieheni ostaa ns. ’halpaa krääsää’ internetin kautta joskus jopa muutaman kerran viikossa ja haluaa minun myyvän niitä kamoja eteenpäin."

Mielestäni tuo on vallanhalua. Kaikenlisäksi täysin posketonta tuhlaamista, joka voi johtaa teidän koko perheen taloudellisiin ongelmiin.

"Lupailee aina että sitten kun ostetaan oma asunto niin käy läpi ne monet laatikkonsa ja sitten rakentaa ison hyllykön kaikille kirjoilleen. Enpä tiedä lupauksista. Jaksanko odottaa niin kauan..."

Juuri niin tyypillisiä katteettomia lupauksia. Tuota päivää ei ikinä tule.

Minä en jaksais ett olis liikaa tavaraa. Heitän yleensä kaiken ylimääräisen pois. Minulla ei ole astioitakaan kun pari lautasta ja pari haarukkaa ja tavalliset ruoka välineet yhdelle hengelle. En tiedä mitä sun pitäis tehdä. Rahalle luulis olevan muutakin käyttöä kun turhat kirjat ja turha krääsä.

Osta miehelle lahjaksi tämä Marie Kondon siivouskirja
http://www.bazarforlag.fi/asema/konmari/6770

Pakota lukemaan ja soveltamaan. Miehesi käyttää sinuun väkivaltaa - tämä on isku takaisin. Ellei tottele, ota ero. Hulluksi tuollaisessa taloudessa tulee.

Yksi hankalahoitoisimpia psykiatrisia häiriöitä tämä pakko-oire varsinkin, kun sairaudentunto heiltä useimmiten puuttuu. Pariterapiaa voi tietysti yrittää.

Kun itse ei huomaa ongelmaa, ei hän minnekään pariterapiaan lähde.
Eikä hän muutu ellei itse halua.

Ehkä molemmille omat asunnot ja lapset vuoroviikoin isän ja äidin luona.
Totta lapset siinä kärsii lähdet tai jäät.

Hamstraaminen tuossa mitassa on mielenterveysongelma, joka vaatii terapiaa. Miehesi ei myönnä ongelmaa, joten häntä voi olla vaikea saada hoitoon. Yritä kuitenkin! Ja vaadi tarvittaessa. Sano että jos hän ei heitä pois vähintään 2 täyttä peräkärryllistä tavaraa ja ole vuoden ajan ostamatta tai keräämättä mitään uutta ilman sinun hyväksyntää, niin otat eron. Ja jos mies ei siihen pysty, niin ehdota että tekee sen terapian avulla. Annan puoli vuotta aikaa saada itsensä siihen kuntoon, että saatte roinat kodistanne pois.

On mahdotonta pitää kotia siistinä, jos mitään ei saa heittää pois. Kun mies ei ole kotona, hävitä ainakin KAIKKI omat turhat tavarasi. Näytät sillä esimerkkiäkin miehelle. Saatat saada yhden huoneen jopa ihan siistiksi. Onko sinulla siihen tilaisuutta, eli onko mies välillä poissa?

Hamstraaminen useimmiten johtuu siitä, ettei pysty käsittelemään tunneperäisiä asioita. Hamstraajat kuvittelevat omalla tavallaan, että jos tavaran heittää pois, niin heittää muistoja pois. Tämä on yleistä hamstraajilla. Esimerkiksi vanhempiensa tavaroita mies ei kykene heittämään pois, koska kokee tekevänsä väärin muistojaan kohtaan. Miehen tulisi terapiassa käsitellä asiaa, ja tiedostaa että muitot ja tunteet eivät mitenkään ole tavaroista kiinni.

Mikäli eroatte, miehen hamstraaminen luultavasti vain kiihtyy. Sinulle toki sen jälkeen yhdentekevää, mutta lapsia ajatellen yritä ensin jotakin muuta keinoa. Mutta missään nimessä sinun ei tarvitse ikuisesti tuollaista katsella, joten ota ero, jos tilanne ei muutu.

Tässä linkissä selitetään mistä se hamstraaminen voi johtua. Äidilläni on samoja piirteitä hamstraamisessa ja siksi yritin joskus ottaa siitä selvää..
http://www.socialworktoday.com/archive/051711p14.shtml

Hei Hamstraajan vaimo.

Oletkin jo monelta ihmiseltä saanut kommentteja, joissa otetaan kantaa miehesi keräilyvimmaan.
Haluaisin itse korostaa sinun omaa rooliasi. Miten voit itse pysyä terveenä tilanteessa? Miten voit ottaa vastuuta siitä, ettei tavarakasa valloita sinun henkilökohtaisia rajojasi? Kodissasi ei tunnu olevan rajoja tavaran määrälle, mutta omista rajoistasi voit pitää huolta.
Miten voisit saada tuettua itseäsi siihen, että irtisanoudut miehesi romuaddiktiosta`Jos et halua myydä tavaroita eteenpäin, lopeta se.
Tarvitset ja sinulla on oikeus kodissasi myös fyysiseen tilaan, jonne miehesi tavarat eivät vyöry. Riippuen millainen asuntonne on, voitko esim. sopia, että tietty huone/yläkerta tms on sinun tilaasi, jossa saat sisustaa oman makusi mukaan ja jonka pystyy pitämään siistinä?
On myös mahdollista, että suhteellenne olisi terveellisempää asua erillään; se ei välttämättä tarkoita, että eroaisitte toisistanne tai lopettaisitte parisuhteenne.

Joka tapauksessa kuulostaa siltä, että ulkopuolisesta keskusteluavusta olisi suuri hyöty. Joko miehesi kanssa yhdessä, jolloin hänkin sitoutuu ongelman hoitamiseen, tai sitten edes yksin, ellei mies ole tähän valmis. Keskusteluapua voi hakea esim. perheasiain neuvottelukeskuksista, yksityisiltä perhe- ja pariterapeuteilta. Myös seurakunnan diakoniatyöntekijän kanssa voi käydä tuulettamassa ajatuksiaan varaamalla ajan keskusteluun.

Merja, diakoni

Niin, jos mies on nyt todella ja oikeasti raahannut tavavroita siten kotiinne että se ei ole enää missään järjestyksessä ja romua on todella kaikkialla, raahaa mies johonkin juttelemaan asiasta.Ota mukaan kuvia kännykällä jotka voit näyttää.Voit myös itsenäisesti käydä näyttämässä kuvia pari-perheterapeutille ja kysyä asiasta mielipidettä, mitä asialle voi tehdä.
Kyse on varmasti jostain tyytyväisyyden tunteesta - vähän kuten tunnesyöminen. Tulee tunne että on saanut jotain uutta, on niin sanoakseni "kylläinen". Miehelläsi tosin homma on mennyt jo todella pitkälle jos kirjoja on 100 laatikkoa.

Se että hän ehdottaa sinun myyvän kamoja osoittaa ettei hän täysin hallitse tilannetta. Tärkeintä ettei lapsesi ahdistu.

Miesystäväni oli hamstraaja jo ennenkuin tapasimme. Juuri siksi en yhteen muuttaisi. Mutta eri asunnoissa asuminen ei ole ollenkaan huono vaihtoehto.

Jos hän ei välitä mielipiteistäsi sano loppu-slut sille häiskälle.

Tuo on todellakin psykologinen juttu ja vaikea sellainen. Mies ei kykene näkemään jossain romussa sitä mitä se on, vaan se symboloi hänelle jotain asiaa.
Hamstraajan koti ei ole terveellinen kenellekään eikä etenkään lapselle. Tavarat keräävät pölyä, ja kotia on vaikea pitää siistinä ja puhtaana. Ennen pitkää on tavaroita ja paperia lattiasta kattoon.
Eräällä sukulaisellani oli tämä ongelma eikä hänen kodissaan voinut enää kävellä kompastumatta koska lattioilla oli enää pieni polku jäljellä.

Sinun tilallasi ryhtyisin etsimään omaa asuntoa välittömästi. On kyseenalaista kykenetkö auttamaan häntä. Mitään parannusta ei tapahdu ellei hän itse halua tulla autetuksi. Sittenkin se tulee olemaan erittäin vaikeaa.

Jos päädyt hankkimaan oman asunnon, pidä varasi ettei hän ala kerätä tavaroita sinunkin asuntoon. Tee selväksi että se on sinun ja lapsen koti ja teidän kahden omaa aluetta ja reviiriä!
Sinun ei pidä ajatella sitä että hänen olonsa pahenee entisestään siitä jos muutat pois. Kyllä se on niin että ne tavarat ovat tärkeintä, tuo psyykkinen vamma on juuri senlaatuinen että vanha sanomalehtikin on suuri aarre ja hän haluaa elää aarteittensa keskellä.
Ja voithan olla hänen hyvä ystävänä ja tukijansa, vaikka muuttaisitkin pois.

Tässä yksi youtube-video aiheeseen liittyen https://youtu.be/MvgN5gCuLac

Et ole yksin- meitä on enemmänkin, joita rassaa puolison/elämänkumppanin/miesystävän- tai muun ihan läheisen hamsterointi. Kuten kerroit, asia ahdistaa. Tuntuu kuin koko elämä olisi yhtä inhokkia, kun sekä toisen koti että koko elämä pyörii sen hamsteroinnin ympärillä, kerrokset rojua, suurin osa täysin arjessa tarpeetonta roinaa, täyttävät tilan johon normaalisti mahtuisi perhe asumaan.
Minun kaverillani on kaikenlaisten käytettyjenn rojujen keruuvimma. Niitä on säilössä tuttujensa tiloissa, tonteilla. Niitä yritti minunkin kotiini aina kysymättä tuoda- kunnes poltin käämit,pakkasin kymmenkunta jätesäkillistä ja kehotin hakemaan luotani. En ollut halunnut saati kantanut sitä roinaa kotiini.

Tämmöisen hamsterin kanssa mikään ei suju kuten piti. Kaikki ottaa aikaa, kun mikään tarpeellinen ei löydy. Mitään ei voi heittää- jopa likaiset monesti käytetyt pakastepussit, muu vastaava pitää vielä sulloa käyttöä odottamaan johonkin rakoseen tukkeeksi- sinne missä on neliösenttejäkin tilaa. Näin kyläilyisäntäkin tai emäntä suuttuu ajan oloon viimeistään, kun pitää siivota roinahamsterin jälkiä.

Nyt kamulla on ongelma- remontti tulossa. Pitänyt jo monta viikkoa siivota roinaa alta pois, mutta eihän sitä tietenkään ole voinut tehdä. Luultavasti remppafirma teettää rojun poiston kylmästi jollain taholla, että pääsee korjaukset tekemään, tai vuokranantajataho.Minä en- siis en, puutu- ei ole minun tekeleitäni se hänen asuntonsa kaaos.
Ai ei miehesi tiedosta ongelmaansa? Luulen että siitä ei ole kyse, vaan haluaa peittää muita elämänongelmia keräämällä roinaa.
kokemuksesta voin kertoa, että yleensä samoilla hamsteri-ihmisillä on korostunut kontrollointihalu. Minulla itselläni ei taannoin ollut kuin yksi vaihtoehto enää- suoraan kertoa, että en hyväksy oman elämäni kontrollointia. Kaiveli roskapussinikin kylässä käydessään. Lungisteli kotonani määrittelemättömiä aikoja- ei koskaan tiennyt, milloin oma kotirauha alkaa, milloin voi hoitaa omia asioitani, ja kaikkea tämmöistä... on ollut.

Et voi tehdä mitään miehesi tilanteele. Paitsi kertoa, että hän tarvitsee pakko-oireiseen häiriöönsä apua. Muuta lasten kanssa pois, jos et jaksa. Minä onneksi asun eri paikkakunnalla kaverini kanssa, enkä tule muuttamaan mihinkään yhteiseen kotiin niin kauan kuin tilanne on kuten kirjoitin. Siinä ei mahtuisi elämään normaalia elämää.

Ehkä hän tiedostamattaan kompensoi suhteessanne kokemaansa pysyvyyden tunnetta keräämällä tavaraa ympärilleen. Tavaraa, joka ei varmasti katoa. Tavaraa, joka pysyy.

Jos tilanne on häiritsevä se on jo liian pitkällä. Siihen pitää puuttua HETI! Parempi pelastaa itsensä ja muuttaa muualle kuin kärsiä ja sairastua. Tiedän mistä puhun. Kasvoin koko lapsuuteni hamstraaja kodissa.

Musta tuntuu, että kellään ei oo mtn samanlaista ongelmaa, kun mulla. Nimittäin oon ettimy jo kauan, että onko kenelläkään muulla ongelmia tavaroiden pois heittämisen kanssa, mutta en oo löytäny, einkä saa mistään vertaistukea😓 joskus pari tai kolme vuotta sitten mulla tavallaan ”laukes” hamstraus. No, en viitsi heittää esim. Tavaroita, kirjoja, vaatteita, vanhoja leluja, oikeastaan mitään pois. En hirveästi osta lisää tavaraa, mutta ainakin jos on koiraaiheinen, jos tavallaan kiinnyn kaupassa siihen, niin mun on ihan pakko ostaa se, mutta se nyt on ainakin melkein normaalia. Mulla tulee ahdistuskohtaus, tai jokin tämmonen kun hukkaan tavaran, tai tavara menee rikki, enkä kuitenkaan heitä sitä menemään. Ja mikä mulla tän aiheutti, niin voin yrittää selittää tän kirjottamalla. Oon kyllä aina ollu vähän tällanen tavaran perään ta tällee, mut en mitenkään erikoisesti aiemmin. Meillä oli joskus koulussa vaihtajaiset, myös kirjavaihtajaiset, jotenkin ton takia se laukes myöhemmin, kun ne tavarat, niissä oli paljon muostoja, vaikken sitä tajunnutkaan silloin. Myös mun yks kaveri varasti multa jonkin tavaran, mutta jäi kiinni.. sitten annoin silloin mun kavereille paljon, tosi paljon ns tärkeetä, tai ei niin tärkeetä tavaraa. Sitten yhtenä iltana mä sain jonkun ahdistus jutun, ja itkin suunnilleen aamuun asti, eikä mun olis pitäny kokee sitä. Osasyy saattaa johtua myös siitä, että meillä on aina ollu koiria, ja ne on kuollu tosi traagisesti, ja kaks ”jouduttiin” ampumaan, yks lopetettiin ilman syytä ja näin, mutta tästä mitä kerroin se saattaa kuulostaa tosi et mul ei ois huolii, mutta jos on hamstraaja, ja kokemut ”kovia” ainakin itsensä mielestä, ei ole kyllä kovin tasapainoinen. Ja jos joku tekee näin, niin sille se ei voi mitään, ja voin sanoa, jotkin ulkonäköpaineet on vähää verrattuna tähän. Yrittäkää edes ymmärtää!

Tämä ongelma on myös miehelläni. Eikä tuo kakkonen sitä tiedä. Asun omassa asunnossa ja mies kerää vanhaan taloomme krääsää. Ja jos eron ottaa tietää mieskin että kaikki pitää myydä. Eihän se kehtaa kutsua hoitoaan käymään kun asuu kaiken krääsän keskellä. Käyn siivoamassa kun jaksan. Mutta harvemmin enään jaksan kun ikään tullut jo mulle. No selittäkööt tuolle hoidolle mitä tahtoo miksi sitä eroa ei voi ottaa tai miksi minä en sitä eroa ota. Näillä mennään. Näkisi tuo kakkonenkin mikä tilanne jos kävisi katsomassa "pihan". Kyllä mies eron ottaa jos haluaa tuon kakkosen tuoda muille tiedoksi. Mutta tiedän ettei juuri tuon "hamstraamisen takia voi sitä tehdä eikä jaksa. Eikä kehtaa näyttää ongelmaansa mitä sairastaa. Toki itsekin viihtyy siistissä paikassa luonani paljonkin. Olen yrittänyt sanoa että kertoo sille totuuden ja eron saa kyllä mutta tietää että kaikki myydään. Meillä ei aviossa ole ehtoja joten omistan puolet "krääsästä "

eihänsetiedätotuutta: Sinuna minä tekisin avioero-ositus ja tasingosta luopumisen, jotta en saisi miehen romuja itseni niskoille avioerossa. elää voi niin eri tavoin.

Hamstraaminen on mielenterveysongelma. Sitä pahempi mitä enemmän tavaraa kerää, ei ikinä raaski luopua, elämä on hamstrausta. Eräänlainen riippuvuus sekin. Terapiaan kannattaisi hakeutua.

Vaimoni tuhoaa vaikka minä en hamstraa.

Muutamaan vuosikymmeneen vaimoni ei ole sanonut mitään käyttöön mukautuneista vaatteistani vaan tuhoaa niitä omin luvin. Aina joskus vain totean jonkin rakkaan vaatekappaleeni kadonneeksi.

Pientyökaluista ja tarvikkeista on aikanaan urputtanut mutta ei sentään tuhonnut. Pikaiseen käyttöön välttämättömät kalut ja tarvikkeet sentään saavat olla yhdessä keittiön laatikossa.

Tuon takia itse erosin, enkä ole katunut päivääkään. Kodissani olen nyt vain minä ja kaikki siistinä tiptop. Hamstraus on sairaus ja pakko-oireisuus yleensä vain vie toiseltakin tilaa ja rajoittaa elämää, kun toinen pyrkii hallitsemaan ja kontrolloimaan pelkällä kaaoksella kaikkea. Ota ero ja tee inventaario, vain kaikki tarpeellinen omaan uuteen kotiin, mutta hävitä kaikki jonninjoutava pahanpäivän varalle hamstratut turhakkeet pois. Ihminen tulee vähällä toimeen ja stressaantuu vaan liiasta tavarasta ja sekasotkusta ympärillään. Elää voi toisinkin, eikä se hamstraaminen tuo rahaa, eikä onnellisuutta yhtään enempää, vaan juuri päinvastoin.

Minullakin on juuri samanlainen mies, hän ostelee kaikkea turhaa tavaraa. Kerran hän aikoi ostaa puhelimen, ja kun minä kysyin häneltä, että käyttäisikö hän sitä niin vastaus oli ei. Sanoin miehelleni, että hän ei saa ostaa mitään, ennenkuin hän hyväksyttää ostoksen minulla. Se toimi vähän aikaa, mutta nyt niitä tavaroita on taas alkanut ilmestyä postilaatikkoon. Joskus hän ei edes avaa tulleita paketteja. Makuuhuone ja vinttikin on lattiasta kattoon täynnä tavaraa, niihin on vain jätetty pienet kulku-urat. Mies lupasi, että se siivotaan kesällä, mutta arvatenkin mitään ei tapahtunut. Mieheni ostelee tuotteita vaikka vain sillä perusteella, että ne ovat tarjouksessa. Kerrankin hän oli ostanut kassillisen alennuksessa olleita tossuja. Joskus hän ostelee tavaraa aikomuksena myydä ne tuotolla tai antaa ne lahjaksi. Yhtään tavaraa hän ei ole kuitenkaan aikanani myynyt tai tuskin edes antanut lahjaksi. Hänkin myös sanoo, että minun pitäisi laittaa ne myyntiin, mutta hänen myös pitäisi tarkistaa ostohinta ennen sitä, mutä hän ei ole myöskään koskaan tehnyt. Sitten jos pitäisi ostaa jotain tärkeää, kuten terveellistä ruokaa tai lapsille vaatteita niin mieheni sanoo, että meiltä loppuu kohta rahat jos ostelen kaikenlaista. Hän jopa sanoi, ettei hänelle ole merkitystä, että kulkevatko lapset kunnollisissa vaatteissa. Poikammekin olisi saanut hänen puolestaan olla ensimmäiset kuukautensa alasti. Minä kuitenkin ostin pojalle vaatteita mieheni mielipiteistä välittämättä. Mieheni tyttökin varmaan joutuisi vieläkin käyttämään monta vuotta sitten pieneksi käyneitä haalareita ellen olisi ostanut hänelle uusia ulkovaatteita ja me ostimme hänelle vasta tänään uudet talvikengät kun edelliset olivat jääneet pieniksi. Mieheni myös yrittää puettaa poikansa isosiskonsa vanhoihin vaatteisiin. Minä kuitenkin pyrin piilottamaan ne ja ostamaan pojalle poikien vaatteita. Mieheni ei myöskään välitä siittä, vaikka vaatteet olisivat rikki. Kerran poika joutui käyttämään isosiskonsa vanhoja sydänkuviollisia välihousuja joissa oli polvessa iso reikä, sain kuitenkin lautettua ne roskiin mieheni huomaamatta. Minuakin mieheni on käskenyt paikkaamaan esim. sukkahousuni. En ole kuitenkaan sitä ruvennut tekemään. Talo on myös täynnä hänen isovanhempiensa vanhoja, läpikäymättömiä ja rikkinäisiä tavaroita. Mieheni ei myöskään anna laittaa mitään roskiin. Jos laitan jonkun roskan roskiin, niin hän saattaa käydä hakemassa sen sieltä ja sanoa, että sitä tarvitaan vielä. Vessapaperi- ja talouspaperihylsytkin hän säästää "askarteluun", vaikka tuskin lapset edes tietävät, että vintillä on sellaisia. Joskus pelottaa pistää jotain roskiin, sillä pelkään mieheni toruvan minua, joskus taas yritän piilottaa roskat ja rikkinäiset jutut niin syvälle roskiin ettei niitä huomaa. Kerran löytyi uusia ja pieneksi jääneitä lastenvaatteita joita ei oltu edes käytetty. Minä en myöskään saa siivota yksin, sillä mieheni sanoo ettei löydä enää sen jälkeen mitään. Mieheni myös uskoo, että jos vaikka joku valokuva häviää, niin se hetki tosiaankin katoaa maailmanhistoriasta eikä kyseistä asiaa olisi edes tapahtunut. Talostamme löytyy vielä mieheni edellisen naisystävänkin tavaroita monen vuoden takaa, myös hänen entisen avovaimonsa tavaroita on täällä, kun hän niitä on jonkun takia tänne lähetellyt kielloista huolimatta. Siihen on kuitenkin tullut loppu kun uhkasin ilmoittaa hänestä poliisille. Varmasti paljon jäi vielä sanomatta mutta voin täydentää myöhemmin jos tulee jotain oleellista mieleen.

Minunkin sukulaisellani on hamstrausongelma. Hänen ympärillään on jatkuva kaaos ja tavaraa tulvii ties mistä.
Itse ihminen kulkee roinan keskellä; aloittaa jotain hommaa, jättää kesken ja aloittaa toista. Koko arki on vain sen tavarapaljouden läpikäymistä...
Hällä ei ole sairaudentuntoa tämän asian suhteen. Kova riita tulee, jos asiasta mainitsee.

APUA!
Miten hamstraajan saa hoitoon, kun ihminen on jo iäkäs?

Mihin täytyy ottaa yhteyttä? Mistä hän ja omaiset saa apua?

Mitä jos potilas kieltäytyy hoidosta, voiko hänet ottaa pakkohoitoon?

Onko kenelläkään sukulaisella oikeutta puuttua hamstraamiseen? Voiko pankkikortiin laittaa joku käyttökielto?

Kaikki tuntuu pyörivän hamstraajan ympärillä. Juuri kukaan ei ajattele todellisia kärsijöitä, eli hänen läheisiään.

Tämä sairas harraste on jo niin yleinen, että kukaan ei välitä. Markkina taputtaa käsiään ja ammattijärjestäjien bisnes kukoistaa, kun hulluksi tulevat omaiset yrittävät saada kaaokseen tolkkua. Ei onnistu.

Passiivista hamstraamista?
Mieheni ei raaski luopua mistään joskus hankitusta tai tehdystä. Koskee kaikkea.
Minä en ota migreeniä kuin hänen vaatteistaan. Minun on epäkelpo tuhottava salaa. Aikanaan yritin puhua asiasta mutta tuloksetta.
Vaatepuoli on helppo hoitaa koska mieheni karttaa vaateostoksille lähtemistä.
Muu roju on toinen asia.
20 vuotta sitten oli onnistunut karsinta. Muutimme omakotitalosta jossa oli sekä ulko- että sisävarasto. Oli pakko karsia. Laskin pihallamme, ennen romuauton tuloa, 7 kpl lavalle lähtevää jätesäkillistä hylkytavaraa.
Lisäksi 200 litran tynnyrissä mieheni äärimmäisen tärkeitä rauta- ja alumiinirojuja.