Windows 10 hävitti koneeni äänet

äänipois

äänetön

10.8.2016 21:03
Kone on on alunperin HP dc7800 SFF, Core2, 2.53GHz. En kuuntele tällä pöytäkoneella esim. musiikkia, vaan tärkeimpänä on Windowsin merkkiäänet ja skypen puhelinkäyttöön HP:n sisäinen kaijutin on yllättävänkin hyvä. Kun "puhelin" soi täysillä, äänen kuulee pihalle asti.

Ennen asennusta tein Microsoftin oman yhteensopivuustestin ja ilmoitti, että kone on täysin yhteensopiva oheislaitteineen Windows 10 kanssa. Tähän ilmoitukseen uskoin kohtalokkain seurauksin. Olin lisäksi erehtynyt käyttämään Windows Liven mielestäni kätevää sähköpostia ja kalenteria, kun Microsoft yllättäin vei nyt kesällä Windows Liven synkronointituen pois. Oli kätevämpi päivittää, kun alkaa tapella kalenterin ja eri päätelaitteiden kanssa

Joku vuosi sitten asensin Vistan tilalle 64-bittisen Windows 7 Homen. Sitten päivitin sen alapalkista Windows kympiksi. Kaikki toimii hyvin lukuun ottamatta ääntä, joka katosi. Yksi olennaisen tärkeä asia putosi kerralla pois!

Laitehallinta näyttää ihan normaalilta ja "pois pudonneita" laitteita varoituskolmioineen ei näy. Seuraavat toimenpiteet on tehty äänten palauttamiseksi, mutta ilman tulosta:

- uusin bios flashätty rautaan
- tarkistettu biosista, että valikon kohdassa "sisäinen kaiutin" > "päällä / pois", lukee "päällä"
- Realtek High Definition Audio - ajuri vaihdettu uusimpaan 64-bittiseen versioon 6.XXXX

Tämän kaiken jälkeen äänet eivät enää kuulu ja ohjauspaneelin "äänet" - kohdassa on aktiivisena oletuslaitteena "kaiutin" ja "mikrofoni". En tiedä, mitä siellä on aikaisemmin lukenut. Windowsin oma viankorjaus ei löydä koneesta mitään vikaa.

Nyt kysyisinkin, että onko Windows 10 rikkonut koneeni? Tarkoittavatko ohjauspaneelin (ohjauspaneeli ---> äänet aktiivinen oletuslaite "kaiutin" sitä, että ääntä on saatavissa kirjaimellisesti vain piuhalla kytketyistä kaiuttimista vai kuuluuko niistäkään mitään, jos ostaisi sellaiset parinkympin saippuarasiat merkkiääniä varten? En haluaisi maksaa ilmaiseksi mainostetusta Windowsin 10 asentamisesta periaatteellisesti mitään, koska Windowsin oma yhteensopivuustesti ilmoitti Windows 10 toimivan koneessani ongelmitta.

Täällä tunnutaan sanovan toisinaan hanakasti, että "osta uusi kone". Ei se ole taloudellisti ajattelevan ihmisen ratkaisu. Sehän on sama asia, kuin autosta kiven takia hajoaa tuulilasi pahoille säröille, niin toiset neuvoisivat "osta uusi auto".

Windows-ongelmien varalle - joita on tosin ollut ilokseni hyvin vähän - olen opetellut Linuxin ja käyttänyt sitä toisessa koneessa mielenkiinnosta. 11 vuotta sitten ostin Gigabyten emolevyn ja siihen laitettiin PATA-kiintolevy SATA1 liitännällä, joka oli uutta siihen aikaan. Prossu on P4 3,8GHz. Uuden koneen ostaessani asensin vanhaan koneeseen sen aikaisen uusimman Ubuntu Linuxin ja nyt siinä on uusin 64-bittinen versio Gnome ja Gnome työpöytä. 11-vuoden aikana kyseinen kone on toiminut luotettavasti ja äänet toimivat. Siinä ei ollut sisäistä kaiutinta, mutta em. "rätisevät saippuarasiat" olivat, jotka heitin pois uuden koneen ostettuani, koska siinä oli riittävän hyvä sisäinen kaijutin . Softat (Esimerkiksi Libre Office) ja ajurit ovat olleet tähän päivään asti yhteensopivia.

Windowseista tuossa emolevyssä XP oli viimeinen, joita se tuki. Siihen loppui sen elinkaari Windowseissa (oliko huhtikuu 2014?). Loppuuko nyt uuden koneeni elinkaari jälleen Windowsissa reilun 6 vuoden ikäisenä? 2,53GHz tuplaprossu, Samsung 850 EVO 500GB, 8GB 667MHz RAM-muistia ja matataprofiili nVIDIA 210 ovat täysin riittäviä tarpeisiini. Jumaliste uutta konetta en osta, vaan sitten on pakko asentaa Ubuntu Linux koneeseen ja pistää "tietotekniikkani infrastruktuuri uusiksi. Minulla on 5 vuotta vanha loistavasti toimiva auto, jonka ainoa vika oli vähän aikaa sitten virtalukon jumittaminen. Siihen vaihdettiin virtalukko (auton kriittinen ominaisuus) enkä ostanut uutta autoa ja matka jatkuu sillä hyvin. Jonkun mielestä ehkä olisi pitänyt ostaa uusi auto?

Onko muilla kokemuksia kriittisisten ominaisuuksien pettämisestä (emolevy tai oheislaitteet) huolimatta W7, W8 tai W8.1 "positiivisen" yhteensopivuustestin jälkeen emolevyn tai oheislaitteiden (päivitys Win 7, 8, 8.1) > Win 10) toimimattomuuden suhteen?

11

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsekkaanuo

      "Nyt kysyisinkin, että onko Windows 10 rikkonut koneeni? Tarkoittavatko ohjauspaneelin (ohjauspaneeli ---> äänet aktiivinen oletuslaite "kaiutin" sitä, että ääntä on saatavissa kirjaimellisesti vain piuhalla kytketyistä kaiuttimista vai kuuluuko niistäkään mitään"

      Katso liikkuuko kaiuttimen kuvan vieressä olevassa palkkissa tummemmat viivat äänen mukana. Varmempi keino on testata kuuloikkeilla (3,5mm liitin).

      Vilkaise myös hiiren oikealla klikkauksella lisäämällä valinnat "Näytä käytöstä poistetut laitteet" ja " Näytä laitteet joihin yhteys on katkaistu"

      • Anonyymi

        W10 on toimimaton surkea kurttaus. Paska.


      • Anonyymi

        Sitähän se on ollutkin paska. rikkoo koneen !! se w10!


      • Anonyymi

        W10 on haitake ja ihan paska jossa mikään ei toimi!


    • HPn_oma_ajuri

      Windows 7:ään päivitettäessä jollakin on auttanut tämä ajuri.
      http://h20564.www2.hp.com/hpsc/swd/public/detail?swItemId=vc_75954_2&swEnvOid=4060#tab2

      ADI High-Definition (HD) Audio Driver for Microsoft Windows 7

      Type: Driver - Audio
      Version: 6.10.7255 Rev. A(4 Nov 2010)
      Operating System(s):
      Microsoft Windows 7 Enterprise (64-bit) | View all
      File name: sp45615.exe (7.3 MB)

      HARDWARE PRODUCT MODEL(S):
      HP Compaq dc5800 Microtower PC: All Models
      HP Compaq dc5800 Small Form Factor PC: All Models
      HP Compaq dc5850 Microtower PC: All Models
      HP Compaq dc5850 Small Form Factor PC: All Models
      HP Compaq dc7800 Convertible Minitower PC: All Models
      HP Compaq dc7800 Small Form Factor PC: All Models
      HP Compaq dc7800 Ultra-Slim Desktop PC: All Models
      HP Compaq dc7900 Convertible Minitower PC: All Models
      HP Compaq dc7900 Small Form Factor: All Models
      HP Compaq dc7900 Ultra slim Desktop: All Models

      Windows 7 ajureita voi kokeilla Windows 10:een. (Jopa Vistan ajureita on toiminut)

      • yepyepyep----

        Ko. hp- mallissahan on sisäinen äänikautin (sen tavallisen piipperin lisäksi) jolle toki pitää olla oma ajurinsa tai se voi sisältyä chipset ajureihin


      • Anonyymi

        Kyllä on vaikeeta win 10 kanssa, jatkluvasti joku lakkaa toimimasta ja jatkuvaa ongelman ratkaisua ja säätämista. tulostin , äänet hiiri, ties mikä milloinkin.


    • 0o0o00o0

      Emolevyissä taitaa varmistajan tuki uusille käyttöjärjestelmille loppua suurinpiirtein julkaisuajankohtaan, koska emolevyn valmistajat haluavat myydä uusia emolevyjä. Kuitenkin ajureita voi löytyä piiri- ja komponenttivalmistajien sivuilta (kuten piirisarja-, video- ja ääniajurit) tai sitten käyttöjärjestelmän asennus löytää ajurit itsekseen (Yllättävän paljon nykyisin)

      Olen asentanut Windows 7:n emolevylle, jonka valmista antaa ajurit vain xp:lle.

    • äänetön

      Terve ja kiitos kaikille!

      Näiden tietojen pohjalta on hyvä alkaa ratkaista ongelmaa! Nyt minua mietityttää kovasti se, että olen saattanut asentaa väärän ajurin! Asensin Realtekin 64-bittisen ajurin (joka sekin on mahdollisesti väärä) sen enempää ajattelematta!

      Onko siellä alunperin ollut mahdollisesti 32-bittinen ajuri, kun tätä konetta ostettaessa elettiin vielä suurimmaksi osaksi XP-aikaa ja Vista oli suurissa vaikeuksissa osittain juuri ajuriongelmien kanssa? Minulla ei tosin ollut mitään ongelmia Vistan kanssa, vaan aikoinaan päivitin sen kokeilumielessä puhtaalla levyltä bootista täysasennuksella ja kaikki toimi kuin rasvattu.

      Nyt kysyisin jälleen - ennen kuin alan tehdä mitään - (ei ole lomalla kiire) , että vaikuttaako 64-bittisten ajurien asentaminen siihen, jos ajuri on alunperin ollut 32-bittinen? Ainakin 32-bittiset ohjelmat toimivat 64 bittisessä ympäristössä (toisinpäin ei käy), mutta toisinaan jopa hitaammin kuin aidossa 32-bittisessä ympäristössä.

      HPn_oma_ajuri antoi monipuolisen ja kattavan vastauksen ja kiitos teille kaikille monista vinkeistä. Kun vielä jaksaisitte valaista minua vielä tässä ajuriasiassta esittämääni kysymykseen, niin alan tehdä toimentiteitä.

    • äänetön

      Kiitos kernelille, HPn_Oma_Ajuri:lle ja muille. Kyllä vika oli minussa tällä kertaa. Latasin vanhasta muistista ajurin Levonolta, kun ensimmäinen kone oli IBM-pohjainen. Tuo kirjoittaja "HPn_oma_ajuri" antoi täsmälinkin. Nyt äänet toimivat loistavasti

      En tajua, miksi latasin vanhasta muistista IBM-ajurin? Se olisi pitänyt ladata tietysti HP:n sivuilta. Huh huh... tulen vanhaksi jo.

      Tapaus oli minulle kuitenkin hyvin opettavainen seuraavasti:
      a) Ns. "merkkikoneissa" pitää olla merkkikohtainen ajuri
      b) Vaikka kone diagnosoi itse itsensä olevansa kunnossa, se ei välttämättä ole
      c) Merkkikoneiden heikkous on täydellinen riippuvuus valmistajan toimenpiteistä

      Ja "tsekkaanuolle": Ne kaiutinäänet aiheuttivat sitä heilumista. Ja äänitestipalkin nuoli oli aktiivitilassa, mutta painettaessa sitä Windowsin merkkiääniä ei kuulunut. Käsittääkseni tuo testinuoli on pahan ääniongelman vallitessa passiivinen, eikä sen painaminen aiheuta mitään. Samoin oikealla alapalkissa olevan kaiuttimen kuvakkeen päällä on punainen rasti.

      No, ei tarvinnut vielä siirtyä Ubuntu Linuxiin. Periaatteeni on, että alle 11 vuoden en vaihda konetta. Tämä on siis noin 6 vuotta ja sen on toimittava vielä 4 vuotta. Täydentää saa. Asensin tähän tuon Samsung EVO, nVIDIA 210 ja 4 gigaa lisää muistia. Kalliita, mutta välttämättömiä laitepäivityksiä. Iloinen yllätys oli se, että tuo Samsungin 500GB SSD-levy nopeutaa järjestelmää todella paljon ja 1 TB PATA levy on toisena varmuuskopioihin.

      Mitä arvelette, pystynkö käyttämään tätä konetta toiset 11 vuotta Windowsilla eli vielä 5 vuotta, kuten edellistä? Tuohon Gigabyten emolle ei edes Vista voi teoriassakaan toimia, kun asennus keskeytyy ja tulee ilmoitus rautatason virheestä. Kone numero 1 oli toiminnassa siihen asti kun XP meni historiaan. Milloinkohan tämä menee? Seuraava kone ostetaan 2021, jos hengissä ollaan ja sitä seuraava 2032 ellei olla jo haudassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5148
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3367
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1333
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      938
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe