Lintuaiheinen katutaide

stopus

Lintukatutaidemaalari

Oletan että tekijä on nuori. (tunne)

Pääkaupunkiseudulle on ilmestynyt lintuaiheisia maalauksia sähkökaappeihin, aitauksiin, seiniin; keskustassa ja laitamilla.

Tekijä maalaa, spreijaa suurikokoisia lintuja. Värikkäitä ja yksityiskohtaisesti tehtyjä.
Lintuaihe rauhoittaa maisemaa ja tuo hyvinvointia. Esimerkiksi kun lapsi katselee maisemaa, niin hymyilee. Niin tekee nainen. Mies rauhoittuu. Värikkyys piristää. Laita ehdottomasti lintujen nimityksiä alle, että olisi myös tietokeruuta, sillä nimi on kuin sielu, millä rakastumme lintuun. "Tämä on punainen, niin tämäkin, mutta miten muistamme kaikki, jos emme nimen perusteella!" (ellei ole visualisti..)

Lintuaiheissa on paljon tilaa tutkia, kun isokokoisina on paljon höyheniä.
Iso koko kasvattaa vaativuus tasoa. Siksi pieni sivellin käteen ja höyheniin kiinni!!
Koko on työtä! Paljon työtä - paljon aikaa. Sitten yllätät itseäsi. Päätät: "Tänään maalaan linnun siiven". Niin maalaat koko päivän yhden siiven, niin valmiiksi kun saat. Se on tutkimista, opiskelemista.

Kolmeulotteisuuden opiskelua ei ole koskaan riittävästi. Jämäköitä lintuja ovat ja tarvitset maalausotteen rentoutumista. Se syntyy kun tekee paljon.

Etsin linnuista sellaista kolmeulotteisuutta, ja etsin jossakin suhteessa vapaammin henkilökohtaisesti, niin kuin miettien, kuinka toisi kuvaan voimaa, siis sellaista kolmeulotteisuutta kuten jos ottaisi digikameralla kuvan, jossa tarkennettu tärkeä kohde näkyisi selkeästi ja laitamat sumuisemmin. Siis laitamia ei tarvitsisi piirtää tunnontarkasti. Niitä voi pikkusen häivyttää kuten värillisesti, niin myös valöörisesti, silloin muoto pyöristyy. Etualalla oleva kohde on vaaleampi, värikkäämpi, tummempi, tarkempikuin takaalalla olevaa, joka on niiden vastakohta.

Silmät yleisesti ovat sielun peili. Suuressa kuvassa silmiin kiinnittää huomota pakonomaisesti, joten kannattaa antaa lisää arvoa silmien eloisuudelle.

Ja lisäksi jokainen lintu on yksilö, niin että voi ajatella, mitä kuvalla on tahdottu sanoa.

Ja lisäksi realistista maalausta voi nähdä abstraktisti. Siristä silmiä, niin se on väriläiskä vain. Silloin voi tavallaan suunnitella "abstraktisti", että mikä on kaunis väriläiskä, niin että kun siitä kohdentuu lintu, niin toisella tasolla on hyvins suunniteltu väriläiskä, joka kantaa lintua.

Yksinkertaistaminen on tärkeätä, siis nähdä, mikä on tärkeintä kuvassa, ettei sorru pikkuyksityiskohtien silottamiseen, ellei ole sellainen tyyli. Klassisessa maalaustaiteessa yksityiskohdat määräytyvät aina sen mukaan, mikä on tärkeintä, mitä halutaan sanoa maalauksessa, eikä sen takia, mitä maalataan, miten nähdään. Pitää siis suoltaa näkemänsä. Se on vaikeaa, jopa minulle. En ole klassisen taiteen ammattilainen, mutta ideaa on tunnustettu, että tietty taito nähdä on se klassisen maalaustaiteen paras anti. Kuten Rembrandt kertoi, että parilla siveltimen vedolla, jo näkyy paitsi realistinen jälki, niin myös kuvatun kohteen luonne. Se taito tulee vuosien ja vuosien työnteon jälkeen.

Yksinkertaistaminen on siis pikkusen ikuinen projekti, joka tuottaa tuloksia, kun panostaa.

1

203

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bouguereauasdsd

      Jälleen kerran google translate iskee. Mitä vittua tämä on? Miksi olet ottanut tämmöisen palstan käyttöön itsellesi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2075
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1398
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1132
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      128
      1011
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      87
      925
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      684
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      654
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      563
    10. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      43
      515
    Aihe