Kohtalokas liftausreissu

Nainenpuutteessa

Parikymppinen Laura oli matkalla kotiinsa ja päätti säästää bussirahat liftaamalla. Niillä saisi sitten viikonloppuna pari pulloa kaljaa lähikaupasta. Hän käveli taajaman ulkopuolelle ja käveli maantien reunalla eteenpäin. Liikenne oli hiljaista eivätkä pari ohiajavaa autoa pysähtyneet vaikka Lauralla olikin peukku pystyssä. Hän meinasi jo luovuttaa kun vanha Lada pysähtyi pientareelle. Laura puhisi pettyneenä kun autosta nousikin vanha nainen eikä mikään komea kolli. Nainen viittelöi Lauralle eikä hän viitsinyt kieltäytyä kyydistä, jalkoihinkin alkoi jo sattua niin parempi mennä vaan kyytiin.

Autossa oli kuskina vanha mies joka moikkasi Lauralle ja käski heittämään tavarat takapenkille. Sinne Laurakin ahtautui kaikkien kantamustensa sekaan. Pari kilometriä kuluivat hiljaisuudessa kunnes edesssä istuva täti kysyi Lauralta onko hänellä jano, tyttö vastasi myötävästi. Tantta kaivoi kassitaan pullon jonka ojensi takapenkille. "Vattumehua" hän sanoi ja Laura joi sitä ahnaasti janoonsa. Mehussa oli outo sivumaku, mutta Laura ei kehdannut sanoa mitään. Olihan hän pariskunnan kyydittävänä aivan ilmaiseksi.

Hetken päästä Lauraa alkoi huimata ja maisemat vilisivät silmissä. Hän kuuli etupenkiltä naurua, mutta ei ollut varma asiasta. Laura oli varmaankin nukahtanut, koska kun hän heräsi oli auto parkissa metsätiellä. Hänellä oli kylmä ja ranteisiin sattui. Pariskunta oli kaatanut auton takapenkit ja Laura makasi siellä alasti ja sidottuna. "Nyt tyttö on hereillä" hän kuuli miehen sanovan. Nainen vastasi siihen" Aika maksaa kyydistä" ja nauroi päälle. Nainen kumartui Lauran päälle mielipuolinen hymy kasvoillaan, mutta tyttö ei päässyt karkuun. "Huuda vaan, kukaan ei kuule" nainen sanoi ja alkoi nuolla Lauran nännejä. Mies katseli hetken aikaa sivusta, mutta levitti sitten Lauran reidet ja hautasi päänsä tämän häpyä vasten. Nainen imi ja nuoli Lauran nännejä, pyöritteli niitä sormissaan ja imi taas lujaa. Mies herkutteli Lauran pillussa, imi klittaa ja työnsi kieltään Lauran sisälle.

Mies hymisi tyytyväisenä, levitti Lauran pillua aina vaan enemmän ja vaativa kieli seikkaili Lauran tiukassa reiässä. Nainen katseli tätä sivusta hetken ja vaati sitten päästä vuorostaan nuolemaan. Hänellä oli kovakouraisempi ote ja Laura vaikeroi kivusta. Mies katseli lumoutuneena, veti kyrvän housuistaan ja alkoi runkkaamaan. "Ime tätä välillä" hän sanoi naiselle joka teki työtä käskettyä. Miehen suonikas elin uppoisi naisen suuhun ja kulli koveni siellä entisestään. Nainen sormetti Lauraa samalla kun imutti miehensä elintä juhlakuntoon.

Miehen sauva oli jo aivan kovana kun hän käski vaimoaan lopettamaan. Hän kumartui vielä hetkeksi Lauran pillun ylle nauttiakseen tämän nuoresta lihasta. Sitten hän nousi polvilleen tytön haarojen väliin ja nosti Lauran jalat olkapäilleen. Kyrpä tökki jo malttamattomana pillun suulla ja parilla survaisulla mies upotti sen Lauran tiukkaan vittuun. Laura huusi kivusta, mutta mies vain innostui siitä ja survaisi elimensä yhä syvemmälle. Ladan jouset nitkuivat kun mies pani Lauraa sydämensä kyllyydestä.

Mies kesti kauan niin vanhaksi äijäksi ja hänen elimensä rynkytti kovana Lauran tiukassa reiässä. Sitten mies vetäisi kyrpänsä ulos Laurasta ja tyttö luuli panemisen olevan jo ohi. Mies irroitti Lauran köysistä ja veti tämän ulos auton takaluukusta. "Mene nelinkontin huora" hän käski tyttöä ja tämä ei uskaltanut olla tottelematta. Nainen tuli pitämään kiinni köysistä kun Laura pyllisteli maassa. Mies levitti Lauran jalkoja ja tuli tämän taakse. "Nyt pannan kuin koirat" hän nauroi ja työsi kullinsa takaisin Lauran pilluun. Nyt mies vasta pääskin vauhtiin ja nussi tyttöä kovassa tahdissa. Hän kostutti peukalonsa tämän nesteissä ja tunki sen Lauran tiukkaan pyllyyn. Miehen kovat sormet seikkailivat myös Lauran klitalla ja välillä mies vapautti kätensä lyödäkseen tyttöä perseelle. "Kohta tulee" huusi mies ja otti Lauraa kiinni lanteilta saadakseen elimensä vielä syvemmälle tämän sisälle. Vielä pari työntöä ja mies laukesi huutaen. Laura kaatui maahan miehen painosta ja nainen nauroi vieressä.

Kun mies oli toipunut naimisesta hän veti Lauran takaisin ylös ja autoon. Hän sitoi Lauran kiinni uudestaan ja laittoi tälle suukapulan. Sitten he lähtivät kohti kesämökkiään pysähtyen vielä pari kertaa tällä pitkällä reissulla nauttimaan Laurasta ja tämän tiukasta tuherosta.

3

5578

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7382

      Tälle olis kiva saada jatkoa.

    • Olisi kiva lukea mitä tapahtui sielä mökillä sitten

    • Anonyymi

      Perillä odotti jo vanhusten jo myöskin jo yli 40 lapset tytär ja poika jotka huomasivat vanhempiensa tuoman tytön ja he ottivat tytön mukaansa saunomaan joka oli juuri lämmitetty .
      Siellä otettiin löylyjä kaikessa rauhassa kunnes tytär alkoi hyväillä Lauran rintoja kun ne olivat nuorella upet kuin sorvatut. Ja alkoi imee niitä... kohta siirryttiin kaikki viereiseen saunakammariin jossa Laura asetettiin niinsanottuun keinuun käsistä ja jaloista sidottuna nii. Molemmat voi hyväillä ja nuolla yhtaikaa tytär nuoli pillua joka oli turvoksissa edellisestä isän nainnista ja poika imeskeli nännejä. Kohta myös vanhukset tuli sinne katsotaan touhua ja yllytti poikaa panemaan kun he katsovat..poika siirtyi kulli pystyssä panemaan liukkaaksi nuoltua pillua samalla tytär nuoli ja imi Lauran rintoja... isälläkin alkoi kulli taas nousta kun tyttären pillu oli siinä edessä tarjolla niin hän alkoi naida tytärtään rajusti ja eihän äitikään pitkään kestänyt vaan nousi Lauran kasvojen eteen ja käski Lauran nuolla hänen pilluaan.
      Kaikki olivat touhuissa tiukasti j Laurakin alkoi lämmetä kun oli saanut juomaksi terästettyä mehua enemmän kuin.. paikkoja vaihdellen kului ilta ja yö ... Aamulla sitten päästettiin Laura irti ja hänet vietiin sinne minne hän halusi . Lopuksi kouraan annettiin vielä 500e jolloin Laura sanoi että voi tulla uudestaankin jos haluutte.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe