sijaislapsemme saa kohta ammatillisen perhepaikan. Olemme niin iloisia! ei enää kyttääviä sossuja, riiteleviä bioja, kiusattuja koulukavereita joiden vanhemmat vihaisina soittelevat, ei kakkapyykkiä, holdig-otteita, yövalvomista, kotiäitiyttä, syyllistäviä palavereja, pissapöksyjä, raivareita, itsetuhoa.
vaihdamme auton ja asunnon pienempään, meille jää nyt rahaa enemmän, kun ei mene enää remontteihin, hajonneisiin oviin, revittyihin tapetteihin, pissittyihin autonpenkkeihin ja sohviin, naarmutettuihin huonekaluihin, saksilla leikeltyihin verhoihin ymym ylimääräistä. Pääsemme lomalle ja ulkomaille ja ihan mihin haluamme, koska haluamme! NYT ALKOI ELÄMÄ!
vaihdamme auton ja asunnon pienempään, meille jää nyt rahaa enemmän, kun ei mene enää remontteihin, hajonneisiin oviin, revittyihin tapetteihin, pissittyihin autonpenkkeihin ja sohviin, naarmutettuihin huonekaluihin, saksilla leikeltyihin verhoihin ymym ylimääräistä. Pääsemme lomalle ja ulkomaille ja ihan mihin haluamme, koska haluamme! NYT ALKOI ELÄMÄ!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ensin nauratti ja sitten mietin, miten toimitte niiden lasten kanssa, jos ne olivat noin vaikeasti käytöshäiriöisiä, eikö lapset muuttuneet yhtään teillä ollessa?
En vähättele, koska ei meilläkään mitään "normaaleja lapsia" ole ollut, mutta ovat he aina muuttuneet, kun heitä on opetettu ja opastettu elämään, saaneet kaiken mahdollisen huomion.
Rentouttavaa lomaa teille!
Minä tiedän ainakin mistä tuo ylempi kirjoittaja puhuu.
Meillä pitäisi tehdä sama ratkaisu lähiaikoina.
Vaikka poika on ollut meillä 9 vuotta niin jo hänen diagnoosit vaikuttavat niin ettei ole parempaa aikaa tiedossa.
Vaikka kuinka korjaavat olosuhteet on, niin ei sillä kaikkea korjata, jotkut lapset ovat jo niin vammautuneet ja siihe lisäksi se , ettei saa työrauhaa, niin ei siinä muuta tarvitse.
Onnittelut!
Joskus sijoitettava lapsi on todellakin niin vaikea,että voimat eivät perheellä riitä - silloin tarvitaan ammatillista perhekotia. Minullakin on tästä kokemusta. Mutta en kuitenkaan ollut kovinkaan iloinen vapaudestani,päin vastoin,aivan kamalan surullinen ja kauan!! Totta on,että sossut eivät tue tarpeeksi eikä kulukorvaukset riitä mihinkään,ja että biot syyllistävät ja lapset oireilevat ja että lasten koulukaverien vanhemmat(ja opet) ovat kimpussa.
Sijoitusta ei pitäisi tehdä ollenkaan,jos haasteita on näkyvissä enemmän,kuin kohtuullista.
Valitettavasti usein on niin,että paikkaa ammatilliseen perhekotiin ei kovin helposti saa - ja se on kallista- joten sijaisperhettä kokeillaan ensin. Joskus tulee siitä suru,mutta lapsen edun kannalta parasta,ettei hankaluudet sijaisperheessä jatku,vaan saa ammatillisen perhekodin.Johtuivatpa hankaluudet sitten mistä hyvänsä.
Itse pidän edelleenkin yhteyttä omaan "tenavaani",nyt jo aikuinen ja tämä on ollut hyvä ratkaisu: en hylännyt kokonaan,ei onneksi tarvinnut,mutta kasvatusvastuuseen sain asianmukaista vetoapua.
Koita jaksaa,tiedän,että "vihdoinkin vapaa"-tunnelman takana on surua.
...ehkä sana;helpottunut olisi ollut oikeampi...olet oikeassa, ei luopuminen helppoa kuitenkaan ole, mutta se työmäärä mikä nyt jää pois ja antaa aikaa ja voimia muulle elämälle ja perheelle! Se on jotain mitä en ole näinä vuosina edes tajunnut, nyt alan pikkuhiljaa saamaan taas kiinni kaikesta normaalista!
"Vihdoin vapaa"-tunne on kuitenkin mieletön, kun se oikeasti alkaa häämöttämään, en osaa edes kuvailla! Kyllä lapsen rinnalla on tarkoitus pysyä myös tulevaisuudessa, mutta arkipäivän vastuu on nyt toisella perheellä, toivon, että sijoitus kestää. lapsi on vaikea, raju tausta ja paljon diagnooseja, tulevaisuuden ennusteet eivät ole olleet kannustavia, vaikka on tapahtunut koko ajan kehitystä, mennään välillä paljon myös takapakkia, kehitys tulee kuitenkin jäämään hiukan kehitysvammaisen asteelle...
Kyllä on surkeaa luettavaa sijaisvanhemmista.
Ei riitä, että omat vanhemmat on sekopäitä niin
sijaisvanhemmatkaan eivät sovellu tehtävään.
Ehkä vähän väkisin mutta kuten huomaamme, niin
helpottuneina vastuun siirtymisestä muille.
Luoja auttakoon niitä sijaisperheitä, jotka oikeasti välittävät lapsesta.Vain se voi auttaa!!
Niin, voit kuvitella, millainen on lapsi, jonka omat biovanhemmat ovat "sekopäitä" ja joka on saanut elämänsä ekavuodet "sekapäisen" kohtelun, jota kenties edelsi "sekapäinen" raskaus, joka itsessään jo teki lapsesta "sekapäisen".
Lopputulos; jokakantilta pahasti vaurioitunut lapsi.
Tällaisia lapsia ei tulisi edes yrittää sijoittaa tavallisille sijaisvanhemmille, vaan heidän paikkansa olisi laitoksissa tai ammatillisissa perhekodeissa.
Silti sinä tuomitset nämä sijaisvanhemmta, jotka hyvästä tahdostaan _halusivat yrittää_ rakentaa lapsen ehjäksi.
Aiempi elämä on joskus kuitenkin tehnyt tehtävänsä näiden huostaanotettujen lasten kohdalla, heistä ei hyvimmillä hoidoilla, eikä parhaimpien asiantuntijoiden neuvoillakaan enää saada ehyttä ihmistä.
Silloin on laskettava, kuin "sotamies aseensa" ja antauduttava, haikena, pettyneenä, kaikkensa antaneena. Mutta rohkeana ja katse tulevaisuuteen luotuna. Vaikka tuli tappuo, elämä jatkuu.
Voimia sinulle ap.
Jos laitokseen tai ammatilliseen perhekotiin kuuluva lasi sijoitetaan säästösyistä perheeseen, niin vastuu on viranomaislla. Meillä on omakohtaisia kokemuksia sijaislapsesta, joka ei kuntoudu perheessä, ei mitenkään, osastohoitokaan ei auta. Jos lapsi on 1-2vuotiaana niin vaurioitunut, niin siinä ei mikään välittäminen ja paapominen auta. Menetetty mikä menetetty.
Kyllä heität pahaa tekstiä. En usko hetkeäkään, etteikö ex-sijaisäiti ja koko perhe ole tehnyt parhaansa hoidettavan lapsen eteen. Kun mitta tulee täyteen ja voimat loppuvat ei paljon jää vaihtoehtoja. Aina sijoitus ei onnistu ja totuushan on, että nykyään sijoitetut lapset ovat usein jo melko ROMUJA ja niin vaikeita asioita kokeneita, että vaikka sijaisperhe yrittäsi mitä. SE EI AUTA. Mielestäni kyse ei ole välittämisestä. Vaikeasti häiriintynyt lapsi ei pysty vastaanottamaan rakkautta, vaan tarvitsee usein psykiatrista eheyttävää hoitoa ennen sijoitusta. Sossut yleensä joutuvat etsimään halpoja ratkaisuja näiden vaikeidenkin lasten kanssa ja ammatilliseen perhekoti sijoitukseen lähdetään usein valitettavasti liian myöhään.
Kenelle sijaisvanhemmuus olisi helppoa, vaatii myös rohkeutta myöntää ettei homma toimi. Olen itse aikanaan joutunut luopumaan yhdestä lapsesta joten tiedän mistä kirjoitan. Yksi lapsi on edelleen hoidettavana...toistaiseksi.
Tsemppiä sijaisvanhemmat.
on erittäin hienoa lukea asian tuotakin puolta, aina vain kirjoitellaan sitä kuinka sijaisvanhemmat ovat niin ahneita, omistavia tai rahanhimoisia, mutta tässä tulee esiin erittäin hyvin se että kaikki ei todellakaan ole sitä mitä luullaan ja sijoituksen päättyminenkin voi olla helpotus ja tuoda perheelle ns. rikkauksia lakkaamisen myötä.Hyvä veto tämä kirjoitus, kiitos siitä.
Omat lapseni sairastuivat isänsä tehtyä itsemurhan psyykkisesti.Perheemme on kuin joku osasto ja tilanne samallainen kuin sinulla mutta ei tulisi mieleenkään antaa lapsia pois.Se on lapsen hylkäämistä oli oikea vanhempi tai joku muu.Tuollainen ei ainakaan lapsen kehitystä edistä.Miksi ylipäätään rupesitse sijaisvanhemmiksi jos ette kestä todellisuutta!!!