Masentaa olla homo

Moro, oon 19vuotias kohta puoliin ja, viime vuosina olen etsiskellyt omaa minuuttani, ja huomannut ettei musta heteroksi ole millään. Joka vähän masentaa ja pelottaakin samaan aikaan, seurustelen tällä hetkellä naisen kanssa josta ei tunnu tulevan mitään, mutten uskalla hänestä irtautuakkaan, enkä halua hänestä 'vihamiestänikään'.

Opiskelen ammatillisessa ensihoidon osaamisalaa, joka on mahtavaa, kuitenkin iso osa luokkalaisista on ilmaissut yleisen mielipiteensä homoseksuaaleista, etenkin miespuolisista homoista, eikä se ole kuulostanut kovinkaan puolestapuhuvalta; tuskin senkään takia en uskalla olla mikä olen, ainakaan vielä, pari vuotta kun opintojenkin olisi tarkoitus jatkua,sillä en viitsisi koulua vaihtaa jos kaverit ei enään kavereita olisikaan 'paljastuksen' jälkeen.

Myös perhesuhteet huolettavat, isäni on vanhallinen ja kertonut muutamia vuosia sitten ettei pitäisi enään yhteyttä jos en täysin hetero olisi.
Äitinikin on jo valitettavasti menehtynyt.

Lapsiakin haluaisin ainakin jossain vaiheessa, mitenköhän sekin sitten onnistuu jos edes onnistuu.
Tulevaisuudestakin sen verran et, mietityttää jos joutuu ihan yksin olemaan vanhuusvuodet.

Sori pitkästä viestistä, terapeuttista kirjottaa. Kaipa silti jotkut lukee ja jakaa mielipiteensä?
15297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ihmiset+puhuvat+niin+homoista,+autisteista+kuin+vajaaälyisistä+yleensä+verrannollisesti,+itseään+ylentävään+sävyyn.+Se+sävy+voi+olla+valhetta,+totta+tai+teeskentelyä.+Se+on+sama+ja+yhdentekevää,+uskon+kaiken+"perinpohjaisen+inhon"+heissä+kehittyvän+lapsuuden+ja+nuoruuden+sävyistä.Vähän+niin+kuin+suomalainen+laantuva+ryssäviha,+joka+vihana+polveutui+edelliselle+polvelle+omilta+vanhemmiltaan.Myöskään+natsikortin+ei+pidä+lannistaa,+sillä+nykypäivän+vastaava+limanuljaska+omistaa+mm.+demarikortin.Jos+sinulla+on+luokassasi+hyvä+sävy+ja+omaat+arvostuksen+heissä,+niin+kyllä+uskaltaisit+varmana+kertoa+(ellet+asu+jossain+Simon-kunnassa,+jonne+lestadiolaiset+halusivat+oman+ydinvoimalan),+saat+vihamiehiä+korkeintaan+heistä,+jotka+sävy+esim.+"homo-nimittelyllä"+on+mennyt+lapsena+mielen+myrkyttämään.Kannattaa+miettiä+mitä+elämältä+haluaa.+Minä+halusin+joskus+lapsia+kolme+kappaletta,+farmari+volvo,+koiran,+vaimon...+Ja+nyt+tuntuu+ja+tiedän,+etten+haluakkaan+yhtään+mitään.+Elämä+on+liian+lyhyt+sitoutumisiin+ja+huonoksi+perheenisäksi.+Tarvitsen+nimenomaan+omaa+aikaa+ja+syvällistä,+loogista+pohdintoa.+Arvostan+eri+toten+paljon+yksinäisyyttä,+kun+sen+nyt+uskallan+itsellekkin+tunnustaa.+Halusin+joskus+olla+estrovertti,+hölösuu,+höpöttäjä+ja+supliikkimies,+vaan+enää+en+halua.Huonosta+isästä+kannattaa+hankkiutua+eroon,+eikä+murehtia+perään.+Sen+voi+vasta+jälkeenpäin+tietää,+rakastitko+vaiko+pelkäsitkö+häntä.+Pelolla+ja+rakastamisella+kun+on+yleensä+yhtäläisyytenä+tuo+"pelko+peitetään+rakkaudella"+ja+"rakkaus+pitää+pelossa+ja+huolessa",+ainakin+läheisissä.+Näistä+ensimmäinen+ei+ole+rakastamista,+vaan+jälkimmäinen.Anna+äijän+mennä,+jos+on+mennäkseen.+Mutta+mieti,+oletko+sitouttamassa+itseäsi+100%-homoksi,+jos+et+voi+olla+100%+hetero.+Voisitko+olla+joku+90-10,+80-20,70-30+tai+60-40%:bi?Nimittäin+vanhoillisia+ovat+homot+ja+heterotkin,+100%:t,+nimittäin...+Täyttä+tuubaa.+Voimia+jaksamiseen!+ps.Ja+kuten+huomasit,+kirjoittaminen+terapisoi.+Mitäpä+jos+ottaisit+vaikka+openofficen++ja+kirjoittaisit+"oman+tahtosi"-esseen+tai+jopa+kirjasen,+mielikuvituslukijalle+eli+itsellesi?+Se+selkeyttäisi+omaa+itseäsi,+sinulle+itsellesi+ja+auttaisi+tuomaan+niitä+painavana+ja+perustellusti+myös+esille.

Äänestä

Hei.
Hyvä kirjoitus. Hienoa että jaoit sen täällä.

Moni on ollut kanssasi samassa tilanteessa. Usein jotain samaa läpikäyneiden kanssa keskustelu auttaa oman identiteetin löytymisessä. Olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Meitä on paljon.
Voit kaikessa rauhassa miettiä mahdollista ulostuloasi läheisillesi. Sinullaon lupa myös suojata itseäsi. Tärkeintä on että voit itse hyvin ja löydät luotettavia ihmisiä ympärillesi, joiden kanssa voit olla huoletta oma itsesi.

Onko sinun mahdollista käydä Setan vertaisryhmissä tai tulla mukaan anonyymisti Sinuiksi-chättiin: http://www.pirkanmaanseta.fi/sinuiksi-chatvertaisryhmat-syksylla-2016/
tai keskustella puhelimessa vertaisen kanssa.

Ole ihmeessä yhteydessä, jos kaipaat luotettavaa ammattilais- tai vertaistukijaa: www.sinuiksi.fi

Äänestä
  • Miksi ihmisten pitäisi mennä Setalaisten aivopesuun mukaan? Setalla on aikoinaan ollut kysyntään, mutta nykyään sille ole mitään tarvetta. Itse asiassa nykyään se on vain onnistunut stereotypioiden luomisessa ja käyttämään homoja poliittisina pelinappuloina.

    Teen ihan kaikkeni, että tuollaiset siipirikot eivät ajautuisi teidän pakeille sekoittamaan vain lisää pääkoppaansa. Muitakin vaihtoehtoja onneksi on.

    Äänestä

Itse täysin hetero, mutta ymmärrän sinunlaisia. Se on asia, jolle et voi mitään ja jokainen on ihminen riippumatta mitä on ja teitäkin on paljon.
Hyvää jatkoa ja kyllä se elämä siitä rullaa eteenpäin. Ei tarvitse yhtään hävetä homoutta, tsemppiä.

Äänestä

I feel you breh :/
Toi on kyll aik hankala paikka

Äänestä

Löytyyhän täältä välillä tervehenkisiäkin kirjoituksia (ja esisijaisesti aloittajaa tarkoitan). Samanlaisten asioiden kanssa olen itsekin kamppaillut, vaikka en usko että isäni, äidistä puhumattakaan, ottaisi homouttani raskaasti, kun siitä saisi kuulla. En ole kuitenkaan uskaltanut kertoa siitäkään huolimatta!

Kerrot omista luokkalaisistasi ja heidän suhtautumisestaan homoihin. Ensihoito- ja pelastusalalla elää toki machokulttuuri (hieman samaan tapaan kuin armeijassakin), mutta itse pelastuslaitoksella olleena en olisi voinut löytää parempaa työilmapiiriä, jossa myös muille kuin heteroille löytyy tilaa. Kyllä varmasti monella oli aavistus, kuka siellä oli homo tai lesbo jne. (niitä löytyi sieltä!) mutta hyvä yhteishenki vallitsi siitä huolimatta, enkä usko että monikaan olisi korviaan lotkauttanut, vaikka olisin kuuluttanut sen, mikä olen miehiäni. Hyvä ottaa huomioon sekin, että koulun penkillä oleva porukka on vielä aika nuorta ja kypsymätöntä tällaisille asioille, mutta kun ikää tulee lisää niin yleensä suvaitsevaisuuskin kasvaa, mutta toki vain "yleensä", eikä kenenään puolesta pysty mitään mennä lupaamaan, tietenkään.

On todella ikävää kuulla, mitä isäsi on sanonut ;( Sellaisessa ilmapiirissä kaapista tulo tuskin on heti ensimmäisenä mielessä, ja kannattaakin ensin itsenäistyä kunnolla niin taloudellisesti kuin sosiaalisesti, ennen kuin kertoo, jos edes silloinkaan. Tässä asiassa et ole yksin. Tyttöystäväkuvio vie varmasti paljon voimaa kun joutuu koko ajan näyttämään jotain muuta kuin on. Minusta sekä sinun itsesi että hänenkin kannalta olisi parasta, että kertoisit asian miten se on. Joutuisit tietysti huolellisesti selittämään että tämä ei johdu hänestä vaan sinusta, etkä voi sitä muuttaa, ja kuitenkin pidät hänestä paljon etkä halua hänelle mitään pahaa, vaikka et kykenekään seksuaalisesti kokemaan vetoa häneen; mutta kaiken rehellisyyden nimissä hänen on saatava tietää. Tietysti minun on helppo kirjoittaa näin, mutta olisiko minustakaan, ainakaan heti, kertomaan tuota kasvotusten, en tiedä.

Itseäni masentaa eniten aina silloin, kun olen ihastunut johonkin väärään (ja kaikki ihastukseni ovat olleet vääriä), ja kerta toisensa jälkeen saan taas pettyä ja huomata, ettei tämäkään ollut sitä, mitä olin sinisilmäisenä halunnut uskoa. Nuo ajat ovat aina elämäni vaikeimpia, saatan viettää paljon aikaa vain yksinäisyydessäni, enkä halua tavata kavereitani. Urheilu auttaa eteenpäin ja musiikki auttaa käymään läpi tunteita ja pian olen taas palautunut jotenkin.

Toivon sinulle parempia aikoja, ja yleensä tällaiset asiat menevätkin parempaan suuntaan kun ikääkin tulee lisää, et ole todellakaan yksin!

Äänestä

Muuta Helsinkiin. Ratkeaa ongelmat.

Äänestä
  • mitäs jos aloittaja asuu jo Helsingissä?

    Äänestä

  • Ja pitääkö muuttaa omalta paikkakunnaltaan muualle, jotta ongelmat ratkeavat? Tärkeintä tuntuu olevan, että aloittaja ihan ensin hyväksyy itsensä sellaisena kuin on ja lähtee siitä liikkeelle.

    Äänestä

  • Helsingin homopiireihin ja siitähän vasta ongelmat alkavatkin. Naurettavinta sakkia saa todellakin etsiä. Helvetin ihmisrauniot, jotka dokaavat joka viikonloppu samoissa juottoloissa, pettävät toisiaan toistensa selkänsä takana, juoruavat kavereistaan, alati vaihtuvista seksipartnereistaan jne. Helsinkiin vaan joo! Kyllä nyt kelpaa!

    Ei oikeasti. Helsinkiin muuttaminen ei ole ratkaisu ongelmiin. Jos ihmisen on hyvä olla pienemmällä paikkakunnalla, niin sen paikka on silloin siellä. Ja jos kaikki lähtevät Helsinkiin homopakolaisiksi, niin eihän tähän itse ongelmaan tule koskaan muutosta. Kyllä pienemmillä kylillä asuu nykyään ihan avoimesti homoja ja he saavat myöskin olla sellaisia. Riippuu todella paljon omasta käytöksestä miten muut sinuun suhtautuvat. Ehkä jokunen saattaa ilkeämielisesti vähän homotella selän takana, mutta ei aikuiset ihmiset sinua homoutesi takia tule hakkaamaan.

    1Äänestä

  • TehkääMuutos kirjoitti:

    Helsingin homopiireihin ja siitähän vasta ongelmat alkavatkin. Naurettavinta sakkia saa todellakin etsiä. Helvetin ihmisrauniot, jotka dokaavat joka viikonloppu samoissa juottoloissa, pettävät toisiaan toistensa selkänsä takana, juoruavat kavereistaan, alati vaihtuvista seksipartnereistaan jne. Helsinkiin vaan joo! Kyllä nyt kelpaa!

    Ei oikeasti. Helsinkiin muuttaminen ei ole ratkaisu ongelmiin. Jos ihmisen on hyvä olla pienemmällä paikkakunnalla, niin sen paikka on silloin siellä. Ja jos kaikki lähtevät Helsinkiin homopakolaisiksi, niin eihän tähän itse ongelmaan tule koskaan muutosta. Kyllä pienemmillä kylillä asuu nykyään ihan avoimesti homoja ja he saavat myöskin olla sellaisia. Riippuu todella paljon omasta käytöksestä miten muut sinuun suhtautuvat. Ehkä jokunen saattaa ilkeämielisesti vähän homotella selän takana, mutta ei aikuiset ihmiset sinua homoutesi takia tule hakkaamaan.

    Täysin samaa mieltä kanssasi. Ei ongelmat muuttamalla parane, saattaa vaan pahentaa asiaa. Se ongelma kun yleensä on oman pään sisällä. Pitää vaan löytää keinot olla täysin sinut itsensä kanssa. Siitä se kaikki lähtee.

    Äänestä

Homous on valitettavasti kaikkea muuta kuin ns. androfiliaa. Kunpa olisikin niin, että mies pitää miehistä ja hän on olisi kuin kuka tahansa teistä/meistä muista. Vatut. Mä en yhtään ihmettele tämän kaltaisia avauksia siitä, mikä homoudessa huolestuttaa. Homot kun eivät yksinkertaisesti ole kuten muut, he kyllä väittävät näin kun on heidän omasta edustaan kyse, mutta lopulta he eivät edes halua olla kuten muut.

Löysin onnellisemman elämän kun jätin homopiirit taakseni ja keskityin kavereiden seuraan. Aloin käymään muissa kuin homopaikoissa ja tadaa! Sieltähän löytyikin mulle kumppani! Ajatella, että "homomies" löytää "heterobaarista" itselleen uskollisen, rennon, mukavan, rehellisen miehen, joka vielä siihen päälle käyttäytyy kuin mies, puhuu kuin mies ja näyttääkin mieheltä! Ja tämä ei kaiken kukkuraksi ole kaapissa elävä piilohomo tai biseksuaali, vaan ihan oma mukava itsensä!

Jättäkää siis nämä homosivustot, seuranhakusovellukset ja siis ihan kaikki, jossa jokin liite tyyliin "homo", "gay" tai "lgbt". Äläkääkä lähtekö täälläkin lässyttävien Setalaisten/Ranneliikehihhuleiden propagandahorinoihin mukaan. Heidän elämänsisältönsä on vain ja ainoastaan yhtä sateenkaarta ja sillä hekumoimista; homo siellä, homo täällä, hipsheip kikkeli!

Äänestä
  • No homokin on, kuten ihmiset yleensä, juurikin sitä mitä haluavat olla. Yleistää aina voi, muttei joka homo ole kuten kuvasit. En ainakaan itseäni siitä tunnista lainkaan. Toki olen ns. "homopiirien" ulottumattomissa kehä 3:n ulkopuolella, jolla saattaa olla vaikutusta asiaan. Itseäni sellanen perus homomeininki ei kiinnosta, kuten asian ilmaisit "lässyttävien Setalaisten/Ranneliikehihhuleiden propagandahorinat". Ja kukaan ei meinannut uskoa, kun tulin kaapista ulos. Joten kyllä homo voi ilmeisesti olla kuin kuka tahansa. Riippuu kuinka aktiivisesti sitä homouttaan julki tuo. Minä en korosta sitä yhtään. Yksilöllisiä asioita.
    Ja sen kumppanin tosiaan voi löytää melkein mistä vaan. Eihän sitä tarvii olla kuin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. En itsekkään suosi noita seuranhakupalstoja, kun on tullut huomattua, ettei niistä voi ketään löytää. Pelkkää panokaverien hakua, ei mitään muuta. Se kumppani löytyy, jos on löytyäkseen.

    Äänestä

niin mäkin etsinyt minuuttani lue uskovaiset homot,,,t:tatu

Äänestä

Ei peräsuolta siementämällä ainakaan lapsia tule.

Muuten halusin tulla vain katsomaan mitä homoille kuuluu, jos olisi jotain hysteriaa meneillään, mille pääsisi naureskelemaan. No ei ollut, voimia sulle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


homouspelottaa kirjoitti:

Moro, oon 19vuotias kohta puoliin ja, viime vuosina olen etsiskellyt omaa minuuttani, ja huomannut ettei musta heteroksi ole millään. Joka vähän masentaa ja pelottaakin samaan aikaan, seurustelen tällä hetkellä naisen kanssa josta ei tunnu tulevan mitään, mutten uskalla hänestä irtautuakkaan, enkä halua hänestä 'vihamiestänikään'.

Opiskelen ammatillisessa ensihoidon osaamisalaa, joka on mahtavaa, kuitenkin iso osa luokkalaisista on ilmaissut yleisen mielipiteensä homoseksuaaleista, etenkin miespuolisista homoista, eikä se ole kuulostanut kovinkaan puolestapuhuvalta; tuskin senkään takia en uskalla olla mikä olen, ainakaan vielä, pari vuotta kun opintojenkin olisi tarkoitus jatkua,sillä en viitsisi koulua vaihtaa jos kaverit ei enään kavereita olisikaan 'paljastuksen' jälkeen.

Myös perhesuhteet huolettavat, isäni on vanhallinen ja kertonut muutamia vuosia sitten ettei pitäisi enään yhteyttä jos en täysin hetero olisi.
Äitinikin on jo valitettavasti menehtynyt.

Lapsiakin haluaisin ainakin jossain vaiheessa, mitenköhän sekin sitten onnistuu jos edes onnistuu.
Tulevaisuudestakin sen verran et, mietityttää jos joutuu ihan yksin olemaan vanhuusvuodet.

Sori pitkästä viestistä, terapeuttista kirjottaa. Kaipa silti jotkut lukee ja jakaa mielipiteensä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu