Kulta-into pii ja Roope ankka.
Ymmärtääkseen Don Rosa on käsittänyt piin Roopen pahana kaksoisolentona (?). Rosa vain teki koko uransa pahimman pohjanoteerauksen Roope Ankan elämä ja teot- sarjan luvussa 9, "transvaalin tuittupää". Jopa luvun nimi meni päin honkia. Tarinassa Rosa esittää kulta-innon yksinkertaisena ja suorastaan säälittävänä. Tiedän, miten saman sivumäärän olisi saanut hyödynnettyä paljon paremmin;
Nuoret Kulta-into ja Roope tapaavat, ja alkavat työskentelemään yhdessä. Myöhemmin he saattaisivat saada vihiä jonkin alkuasukasheimon maille kätketystä aarteesta, ja kulta-innon mielestä heidän pitäisi ottaa se, Roopen mielestä heidän pitäisi antaa olla. Heille tulisi riitaa, ja he lähtisivät molemmat omiin suuntiinsa. Ja sen luvun lopussa, jossa Hortensia ja Matilda hylkäävät Roopen, olisi voitu tehdä selväksi, ettei Roope ollut yhtään piitä parempi.
Omasta mielestäni sellainen olisi hyvin korostanut sitä " paha kaksonen"- ajatusta. Ja joissain eurooppalaisissa tarinoissa kuulemma sanotaan, että pii ja Roope olivat alunperin ystäviä, ja rikastuvat yhdessä klondikessa. Aiemmin mainitsemani idea olisi hyvä ns. "Rosan kaanonin" ja ns. "Eurooppalaisten tarinoiden kaanonin" sekoitukseksi. Luulisin.
Barskin tarinoissakin Roopen ja kulta-innon kohtaamiset menevät jotenkin pieleen juonien yksinkertaisuuden ja saman kaavan toistamisen takia. Eikä kulta-into ensiesiintymisellään mikään roisto vielä ollut. Tai jos oli, niin oli sitten kyllä roopekin.
"Viimeinen seikkailu"-tarinassa (italialaisten tekoa) pii on mielestäni parhaimmillaan.
Tänne siis kaikenlaisia ajatuksia ja keskustelua hahmoista.
K-I Pii ja R. Ankka
YksiPieniAnkkafani
1
254
Vastaukset
- JokuVaakku
Jep.
Musta pii on parempi ku Roope, Ku roopest hahmona on jo otettu kaikki irti. Ei meinaa millää keksii uutta ideaa tarinaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1714057Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1043705Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423233Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest222557- 1872302
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu281480- 981297
Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1341181Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja251174Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691068