Kissan peräpää halvaantumassa ?

huolestunutpahasti

Hei ! Kyselisin hieman tietoa jos joku sattuisi tietämään, kun kissani on hieman yli vuoden ikäinen ja se oli kateissa parisen viikkoa tuossa keväällä ja palasi reissultaan raskaana. Annoimme tämän sitten olla ja ajattelimme ottaa pennut vastaan, mutta kuitenkin antaa sitten pois. Kuitenkin kun kesäkuussa synnytys tapahtui yöllä nukkuessamme, pentuja tuli 5, mutta emo ei ollut ollenkaan hyvinvoiva. Peräpää oli aivan tulipunainen, sekä vuosi paljon verta. Eläinlääkärille soitimme, mutta totesi että olisi normaalia noin nuorella kissalla. Emme sitten tehneet mitään vaan ajattelimme luontoäidin hoitaa asian. Kuitenkin tämä vain jatkui, ja kissalta alkoi sillointällöin valua ulostetta pyllystä tämän tietämättä, ei siis todennäköisesti itse pystynyt pidättämään tätä ja sitä jatkui sitten kauan aikaa. Pikkuhiljaa tämä sitten loppui ja kissa parantui tästä. Kuitenkin kisu ei enää jaksanut imettää vaan muuttui erittäin alakuloiseksi ja voipuneeksi. Pennut otti huostaansa meidän toinen kissa, joka oli samoihin aikoihin raskaana, mutta jouduimme lopettamaan nämä, koska emme voineet pitää niin paljon pentuja samaan aikaan. Toinen kissa sitten on pitänyt aivan älyttömän hyvää huolta näistä pennuista, ja tämä oikea emo selvästi 'hyväksyi' tämän. Kuitenkin nyt tämä oikea emo on nyt yhtäkkisesti vielä huonovointisempi ja lepäilee jatkuvasti ja syö melko huonosti. Äsken katsoessani kisun toimintaa huomasin, että tällä ei ole enää edes voimaa hypätä sohvalle. Tuota en aikaisemmin ole huomannut joten päätin nyt sitten tulla kysymään vielä täältä jos joillain olisi samoja kokemuksia ?
Olen tietenkin soittamassa eläinlääkärille heti maanantaina.

18

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KissatPoisHeti

      Toivottavasti olet trolli. Jollet ole, niin tee ihmeessä ihan itse itsestäsi eläinsuojeluilmoitus. Jos kissa on noin pahasti kipeänä, niin päivystävälle eläinlääkärille soitetaan HETI, näin sanoo eläinsuojelulaki.

      Mikäli sinulla tosiaan on kissoja, niin kehottaisin antamaan ne pois. Jos et itsekkäistä syistä näin kuitenkaan tee, niin LEIKKAUTA NE. Hittojako sinulla leikkaamattomia kissoja on, jos ne pamahtelevat paksuksi miten sattuu ja sitten vielä KEHTAATKIN sanoa, että pentuja on lopetettu vain siksi, ettette "voineet pitää niin paljon pentuja samaan aikaan". Bravo, mulkvistit! Bravo! Tuollaiselta vähät välittävältä, vastuuntunnottomalta huithapelilta lienee liikaa pyydetty, mutta pyydänpä silti: häpeäisit edes. Ja anna ihan oikeasti ne kissat parempaan kotiin ilmoittautuessasi rääkkääjäksi eläinsuojelueläinlääkärille.

    • voikisuparkaa

      Minä olisin kyllä heti käyttänyt eläinlääkärillä, kun tuli vaivaa mistä ei tiennyt mitä oli. Aina kannattaa varmuuden vuoksi ainakin käydä näyttämässä.

    • niinseonvaan

      Kannattaa käydä heti näyttämässä el,jos kissalla on selkeästi ongelmia.Eli ilmeisesti jo viikkoja sitten olis ollu tarve se sinne viedä.Kos ei viitsi viedä,ja jää seurailemaan vaan kissan kärsimystä.Niin ei pidä ottaa kissaa ollenkaan.Kissalla on oikeus hyvään ja vastuulliseen kotiin,jossa siitä ja sen tarpeista huolehditaan.Eläinlääkäriin on vietävä sinä päivänä kun ongemia tulee.

    • kärimystäkissalle

      Jos oikeasti on huolestunut kissansa voinnista,ei kysele täällä,vaan vie kissan heti eläinlääkärille tutkittavaksi.

    • kissaraukka

      Oikeestikko,joku voi 2kk ihmetellä kissan kärsimyksiä.Eikä silti kykene viemään sitä eläinlääkärille?

      • fghgha

        Se on juuri sitä kissaihmisen aivottomuutta.


      • vaihtaispehmoleluun

        Ulkokissan pitäjä näköjään vallan mainiosti voi ajan kanssa venuttaa lääkärille vientiä ihan loputtomiin asti...kissa voikin sitten raukka tosi surkeasti ;(


    • ei.v.voi.olla.todellista

      Jukopliut, mikä k***pää eläinrääkkääjä voi ihminen olla! Anna kattisi pois kärsimästä! Ne katit voi ja pitääkin leikkauttaa, jotta lisääntyminen ei ole ihan holtitonta. Ja jos ei sen vertaa olla vastuuntuntoisia, että leikkaamattomien kattien "vahinkopennutkin" (just joo, hyvä vitsi!) hoidettaisiin ja kotiutettaisiin asiallisesti, niin pitäisi tajuta jo itsekin olevansa täysin kyvytön huolehtimaan mistään elävästä olennosta oikein. Ja kuten edelliset on jo todenneet, niin kattisi hoidon evääminen on eläinsuojelurikkomus. Eikö se jo viimistään herätä tuollaista puupäätä tajuamaan itsekin, että olet kerta kaikkiaan pohjasakkaa oleva eläinrääkkääjä?!

      • kattikoi

        Voi helvetin kusipäät,te ette tajua mistään mitään.Eihän ihminen joka on ottanut katin ja sitten sen kanssa on ongelmia ja kysyy täältä jostain jotain,niin eihän Hän heti ole eläinrääkkääjä.Minusta hän yrittää edes huolehtia kissastaan.Kannustetaan ei lannisteta ja haukuta.


      • nvgyugehm
        kattikoi kirjoitti:

        Voi helvetin kusipäät,te ette tajua mistään mitään.Eihän ihminen joka on ottanut katin ja sitten sen kanssa on ongelmia ja kysyy täältä jostain jotain,niin eihän Hän heti ole eläinrääkkääjä.Minusta hän yrittää edes huolehtia kissastaan.Kannustetaan ei lannisteta ja haukuta.

        Sori nyt vaan eläinrääkkäykseen kannustava kusipää, se on eläinrääkkäystä ja ihan lain mukaisesti, joten siinä ei sinun idioottimaiset mielipiteet paina. Jos eläimeltä evää kunnollisen hoidon sen sitä tarvitessa, niin lain mukaan se on tuomittava eläinsuojelurikkomus, joten menehän muualle vikisemään mistään mitään tietämätön kusipää.


      • kidutustakylläkin
        kattikoi kirjoitti:

        Voi helvetin kusipäät,te ette tajua mistään mitään.Eihän ihminen joka on ottanut katin ja sitten sen kanssa on ongelmia ja kysyy täältä jostain jotain,niin eihän Hän heti ole eläinrääkkääjä.Minusta hän yrittää edes huolehtia kissastaan.Kannustetaan ei lannisteta ja haukuta.

        Montako kk kestää katsoa omaa kärsivää kissaa, ja todeta että se tarvii el käyntiä?
        Itse näkisin sen kymmenessä minuutissa, ja samana päivänä kissa olis käytetty jo el.
        Eli ei tarvi kysellä,odotella,ja antaa kissan sillävälin kitua.
        Vaan vie sen kissan heti el, jos huomaa, että nyt ei kaikki ole kohdallaan.
        On oikeasti törkeetä,et omistaja ei välitä viedä el,vaan kuukausien päästä kyselee täällä asiasta, meneeköhän viell pari kk, et tauaa kissan tarvitsevan el.Ei kissa välttämättä kestä niin kauaa ;(


    • hyimitätouhua

      Komppaan edellisiä. Niin järkyttävää välinpitämättömyyttä, että melkeen itku pääsi alotusta lukiessa. Ihan sama onko kyse trollista vai ei, aloittaja on silti sairas kakkiainen joko siksi että kykenee tuollaiseen tai siksi, että pystyy repimään noin järkyn tarinan takalistostaan. Ei ole kissa arvossaan, jos noin kohdellaan. Ihan kamalaa.

    • käytöstavatkunniaan

      Hieno aloitus huolehtivalta kissanomistajalta. Ihme raivopäitä ketjun keskustelijat. Hyviä käytöstapoja kehittämään aloittajan solvaamisen sijasta.

      • apuatarvitseekisu

        Nii, mistä se sitten huolehtikaan?
        Kissan ainakin jätti viemättä hoitoon, ja taitaa odotella että se luonto sen päiviltä hoitaa.Onko se mielestäsi asiallista kissasta huolehtimista,että annetaan itsestään kupsahtaa , sairaana ja hoitamattomana?
        Ei suomi24palstalle kirjoittelu ole kissanhoitoa.

        Kissan hoitoa ja huolehtimista on, kun viedään sairas ja kärsivä eläin nopeasti eläinlääkäriin, jotta saa avun ja hoidon.
        Ja hoidetaan kissasta niin, ettei se karkaa, eikä ilmesty niitä vahinkopentuja.
        Vahinko on, että kissanpentuja annetaan kaikille, ottamatta selkoa ihmisistä sen enempää.Kaikista ei todellakaan ole vastuulliseksi kissanpitäjäksi.


    • hölynpölyraikaa

      Huh huh mitä hölynpölyä edelliseltä.

    • unohetutkatit

      Ulkokissat hoietaan juurikin aina noin,eli luonto korjaa,ja uutta tilalle jos loppuvat.
      Huoletonta,vastuutonta ja halpaa.Totta,kissat kärsii,mutta eihän kissa ole se tärkein ulkokissan pitäjälle, vaan se ajatus, että omistaa kissan, tuolla ulkona kaukana jossain :)

    • paljonkysymyksiä

      Asut ilmeisesti kaupunkiseudulla etkä maalla?
      Pystyykö kissa kävelemään normaalisti vai ontuuko se, nuoleeko se jalkoja/takaosaa, vai makaako vain? Käykö normaalisti vessassa? Entä hännän asento, onko ylhäällä vai alhaalla, toimiiko normaalisti?
      Onko kissalla muuten kaikki hyvin? Kirkkaat silmät, hajuttomat korvat? Oletteko madottaneet tai rokottaneet sitä? Onko kissalla kiinnostusta ympäristöstä, maukuuko paljon, miten toinen kissa suhtautuu tähän?
      Välttämättä pieni vika ei heti kerro halvaantumisesta, mutta jos kissa on ennen ollut energinen ja yhtäkkiä onkin täysin passiivinen niin eikö se kerro jo jostain? Onko toinen kissa täysin normaali?

    • turhaavitkutteluaon

      Kysele suoraan eläinlääkäriltä,ja kysele tietysti heti sinä päivänä kun huomaat että kissasi on sairas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      80
      2809
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      295
      1626
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1527
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1371
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      401
      1349
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      396
      1273
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1027
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      999
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      854
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      832
    Aihe